Miksi nykyään ihmisillä on pakottava tarve jakaa elämänsä sociaaliseen mediaan?

Saa kerrankin luulla olevansa jotain?

Minä päivitän paljon tekemisiäni ja mietteitä faceen.

Ja siksi, että se on mulle keino kokea tulevani kerrankin nähdyksi ja kuulluksi.

Olen hyvin hiljainen, ujo ihminen, ja vuosikymmenestä toiseen näköjään ajaudun aina kohteliaan kuuntelijan rooliin, jossa mua ei kuuntele kukaan. En kertakaikkiaan osaa olla riittävän röyhkeä puhuakseni muiden päälle, kääntääkseni asiat takaisin omaan juttuuni ja ignooratakseni toisen jutut, (kuten mulle tehdään.)

Faceen saan kirjoittaa ja kertoa koko jutun, kerrankin kenenkään keskeyttämättä. Näkyä, hetken.

Siitä tulee mulle hyvä mieli, että voin jossain jakaa itsekin itsestäni ja kuulumisistani muille, enkä aina ole vaan se, jonka osa on kuunnella hiljaa ja pysyä vaiti.

Vierailija kirjoitti:

Saa kerrankin luulla olevansa jotain?

Sociaalisen medien myötä?

Vierailija kirjoitti:

Minä päivitän paljon tekemisiäni ja mietteitä faceen.

Ja siksi, että se on mulle keino kokea tulevani kerrankin nähdyksi ja kuulluksi.

Olen hyvin hiljainen, ujo ihminen, ja vuosikymmenestä toiseen näköjään ajaudun aina kohteliaan kuuntelijan rooliin, jossa mua ei kuuntele kukaan. En kertakaikkiaan osaa olla riittävän röyhkeä puhuakseni muiden päälle, kääntääkseni asiat takaisin omaan juttuuni ja ignooratakseni toisen jutut, (kuten mulle tehdään.)

Faceen saan kirjoittaa ja kertoa koko jutun, kerrankin kenenkään keskeyttämättä. Näkyä, hetken.

Siitä tulee mulle hyvä mieli, että voin jossain jakaa itsekin itsestäni ja kuulumisistani muille, enkä aina ole vaan se, jonka osa on kuunnella hiljaa ja pysyä vaiti.

Oletko miettinyt mistä tuo tarve johtuu? Ajatteletko että ihmisiä kiinnostaa mietteesi?

Ettekö tajua miten typerältä se näyttää kun julkaisette päivityksiä siitä miltä kasvonne kullakin hetkellö näyttävät..

Oikeasta elämästä on tullut joku avatar, jonka tekemiset ja edesottamukset pitää raportoida "maailmalle" eli nettiin. En keksi mitään muuta syytä tälle käytökselle. Joskus katsoin jossain kahvilassa kun kolme teinityttöa tilasivat kalliit juomat, ottivat niistä kuvat, näpyttivät pitkään ja sitten lähtivät pois parin siemauksen jälkeen. Eli siis eivät edes juoneet niitä kalliita hienoja ökykahveja, pointtina oli että ne piti saada raportoiduksi someen.

Itse en jaksa enää somea. Selaan facebookia vain kissaryhmien kuvien takia, ja tilaan ilmaisnäytteitä lemmikkien naksuista tai jostain kahvijuomista jos niitä ilmestyy fiidiini. Ehkä yksi kymmenestä postauksesta jotka näen on edes omalta kaverilistaltani. Instagramia, Twitteriä, Snapchatia yms en edes käytä. Minulla on vain Linkedin (eli digitaalinen cv, joskus laiskasti tykkäilen oman firman postauksista), facebook (kissaryhmiä varten) ja pinterest. Enempää en halua tai edes jaksaisi.

Sociaaliseen?!? Oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päivitän paljon tekemisiäni ja mietteitä faceen.

Ja siksi, että se on mulle keino kokea tulevani kerrankin nähdyksi ja kuulluksi.

Olen hyvin hiljainen, ujo ihminen, ja vuosikymmenestä toiseen näköjään ajaudun aina kohteliaan kuuntelijan rooliin, jossa mua ei kuuntele kukaan. En kertakaikkiaan osaa olla riittävän röyhkeä puhuakseni muiden päälle, kääntääkseni asiat takaisin omaan juttuuni ja ignooratakseni toisen jutut, (kuten mulle tehdään.)

Faceen saan kirjoittaa ja kertoa koko jutun, kerrankin kenenkään keskeyttämättä. Näkyä, hetken.

Siitä tulee mulle hyvä mieli, että voin jossain jakaa itsekin itsestäni ja kuulumisistani muille, enkä aina ole vaan se, jonka osa on kuunnella hiljaa ja pysyä vaiti.

Oletko miettinyt mistä tuo tarve johtuu? Ajatteletko että ihmisiä kiinnostaa mietteesi?

Juurihan selitin mistä se tarve johtuu. Jos sinä olisit ollut kohta 45 vuotta hiljaa, niin että sinulle hölistään suu vaahdossa kaikkea, muttei vastavuoroisesti koskaan kuunnella, tulisi varmasti sinullekin joskus tarve tulla kuulluksi. Tai edes kuvitella tulleensa kuulluksi.

En ajattele että ihmisiä varsinaisesti kiinnostaisi mietteeni, ei minuakaan kiinnosta monenkaan mietteet, vaikka joudun niitä aina paljon kuulemaankin.

Näin tasaan vähän puntteja. Tai ainakin kuvittelen tekeväni niin, ja se helpottaa ja tuntuu hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö tajua miten typerältä se näyttää kun julkaisette päivityksiä siitä miltä kasvonne kullakin hetkellö näyttävät..

Kuitenkin sä oot innokas niitä seuraamaan?

Yksinkertaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä päivitän paljon tekemisiäni ja mietteitä faceen.

Ja siksi, että se on mulle keino kokea tulevani kerrankin nähdyksi ja kuulluksi.

Olen hyvin hiljainen, ujo ihminen, ja vuosikymmenestä toiseen näköjään ajaudun aina kohteliaan kuuntelijan rooliin, jossa mua ei kuuntele kukaan. En kertakaikkiaan osaa olla riittävän röyhkeä puhuakseni muiden päälle, kääntääkseni asiat takaisin omaan juttuuni ja ignooratakseni toisen jutut, (kuten mulle tehdään.)

Faceen saan kirjoittaa ja kertoa koko jutun, kerrankin kenenkään keskeyttämättä. Näkyä, hetken.

Siitä tulee mulle hyvä mieli, että voin jossain jakaa itsekin itsestäni ja kuulumisistani muille, enkä aina ole vaan se, jonka osa on kuunnella hiljaa ja pysyä vaiti.

Olet varmaan yksi niistä jotka kirjoittaa pitkän römpsyilevän selostuksen miten joku kuurankukka tai lasten kanssa väännetyt rumat sämpylät saivat olon jotenkin kiitolliseksi kun elämä on ollut niin rankka kun oli isän alkoholismi, nuoruusajan reuma, avioero, esikoisen koliikki, oma ylipaino, mt-ongelma ja ukkokin petti. Pitkä sepustus (...jota kukaan ei oikeasti lue), kolme tykkäystä, ja lähimmät ystävät sanoo jonkun laimean tsemppiä, jaksuhali, oot vahva tai joku lohtusydänemoji. Tai sitten 5 kertaa päivässä postattu "olipä hyvä ruisleipä kurkulla!" oman naamakuvan kanssa.

Ei millään pahalla, mutta on tosi kamalaa nähdä tuollaisia paasauspostauksia. Vaikka on joku media mihin suoltaa tuommoista, niin se ei tarkoita että sitä pitäisi hyväksikäyttää ja suoltaa yksityisasioita yleiseen nettiin. Miten olisi päiväkirja, oikeille ystäville puhuminen, terapia, jne. Pitkät jaarittelupostaukset omalla julkisella seinällä on kyllä ihan kamalimpia postauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päivitän paljon tekemisiäni ja mietteitä faceen.

Ja siksi, että se on mulle keino kokea tulevani kerrankin nähdyksi ja kuulluksi.

Olen hyvin hiljainen, ujo ihminen, ja vuosikymmenestä toiseen näköjään ajaudun aina kohteliaan kuuntelijan rooliin, jossa mua ei kuuntele kukaan. En kertakaikkiaan osaa olla riittävän röyhkeä puhuakseni muiden päälle, kääntääkseni asiat takaisin omaan juttuuni ja ignooratakseni toisen jutut, (kuten mulle tehdään.)

Faceen saan kirjoittaa ja kertoa koko jutun, kerrankin kenenkään keskeyttämättä. Näkyä, hetken.

Siitä tulee mulle hyvä mieli, että voin jossain jakaa itsekin itsestäni ja kuulumisistani muille, enkä aina ole vaan se, jonka osa on kuunnella hiljaa ja pysyä vaiti.

Olet varmaan yksi niistä jotka kirjoittaa pitkän römpsyilevän selostuksen miten joku kuurankukka tai lasten kanssa väännetyt rumat sämpylät saivat olon jotenkin kiitolliseksi kun elämä on ollut niin rankka kun oli isän alkoholismi, nuoruusajan reuma, avioero, esikoisen koliikki, oma ylipaino, mt-ongelma ja ukkokin petti. Pitkä sepustus (...jota kukaan ei oikeasti lue), kolme tykkäystä, ja lähimmät ystävät sanoo jonkun laimean tsemppiä, jaksuhali, oot vahva tai joku lohtusydänemoji. Tai sitten 5 kertaa päivässä postattu "olipä hyvä ruisleipä kurkulla!" oman naamakuvan kanssa.

Ei millään pahalla, mutta on tosi kamalaa nähdä tuollaisia paasauspostauksia. Vaikka on joku media mihin suoltaa tuommoista, niin se ei tarkoita että sitä pitäisi hyväksikäyttää ja suoltaa yksityisasioita yleiseen nettiin. Miten olisi päiväkirja, oikeille ystäville puhuminen, terapia, jne. Pitkät jaarittelupostaukset omalla julkisella seinällä on kyllä ihan kamalimpia postauksia.

Hahaha, nyt meni kyllä arvauksesi täysin metsään :D

Masentavaa olla hiljainen hissukka ja ei saa puheenvuoroa. Valitettavan tuttua mutta en silti kirjoita sosiaaliseen mediaan. Toivoisin löytävän oikeita ystäviä jotka kuuntelee.