Kuinka kauan suhteesi alkuhuuma kesti?

Alkuhuuma kesti noin kuukauden ja sen jälkeen olo tasaantui. Kolmen ja puolen vuoden tienoilla lässähti sitten enemmän ja vasta siinä vaiheessa arki kunnolla astui kuvioihin. Nyt yhdessä melkein 10 vuotta.

No, silloin kun oltiin seurusteltu vuosi, niin ihan tosissaan ajattelin, että se huuma loppui jossain 6kk:n kohdalla. Nyt kun ollaan oltu 10v yhdessä, niin sanoisin että se loppui siinä 3 vuoden paikkeilla, ja uskallankin väittää että suurimmalle osalle se alkuhuuman loppuminen tapahtuu siinä 3-4v:n kohdalla. Ei se tietysti sitä tarkoita että rakkaus ja romantiikka loppuisi, mutta sitä, että siinä vaiheessa pystyy katsomaan toista ilman laseja ja tietämään onko tuosta loppuelämän suhteeksi. En tiedä osaanko nyt selittää oikein, mutta tavallaanhan sitä on toisen huonoista puolista kokoajan tietoinen (jo ihan alussakin), mutta vasta muutaman vuoden päästä ne huonot puolet alkavat tosissaan ottaan päähän, ja muutenkin ymmärretään niiden vaikutus omaan elämään. Esimerkiksi nuoruuden suhteessa ymmärsin vasta 2,5 vuoden kuluttua ihan tosissaan, että miehellä on alkoholiongelma, ja pilaan elämäni hänen kanssaan, Nämä siis omia kokemuksiani, mutta aika usein kaveripiirissäkin on erottu juuri 3-4. vuoden jälkeen, ja nyt uusintakierroksena eropareissa on näkynyt näitä 10 vuoden päästä eronneita. Itse kyllä epäilen että siihen liittyy ihan yleiset elämänkriisit sitten. Ollaan siis +30 -vuotiaita.

23:lle.

Epäilen, että jos et ole oikeassa, olet ainakin oikeilla jäljillä.

Mä olen nyt kolmannessa suhteessani. Kaksi ekaa päättyi juurikin siinä kolmen vuoden kohdalla, molemmat mun aloitteesta. En vain kokenut enkä koe vieläkään, että siihen asti olisi ollut huumaa, siihen asti oli uskoa. Väärät ihmiset siis yhdessä, mutta kun paljon hyvääkin löytyi, sitä jotenkin jaksaa aikansa uskoa, että asiat paranee, tottuu toisen tiettyihin piirteisiin jne. Ja kolme vuotta tota jaksaa ja sitten viimein tajuaa, että ei ne asiat mihinkään muutu ja on turha tuhlata kummankaan elämää enempää.

4 vuotta kohta täynnä, vieläkin umpirakastuneita ja toisissame kiinni päivittäin :) Olemme molemmat toistemme ensimmäisiä.

Alkuhuuma kesti ensimmäiset 11 kuukautta. Sitten se vaihtui eron tuskaan, kun muutin toiseen maahan opiskelemaan. Nyt on tasaisempaa, kun molemmat tietää, että etäsuhteilu loppuu kesään mennessä. Yhdessä 4 vuotta. Alkaa varmaan jonkinlainen huumavaihe uudestaan, kun pääsemme taas asumaan yhdessä.

Hullu rakastumisen tunne kestää korkeintaan kaksi vuotta.

Sitä on tutkittu paljon. 

Sen jälkeen tunne muuttuu rakastamiseksi, mutta toki siinäkin voi olla huippukohtia ja suvantoja pitkin matkaa. Tuo, ettei voi pitää näppejään erossa toisesta, johtunee suuresta seksuaalisesta yhteensopivuudesta, mikä tietty parantaa suhdetta muutenkin. 

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 12:41"]

Hullu rakastumisen tunne kestää korkeintaan kaksi vuotta.

Sitä on tutkittu paljon. 

Sen jälkeen tunne muuttuu rakastamiseksi, mutta toki siinäkin voi olla huippukohtia ja suvantoja pitkin matkaa. Tuo, ettei voi pitää näppejään erossa toisesta, johtunee suuresta seksuaalisesta yhteensopivuudesta, mikä tietty parantaa suhdetta muutenkin. 

[/quote]

Ärsyttävää että joku tutkimus määrittelisi tunteitani. Olen yksilö ja tuntemukseni on minun omia. Voin kokea alkuhuumaa 2kk tai vaikka 5v. Sitä ei mikään tutkimus muuksi muuta. Eikä aihe vapaa palsta!

Vaikea sanoa, koska elimme suhteen ensimmäiset kaksi vuotta kaukosuhteessa, jossa näimme vain pari kertaa vuodessa, mutta nähdessämme olimme yhdessä 24/7 noin kuukauden kerrallaan. Sellaisessa suhteessa se ikävöiminen ja riutuminen on niin erilaista kuin lähisuhteessa. Sitten muutimme suoraan yhteen. Nyt olemme olleet 10 vuotta yhdessä ja edelleen onnellisia. Kriisi tuli yhteenmuuton jälkeen (ensimmäinen avoliitto molemmille) ja n. 8 vuoden kohdalla, jolloin kävimme pariterapiassa noin vuoden päivät. Muuten on ollut tasaisen hyvä olla alusta lähtien. Emmehän muuten olisi koko kaukosuhdetouhuun ryhtyneetkään.

Sehän näissä parisuhteissa onkin haasteellista, että oppisi rakastamaan toisiaan ihan uudella tavalla suhteen edetessä. Alkuhuuma antaa alulle potkun ja kantaa johonkin asti. Ja vaikka se kestääkin vain aikansa, niin pidän sitä tärkeänä, se tekee suhteen alusta erityisen.

Itsellä tunteet ailahtelee; välillä olen onneni kukkuloilla mieheni kanssa ja välillä tulee ihan selkeästi vaikeampia jaksoja, niinkuin riitaa pienistä jutuista. Uskoa tulevaisuuteen on antanut se, että haastavimpienkin jaksojen jälkeen ollaan aina saatu puhuttua ja yhdessä lähdetty taas parempaan suuntaan. Asenne ratkaisee niin paljon ja se miten paljon on mahdollista viettää mukavaa aikaa yhdessä.

Sillai sitä rakastuu omaan rakkaaseen aina uudelleen.

Yhdessä neljättä vuotta ja jatkoja odotellessa:)

Tasan kaksi vuotta minulla, miehellä vähemmän, ehkä vain vuoden.

Minä olen toisella kerroksella, mutta ensimmäinen liittoni kesti 20 v. 

Olimme viitisen vuotta symbioosissa. Ihmettelin sitä silloin, miksi meillä on erilaista kuin muilla. Vasta eron jälkeen ymmärsin, että olimme läheisriippuvaisia ( a la hellsten). Nyt ajattelen, että huumaa ja kaipuuta saa olla, mutta koskaan enää en halua tuntea riippuvuutta toisesta ihmisestä. Siis ajatella, etten voisi elää ilman, etten olisi ilman häntä onnellinen tms. Se ei ole tervettä.

terapiaa takana kolme vuotta...

Mulla vuoden verran. Miehellä ei mitään huumaa ole ollutkaan. 4v yhdessä. Ihastun ja rakastun helposti, kaikki on niin ihanaa ja maata järisyttävää. Olenkin monesti meinannut päättää suhteen, sillä ihastun myös suhteissa helposti toisiin, vaikka en miestä lähtisikään pettämään. Miehellä ei ollut alkuhuumaa, syvää kiintymystä ja hellyyttä minua kohtaan ollut aina. Ei ymmärrä sitä palon tunnetta, jota olen keeronut kaipaavani. Olisinpa samanlainen kuin hän! Tasainen ja luotettava.

Mulla vuoden verran. Miehellä ei mitään huumaa ole ollutkaan. 4v yhdessä. Ihastun ja rakastun helposti, kaikki on niin ihanaa ja maata järisyttävää. Olenkin monesti meinannut päättää suhteen, sillä ihastun myös suhteissa helposti toisiin, vaikka en miestä lähtisikään pettämään. Miehellä ei ollut alkuhuumaa, syvää kiintymystä ja hellyyttä minua kohtaan ollut aina. Ei ymmärrä sitä palon tunnetta, jota olen keeronut kaipaavani. Olisinpa samanlainen kuin hän! Tasainen ja luotettava.

Ei ollut, järkiliitto täälläkin. Naimisissa onnellisesti nyt 14 v.

Ei kovin kauaa. Ihastuin mieheen ulkoisesti, onhan se komea ja raamikas. Mut ihastuin kuvaan siitä, ei se ollutkaan yhtään sellainen kuin kuvittelin.

Sitten se alkoi huomauttelemaan kaikesta, mitä tein. Muutuin epävarmaksi. Tuli riitoja. Yritin välillä lähentyä seksuaalisesti sitä, se antoi aina pakit. Sitten mä en enää osannutkaan olla sen kanssa silleen. Tai itseasiassa nykytilanne on sellanen. Osaa se olla ihan jees välillä, mutta se ei riitä.

Se ei tee mitään työnhaun eteen, se ei näe ketään, on vaan kämpillä. Mä ansaitsen parempaa. Tajusin, että haluan huolenpitoa, turvaa ja arvostusta. Nyt vaan mietin, miten päätän tän jutun.

Ei tainnut olla mitään alkuhuumaa,tai en ainakaan muista.Yhdessä ollaan oltu kesällä 10v.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 15:47"]Minä olen toisella kerroksella, mutta ensimmäinen liittoni kesti 20 v. 

Olimme viitisen vuotta symbioosissa. Ihmettelin sitä silloin, miksi meillä on erilaista kuin muilla. Vasta eron jälkeen ymmärsin, että olimme läheisriippuvaisia ( a la hellsten). Nyt ajattelen, että huumaa ja kaipuuta saa olla, mutta koskaan enää en halua tuntea riippuvuutta toisesta ihmisestä. Siis ajatella, etten voisi elää ilman, etten olisi ilman häntä onnellinen tms. Se ei ole tervettä.

terapiaa takana kolme vuotta...

[/quote]

Mullakin exän kanssa sama kokemus. Ei ole mielestäni normaalia, että ei pysty käymään töissä kunnolla kun on toista niin ikävä. Hyvä että ei käyty yhdessä paskallakin :D.

Minä kyllä olen valmis joustamaan ja uhrautumaankin parisuhteen eteen. Kuitenkin aion opiskella, käydä töissä, harrastaa, nähdä kavereita aivan kuten aina ennenkin. Omasta elämästäni en enää luovu, viimeksi jäi ihan minimiin kaikki. Se oli varmaan sitten läheisriippuvuutta, kun itkin ikävää jo parin päivän erossa olon jälkeen enkä todellakaan voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin ikävöimiseen.

Ihmetyttää osa tämän keskustelun vastauksista. Ei ole tervettä ripustautua alussakaan takiaismaisesti toisiinsa.