Tuleeko teille usein ihonalaisia paiseita? Itselleni on alkanut tulemaan, enkä ymmärrä miksi
Toki ennen menkkoja voi tulla useampikin finni, mutta nämä paiseet ovat asia erikseen. Niihin ei muodostu päätä, paranevat itsekseen aika nopeasti (n. viikossa tai alle) eivätkä ole kovin kipeitä. Mutta miksi niitä muodostuu, jatkuvasti? Olen kuitenkin jo kolmekymppinen, eikä ole esim. hormonaallista ehkäisyä.
Kommentit (14)
Meillä tuo on perinnöllistä. Isälle tuli paiseita, veljelle ja mulle tulee myös. Tuntuu siltä, että nyt +40-v niitä tulee enemmän kuin esim. teininä.
Minulla tuli sellaisia julmetun kokoisia sarvia, kipeitä ja paranivat hitaasti. Raskausaikoina niitä ei ollut ja sitten lopulta päädyin vähän ennen nelikymppisiä hommaamaan pillerit, jolloin asettuivat.
Ne ovat nimeltään kystinen akne, tai hormonaalinen akne.
Itse sain kolme kipeää sarvea naamaan jotka eivät lähteneet pois.
Terveyskeskuslääkärit määräs 3kk antibiootit, ei vaikutusta 20päivässä.
Ihotautilääkäri määräsi isotretioni kuurin.
1kk iho parani aknesta. Patit hävisi.
Ei uusia.
6kk koko kuuri, pienellä annoksella joten haittavaikutukset pysyy pienenä, huulet kuivuu ja nenän limakalvot, ei muuta.
Spinolaktone toimii niihin hormonaaliseen akneen, ei käy jos on munuaisongelmia tosin.
Yhdistelmäehkäisypilleri toimii myös monella jos niitä voi käyttää.
Veikkaan että korona. Kaikki on nykyisin koronaa.
Vierailija kirjoitti:

Ja minulla nämä tuli vasta +40, ei aknea ihmeemmin teininäkään.
Ihoni on nyt pilalla, kun en tajunnut mennä aiemmin ihotautilääkärille.
Tässä tuosta spinolaktonesta
https://ihosairaala.fi/uusi-vanha-laake-tuo-apua-aikuisian-aknen-hoitoo…
Olen myös kolmekymppinen nainen.
Minulla on otsassa ja ohimoilla pienen pientä röpelöä, joka tuntuu karhealta kuin hiekkapaperi. Tuntuu inhottavalta, mutta eivät ole varsinaisesti finnejä. Joku ihotietäjä, olisi sanokaa mikä voisi olla?
Aplle sellainen vinkki, että merisuola ja oliiviöljyseos on auttanut mulla finneihin, suosittelen ainakin kokeilemaan.
Karvojen ajelun jälkeen, ja varsinkin jos saippuaa erehtyy menee, tulee isoja kipeitä aika pehmeitä pallukoita. Ne kasvaa ja puhkeavat itsekseen. Joskus puhkon itse, hyi. Nämä siis alapäähän.
Itselläni oli jossain 23-29v oli ehkäisynä Nuvaring.Ja koko tämän ajan aivan järkyttäviä ihonalaisia paiseita. Paise oli niin syvällä ihon alla, ettei niitä saanut puhkaistua ja n. 1-2cm kokoisia ja aivan hirveen kipeitä.

Miksi ajat?
Ne patit on nimeltään karvatupentulehdus/paise, eivät ole aknea. Sisäänkasvaneita karvoja.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli jossain 23-29v oli ehkäisynä Nuvaring.Ja koko tämän ajan aivan järkyttäviä ihonalaisia paiseita. Paise oli niin syvällä ihon alla, ettei niitä saanut puhkaistua ja n. 1-2cm kokoisia ja aivan hirveen kipeitä.
Siellähän se oli nuvaringin haittavaikutuslistassa 1 kymmenestä käyttäjästä saa aknen.
Stressi, huonosti nukuttu yö, suklaa, juusto/muu rasvainen ruoka, kahvi överit, hormonihäiriöt... Onhan noita syitä.