Miten pitkään toivuit avioerosta?

Henkisesti ehkä puolisen vuotta. Taloudellisesti toipuminen ei ole päättynyt vieläkään. Uusi mies on kuvioissa, mutta taloudellinen elintaso ei kyllä ole noussut samalle tasolle ex-miehen aikaan verrattuna. En tiedä nouseeko koskaan.

Tein surutyön jo avioliiton viimeisinä vuosina. Uusi elämä alkoi erosta ja uudesta rakkaudesta. Talous on paremmalla tasolla kuin avioliitossa

Toivuin nopeasti, olin tehnyt surutyötä jo liitossa ollessani. MUTTA luulin niin. Kun uudessa liitossa tuli kriisi niin vanhat traumat tulivat vyörynä kimppuun vaikka 15 vuotta oli erosta. 

Erosta on nyt puolisen vuotta ja oon henkisesti aivan loppu. Eroa pyörittelin mielessäni useamman vuoden.

En tiedä.

En kestä ajatustakaan tyypistä joka sai kenkää v 2006.

Ilkeä, arrogantti valesäkki.

Kuten moni.

Erosta on jo yli 13 vuotta, enkä oo toipunut, enkä toivu.

Nyt on toivuttu melkein 3 vuotta. Mutta pahin helpotti reilun puolen vuoden jälkeen.

Kolme vuotta. Silloin olin taas normaalissa kunnossa. Pahin vaihe oli n. puoli vuotta erosta.

Vertaistuki on paras tuki. Ja lukeminen muiden eronneiden kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Erosta on nyt puolisen vuotta ja oon henkisesti aivan loppu. Eroa pyörittelin mielessäni useamman vuoden.

Sama täällä. Masennuslääkkeitä syön ja yritän vaan selviytyä. Talous myös kuralla eron vuoksi edelleen.

Ei tarvittu mitään toipumisaikaa.

Tunsin pelkästään suurta iloa ja helpotusta🤗

Noin vuosi eron jälkeen oli tosi raskasta ja toinen vuosi kohtalaisen raskasta. Eli pari vuotta meni toipuessa terapiaan turvautuen ja uuteen itsenäiseen elämään totutellen. Kolmantena vuonna oli jo henkisesti kunnolla irtautunut ja sinut menneen kanssa ja pystyi suhtautumaan melko neutraalisti eksään ja lakkasi kaipaamasta ydinperhe-elämää. Siitä sitten alkoikin paljon onnellisempi uusi elämä.

Kahden vuoden jälkeen alkoi helpottaa. Alkoi nähdä asiat laajemmin ja eksää kohtaa tunteet muuttivat muotoa. Negatiiviset tunteet hellittivät, viha, katkeruus ja syyllisyyden tunne. Ja sen hyväksyminen että on täysin ok vaikkei ole ns. ydinperhe.

Sen kun tietäisi. Kaksi vuotta mennyt ja tuntuu että menee vaan vaikeammaksi. En siis halunnut erota.

Näin äskettäin sattumalta eksän ja nykyisensä kaupungilla, menin ihan paniikkiin ja nyt on jo useita päiviä kamppailtu surun, vihan ja arvottomuuden tunteiden kanssa enkä pysty nukkumaan hyvin kun ajatukset pyörii päässä. Tuo uusi muija kelpaa, minä olen huonompi ja ansaitsen pelkkää pskaa. En oikein tiedä miten tästä noustaan ja kuinka paljon aikaa tarvitaan että auttaa. Menee koko elämä ohi näin.

Vierailija kirjoitti:

Sen kun tietäisi. Kaksi vuotta mennyt ja tuntuu että menee vaan vaikeammaksi. En siis halunnut erota.

Näin äskettäin sattumalta eksän ja nykyisensä kaupungilla, menin ihan paniikkiin ja nyt on jo useita päiviä kamppailtu surun, vihan ja arvottomuuden tunteiden kanssa enkä pysty nukkumaan hyvin kun ajatukset pyörii päässä. Tuo uusi muija kelpaa, minä olen huonompi ja ansaitsen pelkkää pskaa. En oikein tiedä miten tästä noustaan ja kuinka paljon aikaa tarvitaan että auttaa. Menee koko elämä ohi näin.

On täysin ok, että tuntuu tuolta kun tapaat heitä. Merkityksellisempää on mitä mietit ja miltä tuntuu yleisesti muutoin. Jos ero, ex ja siihen liittyvät asiat ovat jatkuvasti mielessä ja vievät paljon energiaa, voisi olla hyvä pohtia avun hakemista asioiden käsittelyyn, ja uuteen suuntautumiseen menneisyyden sijaan. Mutta ei ole mitään sopivaa aikaa, joka erosta toipumiseen saisi kulua, vaan tilanne on yksilöllinen. Pelkkä aika itsessään ei välttämättä toimi, vaan pitää käsitellä kipeät asiat ja alkaa tekemään itselle mieluisia asioita, ja mahdollisesti aktivoitua myös uuden parisuhteen etsintään jos sellainen on toiveissa. Nyt sinulla on vaan masentunut mieliala ja riittämättömyyden tunne liittyy siihen. Sä oot just ihana ja hyvä tuollaisena kun oot ja varmasti ottajia riittää kun alat katsella ympärillesi. Ei elämä ohi mene kun et anna sen mennä. Voit itse vaikuttaa elämääsi!

Erosta on yli vuosi ja edelleen ex tulee tahtomattani mieleeni päivittäin, mutta voin ihan hyvin, olen hankkinut elämääni paljon kaikkea uutta ja hyvää, ei sitä muutakaan oikein ole voinut kuin mennä eteenpäin. Mutta muiden treffailusta ei edelleenkään tule mitään, treffien jälkeen muistan aina hyvät puolet exästä ja kaipuu on suuri.

Ehkä joku päivä en enää tunne häntä kohtaan kaipuuta tai katkeria tunteita ja pystyn joskus ehkä olemaan uudessa parisuhteessa.

Riippuu siitä, miten sen toipumisen ajattelee. Pahimman yli pääsin muutamassa kuukaudessa, mutta erosta on nyt yli 20 vuotta enkä tiedä, pääsenkö siitä koskaan täydellisesti yli.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvittu mitään toipumisaikaa.

Tunsin pelkästään suurta iloa ja helpotusta🤗

Sama täällä. Tosin itse halusin erota pitkästäaikaisesta liitosta, mikä ei enää antanut kummallekkaan mitään. Toinen ero "vika"exästä, joka uhkaili nyrkillä :-( Pahinta olivat ne loppuviikot, kun pelkäsi, pakkaili ja odotti muuttomiehiä. Se helpotus ja ilo, kun vihdoin oli omassa kämpässä, omassa rauhassa. Aivan sama, vaikka jäinkin molemmissa taloudellisesti tappiolle.

Jos olisin ollut yllättäen jätetty osapuoli, eron käsittely ja siitä toipuminen... vaikea sanoa, kuinka kauan se kestäisi.