Vaikka viimeksi sain oikein täyslaidallisen paskaa niskaani,

Niin kerronpa silti, miten mulle kävi.

Elikkäs, kerroin teille pari-kolme viikkoa sitten tilanteestani, ulkomaan komennuksesta, mielenkiintoisesta työstä, kulahtaneesta avioliitostani ja suhteestani työkaveriin. Päätin silloin kertoa aviomiehelleni ja ilmoittaa haluavani erota ja jatkaa elämääni uudessa maassa. Teidän mielestänne hylkäsin myös lapseni ja olin ehkä maailman huonoin äiti.

Menin siis Suomeen, käymään kotona, pari viikkoa sitten. Mies tuli hakemaan mua kentältä, koska olin jo varoitellut, että "meidän pitää jutella". Mies oli jo arvannut asiani ja itseasiassa miettinyt itsekin eroa. Kun toinen ei tunnu enää siltä ihmiseltä johon aikoinaan rakastui, kun itse on muuttunut liikaa ja toinen on muuttunut liikaa myös ja täysin eri suuntaan kuin itse. Miksi siis jatkaa liittoa? En hirveästi kuitenkaan hehkuttanut uudella rakkaudella, kerroin kyllä, että olen tavannut töissä mukavan miehen, jonka kanssa viihdyn, mutta tämänkin ikäänkuin sivulauseessa. Ja eihän hän ole se suurin syy, miksi eroamme, syyt ovat oikeasti paljon syvemmällä. Toki rakastuminen toimi eräänlaisena katalysaattorina.

Loppuviikonloppu mietittiin sitten käytännön asioita. Miten lapsen asiat järjestetään jne. Saimme aikaiseksi oikein hyvän suunnitelman. Me yritetään vuokrata pieni asunto läheltä kotia ja lapsi asuu koko ajan kodissaan isän kanssa, tulee silloin kun on mahdollista käymään mun luona ja mä tulen mahdollisimman usein (n.viikko/kk) Suomeen, jolloin isänsä muuttaa vuokra-asuntoon ja me ollaan lapsen kanssa kotona. Yritetään tehdä tästä lapselle mahdollisimman helppoa.

Lapsellekin kerrottiin ja esiteltiin tämä suunnitelma. Toki se oli kurja juttu, että isi ja äiti eroaa, mutta muksu totesi, että erossahan te ootte nytkin.

Avoieron voi hoitaa myös sivistyneesti ja lapsen etua ajatellen.

Ja vielä viimeisenä niittinä teille haukkujille ja loan heittäjille, kun epäilitte, ettei uusi mies aio erota ja jään vielä lehdelle soittelemaan. Samansisältöinen keskustelu käytiin miehen kotona samana viikonloppuna ja lopputulos oli sama. Me etsitään nyt pikkuhiljaa yhteistä asuntoa, tarkoituksena muuttaa syksyllä sitten oikeasti saman katon alle.

Näinkin voi käydä ja olen todella onnellinen, että uskalsin tehdä päätöksen. Uusi elämä alkaa.