Ahdistelenko aviomiestäni?
Olen suhteessamme se halukkaampi osapuoli. Haluaisin rakastella päivittäin ainakin kerran, mutta miehelleni riittäisi aivan hyvin vaikka kerran viikossa, joskus harvemminkin.
Nyt olen koronan aikana saanut houkuteltua hänet harrastamaan seksiä melkein päivittäin, mutta välillä huomaan, että hänellä ei ole haluja, vaan hän tekee jotain vain minun mieliksi. Tuntuu niin pahalta välillä, että hän tyydyttää minut, usein hän vielä tyydyttää minut niin, että saan vähintään 3 orgasmia ja sitten hän kuitenkin sanoo, ettei halua rakastella tai että minä hyväilisin häntä. Tuntuu kuin käyttäisin häntä hyväkseni. Hän sanoo nauttivansa minun nautinnosta ja tykkää odottaa välillä päivänkin, että saa itse tyydytyksen.
Kun rakastelemme, rakastelemme pitkään ja olemme molemmat aktiivisia.
Nämä muut kerrat vain mietityttää, mietinkö turhaan?
Kommentit (5)
Turhaan mietit liikoja, mutta koska teillä on ehkä hieman eri seksidraivi, asiasta voi tulla jossain kohtaa pieni ongelma. Harva tykkää seksin vonkaamisesta, miltä voi olla teidän tilanteessa vaikea välttyä. Enemmän haluavan on aina kuitenkin joustettava tai toiselta katoavat halut kokonaan.
Mulla on reilusti vähemmän haluava mies ja olen opetellut vuosien aikana tyytymään hänen tahtiinsa. Joskus menee monta viikkoa, pisin tainnut olla liki 2 kuukautta taukoa, mutta tavallisesti on noin kerran viikossa. Masturboin pari kertaa viikossa ja annan miehen olla rauhassa.
Minusta ihan toimiva periaate on ollut, että teen itse aloitteita vain pari kertaa peräkkäin. Kolmas on mieluusti jo isännän ja sitä odotan kunnnes kiinnostaa. Tämä siksi että annan tilaa miehelle, ettei hänelle tulis tuota velvollisuusseksi-fiilistä - mutta jos en tekis aloitteita ollenkaan, seksikerrat hiipuvat todella harvoiksi.
Kokeillut kirjoitti:

Minusta tuntuu, että jos en tee aloitetta, ei mies tee niitä ollenkaan. Pitää ehkä yrittää skarpata ja antaa miehen välillä levätä. Kiitos pitkästä viestistä!
Meillä misu menee välillä nymfomoodiin tai kiimaan ja haluaa käytännössä jatkuvasti seksiä. Hetken aikaa hauskaa, mutta kyllä siihen väsyy aika nopeasti ja pitäisi muutakin ehtiä tekemään kuin sängyssä vehtaamaan. Normaalioloissa olen itse aktiivisempi.
Turhaan, kun rakastelusta kyse