Mitä amerikkalaista tapaa sinä olet ihmetellyt?
Minulla ei ole kokemusta muusta kuin telkkarista, mutta oletan että nämä asiat ovat hyvin tavallisia Amerikassa.
-kokolattiamatot
-kengät jalassa sisällä
-kertakäyttöastiat
Kommentit (9004)
hevi kristitty kirjoitti:
Jos mietitään USA:n kulta-aikoja ja verrataan nyt, kun pössyttely on laillista ja yleistä sekä hyväksyttävää toimintaa jopa autoillessa, niin voimme todeta mihin konkurssiin koko maa on mennyt johtajia myöten.
Koko maa alkoi laskea alas kuusikymmentäluvulla hippien takia. Pientä preppausta otettiin kasarina Bushin tai Reaganin aikana, mutta loistava alamäki lähti pian käyntiin. Ja näky on hurjaa.
Asiasta aikoinaan yritettiin varoittaa, mutta ei kuunneltu.
Nyt maa on ihan katastrofaalisessa tilassa.
Maata saatetaan johtaa aineiden vaikutuksen alaisena.
Jos huumekuolemissa ja yleisessä sekoilussa halutaan varoittava esimerkki, niin siinä se on.
Yhtälöön liitetään vain aseiden helppo saatavuus, niin heavy metal musiikin karut tarinat tulee toteen.
Kyllä Jeesus valitsee mieluummin Euroopan uudelleen tulemiselleen.
Lain mukaan autoa ei saa ajaa alkoholin, huumeiden tai muiden huumaavien aineiden alaisena. Kun tällaisesta jää kiinni, niin tulee melkoiset rangaistukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syödään epäterveellistä lisäaineita täynnä olevaa ruokaa, ja sitten maksetaan jollekin personal trainerille, kun se opastaa sut tosiasiassa syömään normaalia ruokaa.
Eri mieltä. Kaupungeissa ihmiset syövät ihan superterveellisesti, varsinkin ylemmän keskiluokan koulutetut kuntoilevat ihmiset. Kaupoissa myydään lähes pelkkää luomua.
Sitten on ihan erikseen se huonosti syövä kansanosa. Heillä ei mitään trainereita ole. Eikä heidän alueillaan ehkä ole sitä luomua.
Minun piti eilen ottaa Pepto bismolia kun luin sita ketjua kermassa uitetusta lohesta.
On myös juustolla kuorrutettu.
Vierailija kirjoitti:
Sisäänpäin aukeavat ovet, murtovarkaan ja fbi:n unelma.
Kengät jalassa sisällä.
Ei eteistä taloissa.
Ikkuna keittiön lavuaarin edessä.
Talon takan savuhormi lämmittää lähinnä ulkoilmaa.
Lavuaari on umpiseinalla mutta keittiosta on suuret liukuovet terassille. Niita on mukava pitaa auki kun on hyttysverkot eika hyonteiset ja linnut paase sisalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syödään epäterveellistä lisäaineita täynnä olevaa ruokaa, ja sitten maksetaan jollekin personal trainerille, kun se opastaa sut tosiasiassa syömään normaalia ruokaa.
Eri mieltä. Kaupungeissa ihmiset syövät ihan superterveellisesti, varsinkin ylemmän keskiluokan koulutetut kuntoilevat ihmiset. Kaupoissa myydään lähes pelkkää luomua.
Sitten on ihan erikseen se huonosti syövä kansanosa. Heillä ei mitään trainereita ole. Eikä heidän alueillaan ehkä ole sitä luomua.
Minun piti eilen ottaa Pepto bismolia kun luin sita ketjua kermassa uitetusta lohesta.
On myös juustolla kuorrutettu.
Siihen sitten tarvitaan kovemmat tropit. Olen itse kiinalaisen keittion ystava, ruoka valmistuu minuuteissa eivatka vihannekset ole velttoja.
Sahkoliedella ei kuitenkaan onnistu hyvan kiinalaisen tekeminen, kaasu tai muu avoliekki pitaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että lapset eivät koskaan ole nähneet vanhempiaan vahingossakaan alasti. Muistan kun teininä vaihtarina oli keskustelua tästä, nuorten kommentit olivat lähinnä; en onneksi ja hyi. Suomen saunakulttuuri helpottaa luonnollista asennoitumista alastomuuteen.
Suomalaisilla on joku pakkomielle alastomuudesta. En ole ikinä kuullut missään maassa keskustelua alastomuuden tärkeydestä. Olen asunut Suomen lisäksi kolmessa maassa. Eräs suomalaista kulttuuria tunteva psykologi, ei suomalainen, sanoi, ettei oikein tiedä, miten suhtautua koko perheen saunomiseen, kun lapset ovat lähellä murrosikää. Sori ohis.
Camping ja patikointi on ymmärtääkseni siellä suuri juttu ja ne ketkä harrastaa retkeilyä pitävät siitä paljon ja nauttivat luonnosta. Jotain positiivista ihmettelyä amerikkalaisen ystävän kautta. :)
hevi kristitty kirjoitti:
Jos mietitään USA:n kulta-aikoja ja verrataan nyt, kun pössyttely on laillista ja yleistä sekä hyväksyttävää toimintaa jopa autoillessa, niin voimme todeta mihin konkurssiin koko maa on mennyt johtajia myöten.
Koko maa alkoi laskea alas kuusikymmentäluvulla hippien takia. Pientä preppausta otettiin kasarina Bushin tai Reaganin aikana, mutta loistava alamäki lähti pian käyntiin. Ja näky on hurjaa.
Asiasta aikoinaan yritettiin varoittaa, mutta ei kuunneltu.
Nyt maa on ihan katastrofaalisessa tilassa.
Maata saatetaan johtaa aineiden vaikutuksen alaisena.
Jos huumekuolemissa ja yleisessä sekoilussa halutaan varoittava esimerkki, niin siinä se on.
Yhtälöön liitetään vain aseiden helppo saatavuus, niin heavy metal musiikin karut tarinat tulee toteen.
Kyllä Jeesus valitsee mieluummin Euroopan uudelleen tulemiselleen.
No nyt kyllä pomppasi. Tämä on kyllä uskomattoman paksua punaniskasuomiuskis kamaa ja itsekin ihmettelen amerikkalaisia tapoja, kulttuuria ja ns ”amerikkalaista normia” niin jopa minä ymmärrän että minun olettamukseni amerikkalaisista voivat olla todellakin yhtä pielessä kuin amerikkalaisten oletukset eurooppalaisista ihmisistä ja tavoista.
Jenkeissä epäilemättä on moni asia pielessä, etenkin alle keskiluokkaisen väestön näkökulmasta, mutta edes minä en ole niin tyhmä, että kuvittelisin jonkun average amerikkalaisen olevan tyhmä ja syypää koko usan alennustilaan.
Ja toinen tuleminen my ass. Kirjaimellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että lapset eivät koskaan ole nähneet vanhempiaan vahingossakaan alasti. Muistan kun teininä vaihtarina oli keskustelua tästä, nuorten kommentit olivat lähinnä; en onneksi ja hyi. Suomen saunakulttuuri helpottaa luonnollista asennoitumista alastomuuteen.
Suomalaisilla on joku pakkomielle alastomuudesta. En ole ikinä kuullut missään maassa keskustelua alastomuuden tärkeydestä. Olen asunut Suomen lisäksi kolmessa maassa. Eräs suomalaista kulttuuria tunteva psykologi, ei suomalainen, sanoi, ettei oikein tiedä, miten suhtautua koko perheen saunomiseen, kun lapset ovat lähellä murrosikää. Sori ohis.
Ovat myos hyvin karkkaita arvostelemaan muita mutta omissa tavoissa ei nahda mitaan kummallista vaikka niita on pitka lista eika vaan mitaan vanhaa mututietoa.
Pienet vauvat nukutetaan pakkasessa, vaatteet eivat pysy paalla ja kenkien pito on nakojaan joku rangaistus. Terveellisiksi kuvitellut ruoat ovt sitten ihan oma lukunsa.

Mitä jos vaikka espanjalaisilla olisi tapana käydä koko perheen voimin suihkussa? Erikoiselta kuulostaisi. Ei yhdessä peseytyminen ja alasti oleminen ole mitään sivistyksen ja vapauden mittoja, vaikka suomalaiset näin luulee ja tätä pitkin maailmaa julistaa. Ei minua kiinnosta muiden likaiset vartalot ja niiden vieressä hikoilu. Ihan absurdia hommaa.
oi bingo bango bongo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että moni niistä ei tunnu tajuavan että Eurooppa on maanosa hyvin erilaisine maineen ja kulttuureineen eikä mikään valtio 🙄
Kuinka moni suomalainen luulee etta Afrikkakin on maa?
Ne jotka on käyneet koulunsa kotiopetuksessa.
Puhutaan varmasti prosenteista tai alle sen.
Ennenhän oli sellainen sanonta että Zaire tai Kongo on Afrikka, mutta jokainen joka on kuunnellut paljon afrikkalaista populäärimusiikkia tietää paremmin totuuden.
Siksi moni eurooppalainenkin nykyäänkin pitää suurinta osaa alueista eurooppalaisina ja eräänlaisena mikroeurooppana. Sama kieli ja sama pääsääntöinen kultuuri, koska perinteet on hävitetty hyvin tehokkaasti.
Olihan meillä vielä ihan muutama sukupolvi sitten ihmisiä jotka piti amerikkaa samalaisena alueena.
Ihan kieliperinnönkin takia. He toki jääräpäisinä itsenäistyivät ja tekivät kalkkunasta rituaalinsa.
Sehän on tavallaan heidän oma häpeänsä. Olisi heille toki myönnetty myöhemmin itsenäisyys muutoinkin.
Sehän on juuri sitä eurooppalaista perintöä olla jääräpäinen ja tehdä asioista numero.
Tekstistäsi ei saa mitään selvää. Tarkoititko siis että eurooppalaiset(mikä niistä) pitävät muuta maailmaa/afrikkaa minieurooppana? Ja että juuri eurooppalaiset tuhosivat jonkun perinteet? Mitä helvettiä nyt taas, sehän on juuri eurooppa ja eurooppalaiset uniikit kulttuurit jotka ovat tuhottu maaaamutuksen pyhään nimeen ja nämä nyyh uhri afrikkalaiset tekevät kaikkensa että eurooppalainenkin(valkoinen) kulttuuri kuolee.
Joka asiaan pitää liittää tarina, jolla tekosi on oikeutettu. Esim. kilpailuissa pitää silmät kyynelissä kertoa jokin henkilökohtainen tarina, jolla vedotaan yleisöön/tuomareihin. Sosiaalipornoa.
Vierailija kirjoitti:
oi bingo bango bongo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että moni niistä ei tunnu tajuavan että Eurooppa on maanosa hyvin erilaisine maineen ja kulttuureineen eikä mikään valtio 🙄
Kuinka moni suomalainen luulee etta Afrikkakin on maa?
Ne jotka on käyneet koulunsa kotiopetuksessa.
Puhutaan varmasti prosenteista tai alle sen.
Ennenhän oli sellainen sanonta että Zaire tai Kongo on Afrikka, mutta jokainen joka on kuunnellut paljon afrikkalaista populäärimusiikkia tietää paremmin totuuden.
Siksi moni eurooppalainenkin nykyäänkin pitää suurinta osaa alueista eurooppalaisina ja eräänlaisena mikroeurooppana. Sama kieli ja sama pääsääntöinen kultuuri, koska perinteet on hävitetty hyvin tehokkaasti.
Olihan meillä vielä ihan muutama sukupolvi sitten ihmisiä jotka piti amerikkaa samalaisena alueena.
Ihan kieliperinnönkin takia. He toki jääräpäisinä itsenäistyivät ja tekivät kalkkunasta rituaalinsa.
Sehän on tavallaan heidän oma häpeänsä. Olisi heille toki myönnetty myöhemmin itsenäisyys muutoinkin.
Sehän on juuri sitä eurooppalaista perintöä olla jääräpäinen ja tehdä asioista numero.
Tekstistäsi ei saa mitään selvää. Tarkoititko siis että eurooppalaiset(mikä niistä) pitävät muuta maailmaa/afrikkaa minieurooppana? Ja että juuri eurooppalaiset tuhosivat jonkun perinteet? Mitä helvettiä nyt taas, sehän on juuri eurooppa ja eurooppalaiset uniikit kulttuurit jotka ovat tuhottu maaaamutuksen pyhään nimeen ja nämä nyyh uhri afrikkalaiset tekevät kaikkensa että eurooppalainenkin(valkoinen) kulttuuri kuolee.
No tässä on yleissivistys huipussaan. Et voi olla tosissasi.
Asioita ei sanota suoraan vaan pitää kierrellä ja kaarrella. Ei voi esimerkiksi kämppikselle sanoa suoraan että kun laulat ääneen, se häiritsee työskentelyäni. Jos sanon perseilevälle kämppikselle että olen palaverissa klo 13-15, silloin ääneen laulamisesi häiritsee, koska se kuuluu kaikille palaverissa olijoille, voisitko laulaa muulloin, olen töykeä.
Pitää aloittaa kaukaa siitä kuinka työskentelee nyt etänä ja on tämä etäaika ollut varmaan haastavaa kaikille kun on pitänyt sovittaa yhteen perhe-elämä ja työ ja miten kerran erään työkaverin kotoa kuului selvästi kaikki keskustelu koko työporukalle…. Ja sitten vaan toivoa että kämppis ei laula klo 13-15.
Syödään itsensä muodottomaksi läskisäkiksi luonnottomalla amerikkalaisella roskaruoalla. Sitten jossain vaiheessa ryhdistäydytään, ja palkataan kallis shrink (psykologi), personal trainer ja ravitsemusterapeutti.
Suomalainen tekisi vähin äänin ihan itse.
Alkoholilaisäädäntö , esimerkki:
Jos olet täysi-ikäinen ja sinulla on ajokortti. Jos nyt kävisi niin, että hallussasi olevassa asunnossasi
alaikäinen nuoriso (alle 20v) juo alkoholia jääden siitä kiinni, niin
sinulta viedään ajokortti määräajaksi, vaikka et olisi ollut edes
paikalla ryypiskelyn aikana. (Työkaverille kävi näin)
Maksaminen shekeillä. Oiskohan pankkikortti enemmän nykypäivää tai joku mobilepay-tyyppinen ratkaisu?
Shekkivihko kirjoitti:
Maksaminen shekeillä. Oiskohan pankkikortti enemmän nykypäivää tai joku mobilepay-tyyppinen ratkaisu?
Kyllä pankkikortilla maksetaan kaikkialla, missä Suomessakin. Enemmänkin, esim ihmisillä voi olla vaikka koulun tapahtumissa IPad, joka osaa laskuttaa kortilta.
Mutta shekkejä käytetään tilanteissa, joita Suomessa ei ole. Esim kun annetaan tippi postinjakajalle, lehdenjakajalle, roskakuskeille, siivoojalle tms. Se kuuluu tehdä shekillä. Voi sen tietysti tehdä setelilläkin, mutta näin ei tarvitse rahaa. Samoin nuoret saavat palkan shekkinä. Ja se on ihan kätevä niin. Pankin appilla voi lukea kännykällä koodin shekistä, ja raha siirtyy omalle tilille. Teinit osaa nämä hommat tosi näppärästi. Ei ne shekit mitään 70-luvun suomishekkejä ole.
Lapsenmielisten on Taivasten valtakunta!
Evoluutio on looginen mahdottomuus; mikään asia ei voi itsestään kehittyä, siis muuttua paremmaksi. Tähän tarvitaan Suunnittelija!