70-80 luvun rakkain lelu (tai lelu jota himoitsit mutta et saanut)

Mun hartaimmin toivoma lelu oli Lundbyn nukkekoti. Vanhemmat ostivat halvemman nukkekodin, jossa huonekalut oli maalattu seinille. Ymmärrän kyllä nykyään, ettei rahaa ollut siihen toiveversiooni. Silloin 5-vuotiaana olin todella pettynyt.

Mulla oli ensin nukke, jonka nimi oli Anna. Se oli ihan tavallinen nukke, mitta minulle rakas. Kun se hajosi, sain uuden nuken, mutta se ei enää tuntunut samalta. Sitten oli tuo nukkekoti (lundbyn). Pikkusiskolla oli samanlainen ja paljon leikittiin.

Haaveilin barbienukesta, mutta en saanut sellaista koska A)ne oli kalliita ja B) äiti ei pitänyt niitä sopivina roolimalleina tytöille.

Lundby oli kyllä upea. Se oli tuolloin (ja vielä nykyään) todella kallis. Itse talo ei siis maksa valtavasti (nykyään 60-70e) mutta ne KALUSTEET. Kalusteisiin menee satoja euroja, esim keittiön kalusteet (kaapistot, kodinkoneet, pöytä jne) ovat jo 100e.

Oliko silloin ne vanhanmalliset my little pony ponit HAJUSTETTUJA? Kun tässä joku vuosi sitten oli kaupoissa joku juhlamalli vuosikymmenten takaa eli tuoksuva vanhanajan my little pony.

Mulle edelleen nuo vanhan mallin ponit on ainoat oikeat!

Sain lapsena aina kaikki lelut mitä halusin. Oli niin Playmobil-merirosvolaivaa kuin Barbien pattereilla toiminutta hevosta ja Penny’s Pony Clubia. Aina kun tuli uusi hitti, sain sen.

Eniten rakastin My Little Ponyja. Sain kaikki, mitä Suomessa myytiin, samoin vaatteet ja muun oheissälän (salongit ja linnat) niille. Lempileluni oli Paradise Estate, se valtavan iso kartano poneille.

Olen syntynyt 1980.

Polkutraktoria olisin halunnut, en saanut :(

Halusin saada lisää kaikkia uusia legoja. No en saanut, joten opiskelin rakennusmestariksi ja rakennan koko loppuelämäni. 😊

Tää oli varmaan joskus 70-luvun lopulla kun meidän maaseutukauppaan tuli Nukkumatti-lelu, ihailin sitä joka kerta kauppareissulla mutta se maksoi 28mk ja oli aivan järjettömän kallis, ei tullut kuuloonkaan että olisin saanut sellaisen. 

Pitäisköhän yrittää etsiä samanlainen ja ostaa nytten :))

Kasarin loppupuolella olisin halunnut dinoriders lelusarjasta vaikka mitä mutta ne olivat ilmeisesti todella kalliita. Sain kyllä pari pienempää dinoa ratsastajineen. Nämä kummittelivat mielessä pitkään mutta niistäkin haluamisista on sittemmin selvitty. :D

Olisin halunnut oikean Mecchanon rakennussarjan mutta sainkin vastineeksi kiinalaisen halpakopion, joka piti maksaa fyysillisellä työllä takaisin, kuten kaikki asiat jotka kotoa sain. Meidän perheessä lapsetkaan eivät saaneet mitään ilmaiseksi, vaan jokaista kulutushyödykettä vastaan piti tehdä työtä.

M 45

R-kioskilta 80-luvun alussa isä osti keltavalkoisen pääsiäispupu -pehmolelun, vaihtoehtoina saattoi olla sininen, pinkki, vihreä. Se oli koko lapsuuden tärkein lelu. Sillä oli pystyssä olevat korvat, tummat silmät, istuvassa asennossa, kädet eteenpäin, luultavasti pinkki pieni nenä (pehmeä kolmiomalli), se oli enimmäkseen vaaleankeltainen väritykseltään. Kooltaan pieni tai keskikokoinen. Silloin oli "kiinteitä" pehmoleluja, se oli aika täyteläinen ja pinta oli kestävä & pestävä, pehmeää pintamateriaalia "jäniksen karvana". Olen vuosien saatossa etsinyt sopivaa jänispehmolelua aikuisena, mutta nykyisissä on värinä yleensä valkoinen joka voi likastua, erityyppinen pintamateriaali (ihan ok) ja vain luppakorvamallia. 

Vierailija kirjoitti:

Tää oli varmaan joskus 70-luvun lopulla kun meidän maaseutukauppaan tuli Nukkumatti-lelu, ihailin sitä joka kerta kauppareissulla mutta se maksoi 28mk ja oli aivan järjettömän kallis, ei tullut kuuloonkaan että olisin saanut sellaisen. 

Pitäisköhän yrittää etsiä samanlainen ja ostaa nytten :))

Muistan tämän! Oli hieno!

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut oikean Mecchanon rakennussarjan mutta sainkin vastineeksi kiinalaisen halpakopion, joka piti maksaa fyysillisellä työllä takaisin, kuten kaikki asiat jotka kotoa sain. Meidän perheessä lapsetkaan eivät saaneet mitään ilmaiseksi, vaan jokaista kulutushyödykettä vastaan piti tehdä työtä.

M 45

Mä olisin myös halunnut mechano sarjan ja kaukoputken. En saanut koska olin tyttö. Ei tytöt tee tuollaisilla mitään! Vanhemmat tälleen tiuski.

Meillä oli ihan sama kuin teillä, ei saanut juuri koskaan leluja ja jos harvoin sai piti ne ansaita todella kovalla työllä. Esim tyyliin 3-4kk piti tehdä viikottain monta kertaa jotain, vaikka leikata nurmikko ja hakata halot.

Jännää että vaikken saanut poikien leluja niin kelpasin työvoimaksi miesten töihin. Kolasin lumet ja leikkasin nurmet ja pensasaidat. N45

Silloin barbiet olivat kalliita ja ei niin yleisiä (ei siis löytynyt joka marketista vaan piti ostaa lelukaupasta). Olisin halunnut ihanan hää-barbien upealla mekolla, en saanut.

Sain sentään sitten puolet halvemman tahiti-barbien jolla valtavan pitkä tukka, mutta tämän eteen piti tehdä töitä aika lailla paljon, piti kerätä 100 kotityömerkintää (imurointi, msttojen tamppiaus tms) joten tuon saamiseen meni yli puoli vuotta.

Jäin hämmästyneeksi siitä kun joku kertoi että sai kaikki lelut mitä halusi ja pyysi ja oli valtavasti leluja. Tuo oli todella HARVINAISTA 70-80 luvulla sillä silloin ei lapsiin panostettu.

Minunkaan keskiluokkaisessa kodissa lapsia ei arvostettu, rakastettu, kunnioitettu tms vaan lapset olivat kuin koiria joita saa potkaista kun ärsyttää ja joista on vaan riesaa. (Kuitenkin sitten lapsia tehtiin, mutta lähinnä siksi että sosiaalisesti kuului tehdä niin). Tätä suhtautumista lapsiin on nykyvanhempien kyllä vaikea ymmärtää. Onneksi ajat on toiset.

Vierailija kirjoitti:

Lundby oli kyllä upea. Se oli tuolloin (ja vielä nykyään) todella kallis. Itse talo ei siis maksa valtavasti (nykyään 60-70e) mutta ne KALUSTEET. Kalusteisiin menee satoja euroja, esim keittiön kalusteet (kaapistot, kodinkoneet, pöytä jne) ovat jo 100e.

Meidät äiti opetti askartelemaaan kalusteet itse. Osasta tulikin oikein hienoja, Ovat tallella vieläkin.

Eipä tule mieleen mitään erityistä, olin köyhästä pienviljelijäkodista eivätkä ne haaveet penskoilla voineet kovin suuria olla, sillä tiesihän sen, ettei niillä ollut mitään mahdollisuuksia toteutua. Ehkä polkuauto, myöhemmin mopo pihakrossailuun, vaikka huonokin kunhan olisi ollut kulkeva.

Barbien kauppa oli kaverilla ja siitä olin kateellinen kun olisin halunnut itsellekin. No, aikuisena menin sitten itse kauppaan töihin niin sain käyttää kassakonetta kyllästymiseen saakka :D

Ensimmäinen barbi ja elektroniikkapeli. Olivat kovassa käytössä.

Kokeilinpa äsken 80-luvulla lapsena saamaani pienois höyryveturia joka on patterikäyttöinen. Kokeilin tätä pikaisesti jo muutama vuosi sitten itseasiassa, mutta silloin se ei sanonut mitään. 

Päätin kumminkin nyt kokeilla vielä, laitoin patterit ja aluksi ei taaskaan sanonut mitään, mutta sitten pyöräytin alustassa olevaa "kiekkoa" joka pyörii ja jossa on vetäviä pyöriä, leluhan heräsi henkiin :) 

Varmaan viimeksi toiminut silloin 80-luvulla, en edes muistanut enää mitä se tekee. Paitsi että ne vetävät pyörät pyörii, satunnaisesti myös keulassa oleva valo palaa ja päästää junapilliä muistuttavan äänen. 

Avasin sen vielä ihan mielenkiinnosta että mitä sieltä löytyy, no sähkömoottori, hammaspyöriä ja joku mystinen umpinainen musta rasia joka veti magneettisesti kontaktiliuskan "kiinni" jolloin kuului se ääni ja valo paloi. En tiedä millä perusteella se kytkee sen, onko jokin elektroninen ajastin vai joku sähkömekaaninen systeemi sen rasian sisällä joka ajoittain kytkee sen kontaktiliuskan ensin hetkeksi ja sitten pidemmäksi aikaa. En kumminkaan viitsinyt rueta enemmälti purkamaan sitä, nyt jäi vielä toimivaan kuntoon, paitsi että kasattua huomasin ettei se valo enää pala, en tiedä irtosiko joku juotos vai kärähtikö poltin.

Melko mielenkiintoinen yllätys ja muistoesine 80-luvulta :)

MyLittlePony tavallinen. Sain yhden sarven omaavan. Pehmoleluja, kaupasta. Oli muutama outo ja yksi unilelu.