Veisitkö huomenna päiväkotiin?
Lapsella tuli iltaselle ripulia, mutta ei valittanut vataansa ollenkaan. Unohdin koko asian, mutta juuri ennen nukkumaan menoa sanoi, että nauroi niin pikkhousuihin tuli märkää. Tuli siis n. 2-3cm kokoinen läikkä ihan vettä. Huomenna minulla on todella tärkeä päivä ja mies työreissussa. Ajattelin katsoa aamulla tilanteen uudelleen. Luulisi, että jos on vieläkin ripuli niin tulee myös aamupalan jälkeen (jonka siis saa kotona).
Kommentit (27)
En veisi. Ripuli tarttuu vielä seuraavanakin päivänä. Eli vaatii kaksi oireetonta päivää ennen päiväkotiin viemistä. Estä epidemian synty ja pidä lapsi kotona.
Voi ei, onko kaikki samaa mieltä? Että ei voi katsoa aamulla tilannetta?
ap
Ei viedä ripulissa hoitoon! Vai onko sinusta kiva, että lapsesi tartuttaa kaikki muut?
Oireet loppuvat yleensä lähes yhtä äkillisesti kuin ovat alkaneetkin. Niiden kesto on tyypillisesti 1–3 vuorokautta. Vaikka potilas on parantunut norovirustaudista, hän erittää virusta vielä useita päiviä. Käytännössä tartuttavuus kuitenkin päättyy heti, kun varsinainen ripuli loppuu. Suolen toiminta voi olla tämänkin jälkeen epäsäännöllista vielä usean viikon ajan. Elintarvike- ja terveydenhuollon potilastyössä olevien on tulisi pois töistä 2 vuorokautta ripulivaiheen ja oksennusten päättymisen jälkeen, samoin lasten on suositeltavaa olla pois päivähoidosta tuohon asti. Taudin sairastaneille kehittyy vain lyhytaikainen, kuukausia tai vuoden kestävä immuniteetti.
Kyllä pitää olla yksi terve päivä välissä ennen kuin voi viedä hoitoon.
t: lastentarhanopettaja
Ei lasta voi viedä hoitoon, jos ripuloi. Onpa reilua viedä tartuttamaan muita. Vatsatauti tarttuu todella herkästi.
Muilla vanhemmilla voi olla tärkeitä päiviä torstai, perjantai ja lauantai! Sitten kun on vielä iso perhe, niin koko ensi viikon tärkeät päivät jää väliin, koska joku urpo vei lapsensa tartuttavana sine päiväkotiin.
Ja niille terveille ei sitten ole ensi viikolla tuttuja hoitajia siellä päikyssä, koska hoitajat ovat ripulissa. Sitten onkin hoitajien omien lapsien vuoro, joten ehkä sitten kahden viikon päästä on omat hoitajat taas ryhmässä :(
Ei saa viedä. Päiväkodissa mahatauti leviää erittäin nopeasti ja moneen ryhmään. Huolehdithan, ettei sinun lapsesi levitä sitä!!!
Veisin, jos johtuisi ruoka-aineista, joita on syönyt (esim. laktoosi-intolerantilla tavallinen maito). Jos tämä ei ole syynä, niin on täysin väärin viedä lasta toisia tartuttamaan.
Vain roskaväen lapset käyvät päiväkodissa. Nauran teille luuserit :DDDDD
Siis ihan kauheeta, että tällaisia, näin muista välinpitämättömiä vanhempia on! Ajattelet vain omaa työtäsi, lapsellasi on selkeät ripulioireet ja olet laittamassa häntä isoon lapsiryhmään tartuttamaan muita. Lapsen on ehdottomasti jäätävä huomenna kotiin, jos ja kun illalla on ollut ripulia! Vaikka aamulla vointi olisi kuinka hyvä, on huominen päivä varmistuttava siitä ettei lapsellasi ole tarttuvaa ripulia. Täysin edesvastuutonta käytöstä aikuiselta ihmiseltä viedä mahdollisesti sairas lapsi terveiden lasten joukkoon.
Millaisen viestin annat omalle lapsellesi hänen tärkeydestään ja omasta tärkeysjärjestyksestäsi, kun äidin on vain päästävä töihin vaikka lapsi selkeästi osoittaa sairauden merkkejä?
Kiitos vastauksista! Siksi kysyinkin teiltä kun en tiennyt. Meidän lapset eivät ole olleet vielä kauaa päiväkodissa. En siis vie :)
ap
Voi helvetti, että pistää vihaksi. Oma lapsi on jatkuvassa sairauskierteessä ja se johtuu vain ja ainoastaan näistä aloittajan kaltaisista maailman tärkeimmistä minäminä vanhemmista, jotka tuovat puolikuntoisen lapsen tarttumaan muita päiväkotiin. Sitten kun tarhasta soitetaan, että lapsi on kipeä, niin valehdellaan päin naamaan, että " voi kauhea, ei se aamulla ollut yhtään kipeä".
Voi Herranjumala!.. Vatsataudissa oli se sitten ripulia, yrjöä tai molempia, väh.2pvä kotona. Aina valitetaan kuinka tarhoista lapset tuo kotiin kaikki taudit!!! No kai ne tuo kun väännetään rautalangasta, että sairaita lapsia ei tuoda päiväkotiin ja aina on joku kuumeessa, ripulissa tms.. Niin kyllä ne vaan tarttuu, ja kyllä kaikkii ne vaan saa, kun ei SELKEITÄ ohjeita ymmärretä. = Kipeä lapsi kotona 1-2 toipumispäivää vähintään.
Minulla on vielä eriävä mielipide. Oman lapseni vatsa saattaa olla löysällä ihan vaan jos on vähän syönyt jotain epäsopivaa päivällä tms. Jos jäisin kotiin aina kun lapsen kakka on ollut vähän löysää, olisin töissä max 60 % päivistä. Mutta jokainen tuntee oman lapsensa ja tämän vatsan toiminnan. Omani kohdalla katsoisin aamuun :)
Hei ei tarvitse ihan vauhkoontua :) En ole viemässä päiväkotiin. Niin kuin jo kirjoitinkin, lapset olleet vasta aika vähän aikaa päiväkodissa eikä meillä ole vielä kokemusta tällaisista. Siksi kysyin täältä! Että kiitos vain haukuista minäminä ihmiseksi ym.
ap
hankala tilanne mutta eihän lasta voi hoitoon viedä. Tuskin tokenee yhdessä yössä. Eli en veisi.