Millaista on työ yliopisto-opettajana?
Sehän on pätkää alusta loppuun mutta millaiset ne pätkät on? Viikkoja, kuukausia vai vuosia?
Kommentit (11)
Tylsää ja paineista, ainakin minusta (opeta x tuntia, kirjoita artikkeleita, kehitä opetustasi ja laitosta, ota vastaan nimetön, julkisesti esitetty kurssipalaute, tunne tulosvelvoite niskassa). Siirryin yläkoulun opeksi, ja tykkään niin paljon...! Se hämmästyttää itseänikin, monta kertaa viikossa.
Tule Englantiin, paremmat hommat ja ehdot!
Olen tehnyt pätkää nyt melkein kymmenen vuotta. Välillä tutntiopettajana, välillä vajaassa "virassa", välillä täyspäiväisenä. Työsuhteiden pituudet 4-12kk. Työ on lukukausien aikana kiireistä. Itselläni ei ainakaan jää aikaa tutkimukselle, eikä se toimenkuvaani kuulukaan. Eri kursaeja opetan lukuvuoden aikana 10 ja kaikkiin pitää tietenkin itse päivittää materiaalit, mukaan luettuna tentit ja harjoitustöiden suunnittelu. Valmiita oppikirjoja ei käytetä. Lisäksi esseiden lukemiseen ja tenttien korjaamisen menee aikaa. Opiskelijoita ryhmissäni on vuoden aikana noin 200. Kesäloma on pitkä, mutta silloinkin on kova kova paine saada omaa tutkinusta eteenpäin. Palkka 3000-4000 euron välissä. Vakinaisista työsuhteista hullun kova kilpailu.
Vakinainen yliopiston lehtori vuodesta 2005. Palkka saturoitunut reilulle tasolle 6/6 (vaati/henki). Maailma muuttuu ja vaatimukset. Hyvin tyytyväinen töihini, vapauteen ja työyhteisöön. Näitä on tarjolla vähemmän kuin professuureja. Oon nyt laitoksellani tulppana nuoremmille vielä 20 vuotta... Teen parhaani ansaitakseni elämäni unelmatyön.
Kahden vuoden pestejä on tähän asti ollut. Jos mukana on muutakin kuin opetusta, esim. paikka tutkimusryhmässä, määrää sen tutkimusryhmän budjetin pituus aika lailla sen pistetäänkö pihalle sen kahden vuoden jälkeen vai löytyykö jatkoa isompiaikaisena tutkijana tai täysaikaisena opettajana.
Ensin sain kahden vuoden viransijaisuuden. Kun se loppui, sain vuoden pätkän tutkimusprojektissa. Sitten tulin valituksi 3 vuoden assistentin virkaan (en tiedä, onko niitä vielä jossain yliopistossa, meillä ei ainakaan ole). Sen loputtua hain vakituisen lehtorin virkaan toiseen yliopistoon ja tulin valituksi. Siitä lähtien minulla on ollut vakituinen paikka.
Työssä on hyvänä puolena se, että omiin työtehtäviin pystyy vaikuttamaan aika paljon. Myös työaika on aika vapaa, kunhan on paikalla sovituissa opetustilanteissa ja kokouksissa. Töitä joutuu kuitenkin tekemään. Mistään koulun opettajien 2,5 kuukauden kesälomista meillä ei ole puhettakaan.
Palkkani on tällä hetkellä (työkokemusta noin 20 vuotta) vähän vaille 5000 eur / kk. Toki tekniikan tohtorin koulutuksella olisi monia parempipalkkaisiakin töitä, mutta ihan mukavasti tulen toimeen tälläkin palkalla.
Omalla tuttavallani muuten ihan ok, noin työnkuvan ja palkan, sekä aikataulujen mukaan, mutta sitten taas altistuu koko ajan homeelle :(
Professuurit ovat yleensä 5-vuotisia tai toistaiseksi (vanha eläkevirka). Opetuksen lisäksi proffa vastaa hallinnosta ja johtaa tutkimusryhmää. Tutkimus on tärkein osa työstä. Päätoimisia opettajia (lehtori) ei enää juuri ole.