Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuleekohan tässä ero...
24.01.2014 |
Onko teille kokemus opettanut, milloin on syytä luovuttaa parisuhteessa?
Olen miettinyt varmaan koko 5-vuotisen seurustelun aikana aina säännöllisin väliajoin eroa. Aina kun riidellään tai tulen mielestäni epäreilusti kohdelluksi. Minä en tunne saavani tästä suhteesta mitään muuta irti kuin pahaa mieltä ja tunteen etten ole merkityksellinen.
Mies ei järjestä romantiikkaa koskaan. Mitään kivaa yllätystä mulle ei ole koskaan järjestetty ellei lasketa kerran toivomiani syntymäpäiväjuhlia joiden tarjottavatkin jouduin päättämään yksin. Näihin liittyen en ole koskaan saanut syntymäpäivälahjaakaan h-hetkellä vaan myöhemmin kun mies ei oo löytänyt viimetipassa mitään. Se että muutettiin yhteen oli mun aloite ja ehdote. Se että mentiin kihloihin oli mun aloite. Miehellä on teini-ikäinen poika edellisestä liitosta ja viime kesänä olivat päättäneet ex-vaimon kanssa, että poika rupeaa olemaan meillä jokatoinen viikonloppu. (Ex on yksinhuoltaja, mutta mies auttaa kaikki arkiviikot). Minulta ei kysytty mitään, tuotiin vaan lapsi meidän yhteiseen kotiin, että joo sovittiin näin.
En oo tuntenut itseäni halutuksi tai naiselliseksi vuosiin. Seksiä on tosi harvoin ja silloinkin se on jotakin velvollisuuden poishoitamista. Mies tehnyt paljon töitä ja haluais kaikki vapaa ajat vain harrastaa omia juttujaan tai tehdä lisää töitä. Syyllistää minua jos haluaisin suhdeaikaa. Sitä meillä on kuulemma riittämiin. Yhteistä aikaa todellisuudessa on max. 1h päivässä mutta nykyään sitäkään aikaa ei olla tuhlattu yhdessäoloon sillä oon ihan kyllästynyt koko suhteeseen. Lärppään mielummin puhelintani ja oon netissä kun keskustelen nihkeän hapannaaman kanssa.
Kaikenlisäksi tuntuu, että nyt kun oon ollut lomautettuna, miehen kunnioitus on vähentynyt entisestään. Minulle puhutaan kuin pikkulapselle, eikä edes puhu kuin omalle lapselleen vaan sille halveksitulle tuhmeliinille joka ei kuitenkaan osaa mitään oikein. Tosi tylysti
Minä olin tosi onnellinen ennen tätä parisuhdetta. Sairastuin masennukseen parisuhteen aikana ja nyt kun oon taas iloinen ja saanut elämänilon takaisin, on hirveän vaikea taata parantumisen jatkuminen halveksivassa ja koko ajan kyseenalaistavassa seurassa. Mies vaan valittaa: kuuntelen paskoja radiokanavia, tykkään paskoista tv-sarjoista, tykkään paskoista ruoka-aineista... loputonta vininää.
Ollaan käyty pariterapiassakin, mutta terapeutti on kuulemma paska ja koko homma maksaa liikaa. Terapeutilla mies lukee puhelimesta s-posteja ja terapeutti sitten ei voi oikein muuta kuin keskittyä muhun.
Mä niin rakastin tota miestä alussa. Ja olin eka kertaa varma siitä että jos jonkun miehen kanssa haluan lapsia niin ton. Enää ei tunnu siltä.
Oon yrittänyt antaa mahdollisuuden ja aikaa suhteelle että se parantuisi. Kun miehessä oli aikoinaan paljon hyvää (ja on vieläkin). Auttavainen, perus ystävällinen varsinkin muille kuin mulle, pitää lupauksensa, lojaali, ei pidä rinnakkaissuhteita. Älykäs, pidän herran fysiikasta jne...
Nyt tuntuu kuitenkin kaikki turhalta. Ja mulla alkaa olla hätä perheenkin perustamisen kannalta. Montako vuotta vielä odottaa ja katsella? Jos nyt eroaisin, mulla olis vielä 5 vuotta aikaa rakastua ja luoda pohja perheelle, olen 34 vuotias nyt.
Tää on niin surullista. Taasko joudun hautaamaan unelmani onnea etsiessä? Uhrasin jo edelliseen lapsettomaan ja kihlattomaan suhteeseen 13-vuotta. Lähdin samoista syistä. Mies oli vihainen, etäinen, ei panostanut suhteeseen eikä arvostanut yhtään. Miksi kiltti ihminen, joka haluaa yllättää toisen ja pitää toista hyvänään, joutuu aina halveksitun osaan? :(
Kommentit (12)
Älä nyt ainakaan lasta ala tekemään!
Olet jo pohtinut asioita ja purkasit ne tänne. Varmaankin sisimmässäsi tiedät, että ero olisi paras ratkaisu. Sen jälkeen sinulla olisi vielä vuosia aikaa löytää sopivampi kumppani tai "se oikea".
Nyt kun teillä ei vielä yhteistä lasta niin eroaminen on helpompaa.
Vaikuttaa siltä, että avopuolisosi haluaa olla saman katon alla koska on kuitenkin helpompaa kuin olla kahdestaan poikansa kanssa = ei toimi ruokahuolto, ei siivous, ei pyykinpesu jne..
Lähde nyt vielä kun on suhteellisen helppoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne raha-asiatkin järjestyvät.
Ihmiset turhaan pitkittävät huonossa suhteessa jatkamistaan. Jälkeenpäin varmaankin suurin osa miettii, miksi ei tajunnut lähteä jo aiemmin.
Eipä tuo tekstisi kovin onnelliselta parisuhteelta kuulosta. On aika erota.
Ennemmin tyytyväisenä yksin, kuin onnettomana kaksin.
No eihän sinulla sitä läheisyyttä ole nytkään, turhaan sinä sen katoamista pelkäät. Aivan hirveää, millaisia ihmisiä on olemassa. Olet miehelle itsestäänselvyys, kotipiika, joka hoitaa varmaan hänen lapsensakin vaate- ja ruokahuollon.
Mene sosiaalitoimistoon ja kerro tilanteesi. Siellä osataan auttaa vuokratakuun jne. kanssa. Älä pilaa elämääsi yhtään enempää, mies ei tuosta muutu ainakaan paremmaksi, ainoastaan pahemmaksi. Ja sitten kun se huomaa, että olet tosissasi lähdössä, se alkaa itkeä, että tule takaisin. Mutta älä mene, sitä kuherruskuukautta kestää kaksi viikkoa ja tilanne luisuu takaisin entiseen helvettiin.
Vuoden päästä asiat ovat aivan toisin, jos nyt lähdet. Sitten ihmettelet, mikset lähtenyt paljon aiemmin.
Olen itse kokenut kaiken tuon, sen lisäksi pettämisen ja olen nyt naimisissa maailman hienoimman miehen kanssa. Minäkin pelkäsin lähteä, pelkäsin, että jään loppuiäkseni yksin.
Eikä niitä lapsia ole pakko tehdä, ilmankin voi elää :) Ja voi elää myös yksin, ilman miestäkin. Yksinoloakin on hyvä joskus opetella. Huomenna on loppuelämäsi ensimmäinen päivä! Ihmisestä löytyy yllättäviä voimia, jos on pakko.
Tsemppiä sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua, tunnistin itsessäni paljon miehesi epämiellyttäviä piirteitä, muutenkin tilanteesi muistuttaa paljon omaani. Itse kohtelen miestä töykeästi, koska hän on käytännön asioissa avuton ja tuntuu että joudun toimimaan suhteessa kaikesta huolehtivana äitinä. Olen pyytänyt mieheltä miljoona kertaa muutosta, mutta mitään ei tapahdu, ja minusta tulee tyly.
Joka tapauksessa toivotan voimia, mitä ikinä päätätkään! Tee rohkeasti päätös, vaikka se tuntuisi kipeältä. Itse aion erota.
en lukenut kuin lauseen sieltä täältä ja olen ehdottomasti sitä mieltä että eroa! Oikeasti. Kun olet yksin alat arvostamaan itseäsi ja vaatimaan arvostusta myös ihmisiltä jotka ovat kanssasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin nro 3, mitä lie mies mussa halveksii... Sitä ainakin kun en saa aikaiseksi mitään hänen näkövinkkelistään. Itsestäänhän se tämä koti pysyy siistinä ja pyykki peseytyy. Teen paljon muutakin mutta ei se ole arvostettavaa hänen mielestään kun hän ei arvosta juttuja joita itse arvostan. Mun tavoitteet ei ole tärkeitä...
Minäkin olen pyytänyt muutosta, mutta eihän sitä tule kun toinen ei näe omassa käytöksessään mitään ongelmaa.
Nyt oon jotenkin niin pettynyt miehiin ja elämääni että oksat pois. Haluaisin oman turvallisen pikkukodin jota kukaan ei sotke. Saisin käyttää niitä hajuvesiä joista pidän, tehdä ruokaa ja herkutella ilman vittuilua, tai kulmien kurtistelua. Mun mielipeistä ei nostettaisi riitaa eikä niitä halveksittas. Ja jos mä tuon kodin saan, saattaisi ehkä parisuhdekin vielä jatkua kun pääsis pois päivittäisistä paskajutuista. Tai jos ei jatku, niin en ainakaan uutta miestä ota pitkään. lähden siitä oletuksesta, että jos eroan, hyvästelen myös lapsihaaveet. Onni ennen perhettä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue itse mitä kirjoitit ja vastaus kysymykseen on selvä.
Etkö uskalla erota? Vai miksi vaan mietit eroa...
Alue: Aihe vapaa
Hmm, en tiedä onko kyse uskalluksesta vaan siitä että jossain syvällä on toive että vanha palaisi vielä... Lisäksi on uupumukseen asti mietittäviä asioita. Miehellä ei ole varaa asua tässä yksin, se tarkoittaa sitä että kämppää etsisi eron hetkellä kaksi. Hän juuri vuosi sitten vuokrasi oman asuntonsa opiskelijapariskunnalle, tuo söpö pariskunta joutuisi etsimään uuden kodin, tai sitten mun puoliso uuden vuokrakodin itselleen. Mulla on rahallisesti huono tilanne. Oon lomautettu ja koska siltikin maksan reiluuden vuoksi vuokraosuuteni yms, mulle jää vain 300e elämiseen. Ei oo säästöjä yhtään esim. vuokratakuuseen. Käytin ne meidän kodin sisutamiseen ja kalustamiseen kun muutettiin yhteen. Mies ei ole yhtään panostanut kotiimme. On jotenkin helpompi jäädä tähän tilanteeseen nyt kun ei ole rahallisesti pelivaraa. Siksi mietin tarkasti. Täytyy olla varma. Mietin myös edellistä sinkkuelämääni. Jotkut asiat pelottaa kun läheisyyden, ihon puute. Elintason tippuminen, se että kaikesta täytyy selvitä yksin kun auto sanoutuu irti, joutuu taloudelliseen ahdinkoon yms. Mun mies on ollut rahan suhteen ihan normaalin avokätinen, maksanut mun laskuja kun ei oo 300e riittänyt yms.. :/