Psykoterapia
Hain keväällä apua pahaan olooni ja itsetuhoisiin ajatuksiin. Minulla todettiin vaikea masennus ja sain lääkityksen. Koronan takia en päässyt kunnolla juttelemaan minnekään puolen vuoden aikana ja koska uskoin oloni hiukan helpottaneen lopetin lääkkeet.
Vihdoin sain yhteyden lääkäriin. Tulimme tulokseen, että minun ehdottomasti jatkettava lääkkeitä (olo alkoi pahenemaan lopetuksen jälkeen) ja hän laittoi minulle lähetteen psykoterapiaan. Tänään tuli tieto, että lääkkeiden keskeytyksen takia joudun aloittamaan alusta seurantajaksoni (3kk) ja vasta sitten saamme laittaa uuden lähetteen terapiaan ja jonot kuulemma 9kk tällä hetkellä. Ja kyseessä siis vasta silloin arvio siitä saanko tuettua psykoterapiaa. Eli vasta 12kk päästä asiat lähtisi liikkumaan eteenpäin.. en ole varma jaksanko sinne asti.
Jos aloitan terapian (KELAn hyväksymällä terapeutilla) omakustanteisesti, varmaan vain 1x/kk, koska muuhun ei todellakaan varaa, ei edes tuohon, niin millä todennäköisyydellä se vaikuttaa mahdollisuuksiini saada KELAn tukemaa terapiaa? Jos olen käynyt jo vuoden juttelemassa, niin voinkohan silti saada tukea?
Terapeutista riippuen voisin ehkä jatkaa samalla terapeutilla.
Onko kellään kokemuksia?
Kommentit (5)
Olisiko tuossa nyt virhe käynyt? 3 kk hoitosuhde pitäisi riittää. Miten yksityisesti maksamasi terapiat tulisi kelan tietoon? Ei mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tuossa nyt virhe käynyt? 3 kk hoitosuhde pitäisi riittää. Miten yksityisesti maksamasi terapiat tulisi kelan tietoon? Ei mitenkään.
Niin minäkin luulin, mutta nähtävästi, koska lopetin lääkkeet noin 1-1.5 kuukaudeksi, niin siksi pitää aloittaa alusta se 3kk hoitoseuranta. Ap
Eikö kellään ole tietoa?