Lue keskustelun säännöt.
Pelottaaakp kuolema?
13.10.2020 |
Itsellä suuri todennäköisyys saada joku syöpä ennen 50 vee. Ei ole testamenttia tehtynä.....pitäisikö?
Kommentit (55)
Ei, olen kaivannut sitä jo yli 20 vuotta. Ei vaan mitkään edes pikkutaudit tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leila Koo kirjoitti:
Ei pelota, joskus nuorempana kuolema askarrutti.
Onko teillä suvussa perinnöllisesti taipumus joihinkin syöpiin?
On - rintasyöpä kyseessä. Itsellä ei vielä todettu, mutta äitillä ja siskolla on.
Ei pelota. En koe, että siinä olisi jotain pelkäämistä.
Kuolema ei pelota, kuoleminen pelottaa.
No kyllä.
Miettikää sitä epätoivon, tuskan ja lopullisuuden tunnetta, kun hoidot syöpään ei tehoa ja muut jatkaa elämää ja itse aamulla herää ja tajuaa, että pian elämä on ohi. Kun ei pääse pakoon siitä asiasta. Kun sattuu sueluun niin helwetisti. Todellakin siis pelkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän olla vatvomatta tuollaista väistämätöntä asiaa, ja keskittyä mieluummin elämään. Monia askarruttaa enemmän se miten kuolee, kuin se että kuolee. Tieto oikeudesta eutanasiaan lievittäisi asian miettimistä monilla. Mutta niin tai näin, ei sille kannata uhrata liikaa ajatustaan, vain yhtenä päivänä tarvitsee kuolla, kaikkina muina kannattaa elää!
Ei enää. Kaikki täällä on jo nähty. Paskemmaksi vaan muuttuu maailman tila ja eläminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla vatvomatta tuollaista väistämätöntä asiaa, ja keskittyä mieluummin elämään. Monia askarruttaa enemmän se miten kuolee, kuin se että kuolee. Tieto oikeudesta eutanasiaan lievittäisi asian miettimistä monilla. Mutta niin tai näin, ei sille kannata uhrata liikaa ajatustaan, vain yhtenä päivänä tarvitsee kuolla, kaikkina muina kannattaa elää!
Tähän ajattelutapaan kun pääsisi, nyt ei vielä onnistu, kun lapset niin pieniä...
No mene geenitestiin. Jos se on positiivinen, poistata rinnat. Pieni hinta kymmenistä lisävuosista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä,
En ole koskaan ajatellut kuolemaa omalle kohdalleni, sillä arki on niin hektistä ettei sitä ehdi miettiä eikä ajatella.
Olen kuitenkin joutunut tekemisiin kuoileman ja surun kanssa koska isäni kuoli muutama vuosi sitten syöpään.
Se oli tunnepuolella rankkaa aikaa, vaati paljon voimia hyväksyä hänen lähtönsä tästä maailmasta.
Oli myös voimia vievää nähdä hänen kuihtumisensa ja kipunsa ja lääkityksensä kuolemaa edeltävältä ajalta. Ja sitten vielä lopuksi kaikki se suru ja kaipuu nyt kun hän on pysyvästi poissa.
Ei sitä omaa kuolemaansa tule ajatelleeksi kiireisen työelämänja perhe-elämän keskellä.
Minulla on toivo ja turva Jeesuksessa tämän elämän aikana ja kuoleman tullessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on toivo ja turva Jeesuksessa tämän elämän aikana ja kuoleman tullessa.
Saan jäädä Isän käsiin.
30v ja ei pelota. Jokainen tulee sen kohtaamaan ennemmin tai myöhemmin. Se on polku joka on kuljettava. Enemmin pelkään sitä kipua ennen kuin on poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan kuolintapa mietityttää.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä,
En ole koskaan ajatellut kuolemaa omalle kohdalleni, sillä arki on niin hektistä ettei sitä ehdi miettiä eikä ajatella.
Olen kuitenkin joutunut tekemisiin kuoileman ja surun kanssa koska isäni kuoli muutama vuosi sitten syöpään.
Se oli tunnepuolella rankkaa aikaa, vaati paljon voimia hyväksyä hänen lähtönsä tästä maailmasta.
Oli myös voimia vievää nähdä hänen kuihtumisensa ja kipunsa ja lääkityksensä kuolemaa edeltävältä ajalta. Ja sitten vielä lopuksi kaikki se suru ja kaipuu nyt kun hän on pysyvästi poissa.
Ei sitä omaa kuolemaansa tule ajatelleeksi kiireisen työelämänja perhe-elämän keskellä.
Voimaa sinulle uskossasi ja toivossasi...olet rohkea ja kaunis!
Pelkään mahdollisia kovia kipuja ennen kuolemaa. Itse kuolemaa en pelkää, pääsen Jeesuksen luokse.
Mielestäni vääjäämättömästi ennemmin tai myöhemmin eteen tulevaa tosiasiaa ei kannata pelätä. Kuolema on tragedia lähinnä läheisille. Itsehän siitä tuskin mitään muistaa. Enemmän pelottaa läheisten poismeno.
En itse kuolemaa, kun ajattelen sen olevan jotenkin vapautus. Sitä kuoleman hetkeä kylläkin. Onko se jonkin sairauden tulos, pitkäkestoinen ja kivulias, onko asiat siinä mallissa, että lapset pärjäävät? Huolettaa itseänikin, kun tuo kuolema tuntuu jotenkin helpommalta vaihtoehdolta nykyisin kuin elää. Omalta osaltani tulevaisuus avautuu sysimustana, joten tuo ratkaisu tuntuu ajoittain houkuttelevammalta. Rakastan kuitenkin lapsiani yki kaiken, enkä rakastavana isänä voi heille sitä ainakaan vielä tehdä, että ilman minua jäisivät.
Joo.
Tee se muuten heti.
(Poistatettu kommenttini uudestaan).
Ei pelota, joskus nuorempana kuolema askarrutti.
Onko teillä suvussa perinnöllisesti taipumus joihinkin syöpiin?