EU kassin sisältö
Hei! Oletteko käyneet hakemassa EU-kasseja? Sain tuollaisen muovikassin ja sisältö oli muussia, hapankorppuja, maitojauhetta ja nauta-sika purkkeja. Kysyin että eikö tule myös jauhoja, vastaus oli että että ovat loppuneet jo aikaa sitten. Olen kiinnostunut mitä muut ovat saaneet, onko teillä jollain ollut niitä jauhoja tai muuta vastaavaa.
Kommentit (9)
Kirkon diakonilta sain. Siellä oli kahvia, tonnikalaa, makaronia, näkkileipää, lihasäilykettä, riisiä, perunamuussijauhetta, lihapullasäilykkeitä.
Aloittaja: Sorry, en tarkoittanut valittava nulikka, vaan siksi kysyin koska heidan kuvassakin on enemmän muuta ruokaa, ja itse olisin tarvinnut eniten niitä jauhoja. Ikävä kyllä itse vähän ajattelin että muu tavara on mennyt henkilökunnalle, ja kun vieressä seuraavalla ovella vielä tarjoillaan joka päivä lounas. Lisäksi hain yhden kerran sitä ruoka-apua, jonotettiin siinä aikamme ja tuli mun vuoro, sain nakkipaketin ja kanapaketin, olivat jäisiä ja pakkasesta, viimeinen päivä oli mennyt, noin 4 päivää myöhässä. Ja enkö taas kysynyt että siis tässäkö oli se ruoka-apua ja vastaus oli että "joo". Siinä tuli vähän pettynyt olo, oli nulikka tai ei.
Oli kaikkea jauhoja, kaurakeksit ym
Vai vielä jakavat näitä syötäväksi kelpaamattomia samoja tuotteita.
Vuosia sitten yritin selvittää kenen bisnes, kuka päättää tuotteista. Joku rikastuu.
Ei selvinnyt.
Itse en pystynyt syömään, eikä tuttavatkaan kenelle annoin maistaa!
Siis miksi pakataan ja kuljetetaan ja jaetaan hirveitä tököttejä?
Roskiin meni ne lihapullasäilykkeet, sika-nauta säilykkeet, makaroni juustopastat, kaurahiutaleet (nekin oli kamalia, vaikka joka aamu teen kaurapuuron-muttei eu-jauhoista pystynyt) Syötyä tuli hapankorput ja kaurakeksit.
"Kumppaniorganisaatioiden hallinnollisen taakan keventämiseksi Ruokavirasto hankkii keskitetysti kilpailumenettelyllä Suomessa avustuskäyttöön tulevat elintarvikkeet. Ruokavirastossa päätetään, mistä tuotteista pyydetään tarjoukset. Tuotteista päätettäessä otetaan huomioon kumppaniorga-nisaatioiden hakemat tuotteet. "
Voi v---u, vehnäjauhot maksaa Lidlissä noin 1 euron kaksi kiloa ja nekin pitäisi saada ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vai vielä jakavat näitä syötäväksi kelpaamattomia samoja tuotteita.
Vuosia sitten yritin selvittää kenen bisnes, kuka päättää tuotteista. Joku rikastuu.
Ei selvinnyt.Itse en pystynyt syömään, eikä tuttavatkaan kenelle annoin maistaa!
Siis miksi pakataan ja kuljetetaan ja jaetaan hirveitä tököttejä?
Roskiin meni ne lihapullasäilykkeet, sika-nauta säilykkeet, makaroni juustopastat, kaurahiutaleet (nekin oli kamalia, vaikka joka aamu teen kaurapuuron-muttei eu-jauhoista pystynyt) Syötyä tuli hapankorput ja kaurakeksit.
Vain köyhällä on varaa heittää ruokaa roskiin.
Jauhot on kyllä niin halpoja kaupassa etten ymmärrä niiden jakamista. Iso osa menee kuitenkin hukkaan, monia syrjäytyneitä ja sairaita ei ilmaiset jauhotkaan saa leipomaan. Ja mitäs myslejä ja maitojauheita niissä on ollut, en tarkkaan tiedä kun en ole viitsinyt lähteä jauhojen perässä matkustamaan ja jonottamaan, sen kerran kun olen kuullut täällä jaettavan.
t. Sairas ja syrjäytynyt joka kyllä itse leipoo
Miten kiittämättömiä te nykyajan nulikat voittekaan olla? En ikimaailmassa olisi ilmaisesta lähtenyt lisää kyselemään.