Kysymys ADD aikuiselle & ADD nuoren vanhemmalle
Meillä on 12-vuotias tyttö, jolla melko varmasti on ADD. Koulupsykologi antoi meille aikaa päättää, lähdemmekö avaamaan asiaa nuoren kanssa nyt, vai vasta myöhemmin. Vielä hän pärjää ihan ok, kun yhdessä varmistelemme kalenteria, menoja, läksyjä ja muita tekemisiä. Itsenäisesti tehden asiat unohtuvat tai jäävät tekemättä.
Nyt pohdimme mitä tehdä: onko parempi että hän saa tietää olevansa vähän erityinen ja aloitetaan tukevat hoitomuodot, vai annetaanko hänen vielä kasvaa ns. tavallisena tyttönä ja aloitetaan työstämään asiaa ulkopuolisten kanssa kun hän itse alkaa sitä haluamaan.
Näin murrosiän kynnyksellä emme tiedä kumpi olisi parempi vaihtoehto... Hän on fiksu, mukava tyttö, mutta toki kärsii hitaudestaan ja unohtelevaisuudestaan, ja omien sanojensa mukaan siitä ’että oon vähän nörtti omassa maailmassani’.
Ehdottomasti lähette hakemaan diagnoosia ja apua. Itse tiesin olevani erilainen kuin muut jo teininä, ajatusmaailmani oli paljon avarampi, kiltimpi, poikkeuksellisempi, mutta luulin olevani viallinen, vammainen, tyhmä, laiska yms. Masennuin ja en edes yrittänyt pärjätä missään ja eksyin huonoihin porukoihin (add/adhd tyypit löytää toisensa) ja tein kaikkea typerää. Viimein sain tietää olevani normaalia älykkäämpi vasta täysi-ikäisenä diagnoosin sain vasta aikuisena. Vasta lääkityksen myötä pystyin käyttämään koko aivojen kapasiteetin täydellisesti opiskeluun. Ei ollut mitään ongelmia. Rakastan opiskelua. Rakastin oppimista jo lapsena ja nuorena, mutta add-ongelmien takia kuormituin liikaaa ja lakkasin yrittämästä ja uskomasta itseeni.