Koronan oletettu huippu marras-joulukuussa, riskiryhmien suojaaminen, paniikin välttäminen ja politiikka kehityksen takana.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006663703.html
Kuolemantapausten määrä taudin levitessä väestössä riippuu pitkälti ikääntyneiden ja muiden riskiryhmien suojaamisen ja suojautumisen onnistumisesta, ja vaikeassa tilanteessa myös sairaala- ja tehohoitohoitokapasiteetin riittävyydestä.
Jos onnistumme hyvin tartuntojen määrän kasvun rajoittamisessa, saattaa epidemian huippu madaltua mutta samalla myös siirtyä myöhemmäksi.
Olisi hyvä, jos käytännön ohjeet olisivat alueellisen koronatilanteen mukaan perusteltuja ja selkeitä niin, että ihmiset voivat suhtautua niihin rutiininomaisesti, ilman paniikkia tai pelkoa.
Kehitystä ei voi tarkastella pelkästään matemaattisin mallein tai tieteellisin mittarein. Kyse on politiikasta ja psykologiasta eikä luonnontieteestä.
Mielummin huippu aiemmin kuin myöhemmin, jotta koronasta joskus päästään eroon. Kuitenkin nuo sairaalapaikat riittävät, joka on lähinnä se mittari mitä kannattaa seurata.
Ikävä että koronalla tehdään poliittista peliä ja yritetään kalastella äänestäjiä, kun pitäisi kuunnella enemmän eri yhteiskunta-alojen asiantuntijoita.