toimenpidepelkoisen kokema vähättely

No avaudunpa nyt kun olen taas viettänyt koko aamupäivän itkien. Jos vaikka edes yksi hoitohenkilökuntaan kuuluvista miettisi asennettaan uudestaan.

Tiedän, ettei pelolle ole järkevää syytä. Joudun joka kerta vakuuttelemaan itselleni kaikki syyt miksi toimenpiteeseen on mentävä, ja silti h-hetken koittaessa unohdan ne kaikki järkisyyt ja pelkkä paniikki valtaa pään. Paniikkihäiriöiset tietävät sen "huminan" mikä siinä alkaa. Saatan myös pyörtyä jännityksestä ennen tai jälkeen toimenpiteen.

En pystynyt edes harkitsemaan lapsen tekoa asiaan liittyvien lukuisten toimenpiteiden vuoksi, koska olin kokenut toimenpiteet pakollisiksi, olen kuvitellut, että suomessa on olemassa pakkohoito, varmaan kaikenlaisten mielipiteiden takia tällainen mielikuva on päässyt syntymään päässäni. Mielipidehän saattaa esimerkiksi olla todella tuomitseva "minkälainen ihminen jättää sokerirasituksen väliin vain omien pikkupelkojensa takia". No minä jätän koska itken hysteerisenä siitä lähtien kun aika siihen on varattu tajuten kohta, että hei ainiin tämä ei ollutkaan pakollista jolloin rauhotun samantien. Kyllä, verikoe on minulle toimenpide, joka pelkästän ahdistaa. Siinä ei ahdista pelkästään neula, vaan myös se tuntematon ihminen jolle "luotan henkeni, paitsi etten luota".

Tänään olen itkenyt koronatestin takia. Jäin töistä pois pienen kurkkukivun takia, siis niin mitättömän pienen kivun, että vuosi sitten olisin vaan mennyt töihin. Mutta koska nyt haluan olla vastuullinen ihminen niin en mene oireisena töihin. Täytin omaolo kyselyn, jonka mukaan testiin olisi syytä mennä. Noh paniikki nosti päätään mutta vakuuttelin paniikille, että homma hoituu. Otin yhteyttä työterveyteen, jossa melko empatiakyvytön työteveyslääkäri oli sitä mieltä, että kunnon kansalainen käy testissä sekä vähätteli ahdistukseni vaikka kerroin ja ulvoin kaiken mikä siinä testissä ahdistaa. Lääkäri sanoi vain, että vallitseva epidemia vaatii kaikilta uhrauksia. Ja vielä tämänkin ymmärsin mutta koitin kaikin keinoin anella muunlaisia testaustapoja kuin se ahdistusta aiheuttava nenänielu tikku. Ei kuulemma ole luotettavia muita testaustapoja ja samalla humautetaan että nenänielutikkukin on vain 70% luotettava. Kyselin mahdollisuudesta esilääkitykseen, se on yleensä viimenen keino jolla saan toimenpiteet hoidettua. Vähättelevän lääkärin mukaan näin mitättömän takia hän ei ala esilääkitystä kirjoittamaan.
Kiitos aamun itkukohtauksesta vähättelevä empatiakyvytön lääkäri, varmaan ei ainakaan psykologianluentoja ole kaikille lääkäreille tarjolla, mutta mielestäni pitäisi. Mitä tällainen ihmisten kiusaaminen auttaa? Eikö parempi keino olisi keskustella ahdistus pois eikä laittaa ihmistä "taistelemaan" oikeuksistaan. No minä soitin tämän jälkeen hoitajale ihan itku-ulvoen, että pelkään ihan tosi paljon onko mitään keinoja niin hän ihana ihminen onnistui rauhoittamaan minut ja sanoi, että soita uudestaan maanantaina jos on vielä kurkku kipeä.

Onko muilla toimenpidepelkoisilla useinkin se kokemus, ettei pelkoa oteta tosissaan ja vähättelemällä se varmasti häviää kokonaan olemasta?
Itse joudun joka kerta taistelemaan itseni kanssa, että onko tämä vaiva/tauti sen arvoinen, että stressaantuneena yritän vakuuttaa hoitohenkilökunnan edustajaa siitä, että tarvitsen esilääkityksen ja ahdistus on aitoa. Inhottaa _joka_ kerta joutua todistelemaan, että toimenpidepelko on todellinen. Onneksi minulla on sentään "oma" hammaslääkäri jolle ei enää tarvitse vakuutela joka kerta tätä asiaa.
Ja anteeksi sekava teksti, en vain ymmärrä miksi minut laitetaan joka kerta itkemään ja sitten kohta joku toine hoitaja sanoo, että kyllä asiat järjestyy.