"Passiivinen somettaminen" - kun kaveri on paikalla, mutta ei läsnä

Perhana kun meinasin refleksinomaisesti peukuttaa! Kiitos kun avasit tästä ketjun.

Minä ymmärrän tosiaan tuon passiivisen somettamisen niin, että kyse on vähän samasta asiasta kuin passiivinen tupakointi. Ts. toisen, samassa tilassa olevan ihmisen somettaminen voi vahingoittaa toista, ei-somettavaa samaan tapaan kuin tupakointi vahingoittaa läsnäolijoita.

Ne jatkuvat merkkiäänet: tiedän tapauksia, joissa ihminen ei ole meinannut sairaalassa saada nukuttua kun huonekaverin puhelin vinkui pitkin yötä. Tuo on tietysti ääriesimerkki, mutta kyllä esim. lukiessa keskittyminen häiriintyy jatkuvasti jos toisen puhelin piippaa. Siinä valpastuu aina, että "oliko se mun?" vaikka tietäisi oman puhelimen olevan pois päältä. Niin ehdollistuneita olemme noihin.

Lisäksi ihmisillä on usein tapana näyttää sitä oma somefiidiään toiselle: katson tämän tyypin instaa, tätä facepäivitystä jne. Ainakin minusta tuntuu että toisen ihmisen keskittymistä johonkin ei nykyään kunnioiteta yhtään, koska kyllähän se somefiidin jakaminen on tärkeämpää kuin toisen kirjan lukeminen. Minä koen tuo äärettömän kuormittavana.

Olen ollut jopa tilanteessa, jossa minä ja kolme vanhempaa sukulaisrouvaani istuimme kahvipöydässä. Keskustelimme kirjasta, joka ei yhtä näistä rouvista (70v) kiinnostanut, joten hän kaivoi puhelimensa esiin, alkoi selata sitä ja näytellä minulle kuvia miniänsä instasta. Välittämättä yhtään siitä, että minua kyllä kiinnosti se keskustelu aika tavalla enemmän.

Eli tässä passiivisessa sometuksessa on ainakin kaksi aspektia: äänten ja valojen tuottama aistiärsykehäiriö ja toisaalta sen somettavan ihmisen aktiivinen oman somensa tuputtaminen.

-se toisen ketjun ap-

https://www.vauva.fi/keskustelu/3905365/auttakaa-minua-paasemaan-eroon-…

Laitan tähän linkin siihen eroon älypuhelimesta -keskusteluun, jos jotakuta kiinnostaa. Se oli hyvää ja asiallista keskustelua ja selittää, miksi laitoin että "meinasin refleksinomaisesti peukuttaa".

- se toinen ap-

Mulla on tällainen työkaveri. Me ei tarvita työssä juuri ollenkaan tietokonetta, mutta tämä henkilö on jumissa omalla puhelimellaan. Lukee ääneen omia ja toisten fb-päivityksiä (työajalla sekä tauoilla), wa-laulaa koko ajan. On joidenkin läheistensä kanssa ihan koko ajan yhteydessä. Kun tälle puhuu työasiaa, tai jotain muuta asiaa ihan muuten vaan, näyttää kuuntelevan, mutta ei kuuntele. Sen sijaan että kommentoi jotain takaisin alkaakin selittää mitä joku lähetti viestinä, tai mitä joku päivitti fb:iin, tai minkä muiston fb lähetti. Aika raskaita tilanteita varsinkin jos olet juuri selittänyt jonkun työasian, johon pitäisi saada vastaus, tai josta pitäisi saada keskustelua aikaiseksi.

Tuo vertaus passiiviseen tupakointiin olikin aika osuva. En olekaan koskaan ajatellut sitä noin. Mutta tuotahan se on. Itse en ole facessa ja on aika vaivaannuttavaa tietää se kaikki tämän ihmisen lähipiiristä, ja ei niin läheisistäkään, vain sen takia, että tämä ihminen seuraa omaa someaan ääneen.

Ilmiön nimi on

"Aha.. Hmm.. Ok.. Joo.. Juu.. Mm-mmm."

Kiva että keskustelu aukesi!

Lopetin itse älypuhelimen käytön pari vuotta sitten, ja olen päässyt jo aikapäiviä sitten ohi siitä tyhjyyden tunteesta ja siitä, että tuntuu kuin käsillä pitäisi olla jotain tekemistä. Nykyisin siis seuraan kokoontuessamme olen jo tottunut ulkopuolisen rooliini ja voin ainoana osallistujana istua kädet sylissä kaikessa rauhassa ilman useita keskeytyksiä. Siitä on tullut arkea niin salakavalasti, että se vaan hyväksytään oletuksena kanssakäymiseen (no, katselen tässä The Crownia ja mietin, että ehkä ehkä joissain piireissä toimitaan toisin mutta enpä satu niihin piireihin kuulumaan). Toisinaan saatan olla hetkellisesti huoneen ainoa ihminen joka ei ole luurillaan. Silloin tuntuu hieman kalsealta, kieltämättä.

Eräs sukulaiseni ei edes huomaa, että kesken puheeni hän vaan katoaa puhelimen taskussa värähdykseen ja ruudulle virnistelyyn. Kun puhelin menee takaisin taskuun, hän ei muista että olin puhumassa. Ok, käytöstapoja voisi kyllä viilata myös (pahoitella keskeytystä vähintään), mutta uskon että tämä on esimerkki minkä monet tunnistaa kohdanneensa itsekin. Se on vaan niin siinä, niin normaalia. Montakohan värähdystä tai ilmoitusta keskivertosuomalainen saa puhelimeensa päivittäin? Se keskeytys on jatkuvaa. Täällä ulkopuolella tuntuu välillä tosi yksinäiseltä.

T: tämän ketjun ap joka kulkee nimimerkillä 11/12 tässä ja tuossa viestissä numero 2 linkatussa ketjussa

Tuleekohan joskus aika, jolloin ihmetellään ja hävetään tätä passiivista sometusta, keskustelun keskeytymistä sata kertaa somen kilahduksiin pahoittelematta ja unohtaen keskustelun aiheen ja muuta aiheeseen liittyvää? Toivottavasti tulee aika, jolloin ihmiset arvostavat irl-tapaamista ja keskusteluun keskittymistä ja puhelimen kaivaminen kesken tapaamisen olisi yhtä noloa, kuin seurassa piereskely.

Ihmettelen, miten jatkuvasta sometuksesta jopa seurassa tuli normaalia. Itsestäni se oli aina niin törkeää, kun istui jonkun kanssa vaikka kahvilla ja sen sijaan että toinen olisi puhunut tai kuunnellut puhetta, pitikin näppäillä luuria. Mietin näin kymmenisen vuotta sitten ja se on siitä vain pahentunut. Aina kiva kun toinen ottaa sen luurinsa esiin ja itse alistuneesti joko hidastaa puhettaan tai lopettaa kokonaan kun tietää, että ei se nyt mitään kuule kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tällainen työkaveri. Me ei tarvita työssä juuri ollenkaan tietokonetta, mutta tämä henkilö on jumissa omalla puhelimellaan. Lukee ääneen omia ja toisten fb-päivityksiä (työajalla sekä tauoilla), wa-laulaa koko ajan. On joidenkin läheistensä kanssa ihan koko ajan yhteydessä. Kun tälle puhuu työasiaa, tai jotain muuta asiaa ihan muuten vaan, näyttää kuuntelevan, mutta ei kuuntele. Sen sijaan että kommentoi jotain takaisin alkaakin selittää mitä joku lähetti viestinä, tai mitä joku päivitti fb:iin, tai minkä muiston fb lähetti. Aika raskaita tilanteita varsinkin jos olet juuri selittänyt jonkun työasian, johon pitäisi saada vastaus, tai josta pitäisi saada keskustelua aikaiseksi.

Tuo vertaus passiiviseen tupakointiin olikin aika osuva. En olekaan koskaan ajatellut sitä noin. Mutta tuotahan se on. Itse en ole facessa ja on aika vaivaannuttavaa tietää se kaikki tämän ihmisen lähipiiristä, ja ei niin läheisistäkään, vain sen takia, että tämä ihminen seuraa omaa someaan ääneen.

Missä työpaikassa tämä hyväksytään työntekijältä ja kyseenalaistan työpaikan pomon taitoja ja työmoraalia, ei ainakaan ole asiantuntija tai oikeassa paikassa. Välinpitämätöntä luuserointia ja oman rahan keruuta pomolta.

Minusta surullisinta on, jos vanhemmat roikkuvat somessa ruokaillessaan lapsensa kanssa ravintolassa.

Viime kesänä viitoin yhden tytön pöytääni, kun kumpikin aikuinen  niska nuukolla selaili kapuloitaan. Tyttö tuli, aikuiset ei katsetta nostaneet. Jonkin ajan päästä äiti tuli äyskimään.

Kummallisia, kummallisia aikoja!

Toivotaan että tollanen muutos tulee pian.

Kun itse juttelen jonkun kanssa, tulee sellainen tunne että olen vain täyteviihdyke niitä sekunteja varten jos kännykästä ei löydy mitään nähtävää tai kuultavaa.

Itse en hipelöi kännykkää silloin kun keskustelen muiden kanssa, en edes yleensä vastaa puheluihin ellei se liity työvelvoitteihini, ja jos vastaan, vastaan vain sanoakseni että soitan myöhemmin takaisin.

En koskaan esim. kehtaisi pyytää kaveria kahville, ja sitten somettaa vaikka pyytämäni kaveri istuu kahvipöydässä kanssani. Minusta se olisi osoitus siitä että hän on merkityksetön ihminen, somettamistakin turhempi.

Ruokaillessa en myöskään juttele puhelimessa, vaikka söisin yksin.

Toivotaan että tollanen muutos tulee pian.

Kun itse juttelen jonkun kanssa, jos toinen on samaan aikaan luuri kädessä, tulee sellainen tunne että olen vain täyteviihdyke niitä sekunteja varten jos kännykästä ei löydy mitään nähtävää tai kuultavaa.

Itse en hipelöi kännykkää silloin kun keskustelen muiden kanssa, en edes yleensä vastaa puheluihin ellei se liity työvelvoitteihini, ja jos vastaan, vastaan vain sanoakseni että soitan myöhemmin takaisin.

En koskaan esim. kehtaisi pyytää kaveria kahville, ja sitten somettaa vaikka pyytämäni kaveri istuu kahvipöydässä kanssani. Minusta se olisi osoitus siitä että hän on merkityksetön ihminen, somettamistakin turhempi.

Ruokaillessa en myöskään juttele puhelimessa, vaikka söisin yksin. Ruokarauha pitää olla.

Voiko nuo esimerkit olla edes totta? Minkäikäiset ihmiset käyttäytyy noin? Eikö ihmisille ole enää itsestäänselvää että puhelimet pysyy laukussa kun tavataan ihmisiä? On mielestäni ihan peruskäytöstapoja ja ihan sosiaalisen käytöksen minimi, että ollaan edes PAIKALLA. Nuo työpaikkaesimerkit ja tuo sukulaisrouvan sometus on ihan järkyttävää luettavaa.

Omassa tuttavapiirissä on vain yksi henkilö joka käyttäytyy noin. Luulin että kyseessä oli vain yksittäistapaus, yhden ihmisen käytös ja opiskelijan päällejäänyt stressinlievitystapa. Puhelin on liimaantuneena käteen ja tavatessa viestittää kaikki tinderit ja whatsapit läpi ja saattaa alkaa nauraa puhelimelle että KATO miten hassun koiravideon tää Timomattiroope (eli joku tuntematon jätkä) lähetti. En kutsuisi ilmiötä passiiviseksi somettamiseksi vaan ihan keskustelukumppanin käytöstapojen puutteeksi.