Lue keskustelun säännöt.
"Hieman erityisten" lasten vanhemmat, miten jaksatte?
07.10.2020 |
Tarkoitan lapsia, joilla on jonkinlaisia piirteitä nepsy-ongelmista tai aistiyliherkkyyksistä tai vastaavista, mutta oireet/piirteet ei riitä mihinkään diagnoosiin tai ei täytä minkään diagnoosin kriteerejä. Eli tavallinen terve lapsi, jolla kuitenkin tällaisia erityisiä piirteitä, jotka kuormittaa sekä lapsen omaa että koko perheen jaksamista.
Miten vanhempana jaksaa tällaisessa tilanteessa? Apuahan ei saa oikein mistään eikä muitakaan tukitoimia, sillä lapsi on virallisesti "normaali". Mutta sen verran erityispiirteinen, että esim. "mummot ja kummit" ei oikein pärjää lapsen kanssa ja näin ollen hoitoapua ei saa edes lähipiiristä.
Kommentit (20)
Ymmärtämällä. Minulla on itselläni sekä ADD että Asperger diagnosoituna, lapseni on piirteinen. En yritä miellyttää ketään enkä mitään, saman opetan lapselleni. Hyvin jaksan, kun hyväksyn asiat sellaisina kuin ne ovat - en sellaisina millaisena ympäristö ne haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silleen kun kahden nepsylapsen kanssakin. Hiljainen sisäinen epätoivo vaikka olen positiivinen ja kannustava. Oikeasti tiedän että ei tuostakaan mitään tule. Olen luovuttanut jo aikaa sitten ajatuksesta että lapsista yksikään olisi edes minimissään joku päivä kunnon kansalainen. Sosiaalipummeja niistä kaikista tulee eikä ikinä mitään. Silti pitää vaan olla kannustava ja valaa uskoa.
Huonosti jaksoivat omat vanhempani pikkuveljeäni. Jouduin sitten itse teininä ottamaan veljestäni hoito/kasvatusvastuun, kun vanhemmat keskittyivät omiin töihinsä, harrastuksiinsa ja ulkomailla ramppaamiseen. Lastensuojelun mielestä tilanteessa ei ollut ongelmaa, kun vanhempani olivat kuitenkin täyspäisiä ihmisiä.
Näillä kokemuksilla annan omia vinkkejäni jaksamiseen, kun on hyvin voimakastahtoinen, impulsiivinen, levoton ja agressiivinen lapsi kyseessä (ilman kuitenkaan mitään diagnoosia);
- Ottakaa mahdollisimman paljon ja usein lomaa lapsesta. Käytännössä voi tarkoittaa paria tuntia parin viikon aikana.
- Etsikää lapselle harrastus, jossa voi toteuttaa itseään, purkaa energiaa ja saada positiivisia kokemuksia.
- Antakaa myös positiivista huomiota, vaikka lapsi olisi välillä (usein) maailman raskain.
- Yrittäkää saada tukiperhe
- Sukulaiset yms. olemaan lapsen kanssa jonkin tekemisen äärellä, esim. tulevat teille katsomaan lapsen kanssa elokuvaa tai mitä tahansa, joka sujuu lapselta suht kivuttomasti.
- Hankkikaa siivooja. Vähiä resursseja on turha tuhlata kodin pyöritykseen. Tai sitten otatte lähipiirin auttamaan juuri arkiaskareisiin.
- Jos on kuitenkin piirteistöä jostain diagnoosista esim. asperger, niin mukaan vain vertaistoimintaan ja facebooktukiryhmiin yms. saamaan vinkkejä arkeen.
- Oireista riippuen kannattaa selvittää myös somaattinen puoli. Onko jotain piilevää fyysistä sairautta/ puutostilaa tms. taustalla?
- Päivä kerrallaan. Voi olla, että ikä auttaa oireisiin. Hurjasti tsemppiä raskaaseen tilanteeseen ❤
En jaksakkaan. Nukun huonosti, suoritan arkea (lapsi vaatii todella tarkat rutiinit ja asioiden ennakoimiset ja tukea kaikkeen tekemiseensä, ns. 100% läsnäolon), itken, olen ahdistunut, puhun ja puhun mutta apua ei saa - konkreettista.
Kyllähän se vammasen kanssa on vähän rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina pitää olla mielessä se, että kun lapselle kehittyy terve itsetunto ja positiivinen mielikuva itsestään, hän kyllä pärjää tulevaisuudessa. Sen voimalla on vanhempien rämmittävä ne vaikeat kaudet ja hetket.
Niissä lapsissa on kuitenkin paljon myös hyviä asioita, fiksuus, luovuus, huumorintaju, mielikuvituksellisuus... Ja se pitää joka päivä muistaa ja huomata.
Vierailija kirjoitti:
Aina pitää olla mielessä se, että kun lapselle kehittyy terve itsetunto ja positiivinen mielikuva itsestään, hän kyllä pärjää tulevaisuudessa. Sen voimalla on vanhempien rämmittävä ne vaikeat kaudet ja hetket.
Niissä lapsissa on kuitenkin paljon myös hyviä asioita, fiksuus, luovuus, huumorintaju, mielikuvituksellisuus... Ja se pitää joka päivä muistaa ja huomata.
Älä viitsi puhua puppua. Moni erityislapsi ei pärjää elämässään ilman apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina pitää olla mielessä se, että kun lapselle kehittyy terve itsetunto ja positiivinen mielikuva itsestään, hän kyllä pärjää tulevaisuudessa. Sen voimalla on vanhempien rämmittävä ne vaikeat kaudet ja hetket.
Niissä lapsissa on kuitenkin paljon myös hyviä asioita, fiksuus, luovuus, huumorintaju, mielikuvituksellisuus... Ja se pitää joka päivä muistaa ja huomata.
Älä viitsi puhua puppua. Moni erityislapsi ei pärjää elämässään ilman apua.
Nythän ei puhuttu erityislapsista. Vaan lapsista jotka ovat haastavia, koska heillä on jotain erityisyyden piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina pitää olla mielessä se, että kun lapselle kehittyy terve itsetunto ja positiivinen mielikuva itsestään, hän kyllä pärjää tulevaisuudessa. Sen voimalla on vanhempien rämmittävä ne vaikeat kaudet ja hetket.
Niissä lapsissa on kuitenkin paljon myös hyviä asioita, fiksuus, luovuus, huumorintaju, mielikuvituksellisuus... Ja se pitää joka päivä muistaa ja huomata.
Älä viitsi puhua puppua. Moni erityislapsi ei pärjää elämässään ilman apua.
Niin? On tuettua asumista etc. Miten luovuus ja mielikuvituksellisuus on lapselta pois? Olet sairas pessimisti. Sinun pitäisi mennä hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten diagnoosi ja vahvemmat erityispiirteet asiaa helpottaisi? Oikeaa tukea kun ei saa. Saa vain leiman ja loputtomasti erilaisia arvioita.
Koitan ottaa niin paljon aikaa itselleni kuin vain kehtaan. Minulla on alakoululainen, jolla assi-piirteitä ja ongelmia puheen ymmärtämisessä. On päivittäin ainakin kerran pahalla tuulella, sitten voi pahastua ihan mitättömistä jutuista ja koko paska alkaa alusta. Viimeksi eilen kävi näin, kun oli sängyssä, ja ehdotin että juteltaisiinko jostain muustakin kuin hänen ykkösmielenkiinnonkohteestaan (josta oli puhuttu jo vartti). Alkoi ärisemään, meni peiton alle ja sanoi minua tyhmäksi + hoki että kiukuttaa.
Muutenkin on raskasta kun huomauttelee niposti, jos esim. sanon jonkun asian toiseen kertaan. Joskus meinaa mennä hermot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silleen kun kahden nepsylapsen kanssakin. Hiljainen sisäinen epätoivo vaikka olen positiivinen ja kannustava. Oikeasti tiedän että ei tuostakaan mitään tule. Olen luovuttanut jo aikaa sitten ajatuksesta että lapsista yksikään olisi edes minimissään joku päivä kunnon kansalainen. Sosiaalipummeja niistä kaikista tulee eikä ikinä mitään. Silti pitää vaan olla kannustava ja valaa uskoa.
Tämä viesti oli saanut paljon alapeukkuja, mutta itsekin kahden autistin äitinä tiedän, että lapsistani ei tule koskaan mitään ns. normaalia, tavallista. Kumpikaan ei tule saamaan lapsia, tuskin edes seurustelukumppania. Osaavat olla helvetin itsekeskeisiä ja rasittavia, välittävät vain itsestään. Silti joka päivä puhun heille kauniisti, hymyilen ja kehun runsaasti. Mutta sisällä jäytää.
Vierailija kirjoitti:
Koitan ottaa niin paljon aikaa itselleni kuin vain kehtaan. Minulla on alakoululainen, jolla assi-piirteitä ja ongelmia puheen ymmärtämisessä. On päivittäin ainakin kerran pahalla tuulella, sitten voi pahastua ihan mitättömistä jutuista ja koko paska alkaa alusta. Viimeksi eilen kävi näin, kun oli sängyssä, ja ehdotin että juteltaisiinko jostain muustakin kuin hänen ykkösmielenkiinnonkohteestaan (josta oli puhuttu jo vartti). Alkoi ärisemään, meni peiton alle ja sanoi minua tyhmäksi + hoki että kiukuttaa.
Muutenkin on raskasta kun huomauttelee niposti, jos esim. sanon jonkun asian toiseen kertaan. Joskus meinaa mennä hermot.
No onpa kauheaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten diagnoosi ja vahvemmat erityispiirteet asiaa helpottaisi? Oikeaa tukea kun ei saa. Saa vain leiman ja loputtomasti erilaisia arvioita.
Kyllä diagnoosilla saa kuntoutusta, sekä fyysistä että psyykkistä.
Nämä ovat erittäin periytyviä juttuja, joten luultavasti teillä ihan jokaiselle on myös vähintäänkin piirteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten diagnoosi ja vahvemmat erityispiirteet asiaa helpottaisi? Oikeaa tukea kun ei saa. Saa vain leiman ja loputtomasti erilaisia arvioita.
Kyllä diagnoosilla saa kuntoutusta, sekä fyysistä että psyykkistä.
Oma lapsi sai kyllä esimerkiksi puhe- ja toimintaterapiaa jo ennen diagnoosin saamista, kun oli noita "piirteitä". Diagnoosien jälkeen on saanut joskus toimintaterapiaa, muuten ohjattu esim. perheneuvolan psykologille ja koulupsykologille, jonne otetaan myös lapsia joilla ei ole mitään diagnoosia ja joiden palveluita voi hakea jokainen joka niitä kokee tarvitsevansa. Diagnoosi ei takaa sitä, että lapselle myönnetään esim. toimintaterapiaa, vaan sen tarvetta arvioidaan tapauskohtaisesti.
Ap, en tiedä minkä ikäisiä lapsia sulla on, mutta oletko puhunut teidän haasteista neuvolassa, koluterveydenhuollossa, perheneuvolassa, ja pyytänyt apua?
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitan lapsia, joilla on jonkinlaisia piirteitä nepsy-ongelmista tai aistiyliherkkyyksistä tai vastaavista, mutta oireet/piirteet ei riitä mihinkään diagnoosiin tai ei täytä minkään diagnoosin kriteerejä. Eli tavallinen terve lapsi, jolla kuitenkin tällaisia erityisiä piirteitä, jotka kuormittaa sekä lapsen omaa että koko perheen jaksamista.
Miten vanhempana jaksaa tällaisessa tilanteessa? Apuahan ei saa oikein mistään eikä muitakaan tukitoimia, sillä lapsi on virallisesti "normaali". Mutta sen verran erityispiirteinen, että esim. "mummot ja kummit" ei oikein pärjää lapsen kanssa ja näin ollen hoitoapua ei saa edes lähipiiristä.
Ennen vanhaan tuollaista kutsuttiin kurittomuudeksi ja se ratkesi kurituksella.
Nykyään kun kuritus on korvattu tukitoimilla niin vain lievästi kurittomien lasten vanhemmat ovat joutuneet eräänlaiseen limbotilaan, mistä ei ole ulospääsyä mihinkään suuntaan, koska kuritus ei ole hyväksyttyä ja tukitoimia taas ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Koitan ottaa niin paljon aikaa itselleni kuin vain kehtaan. Minulla on alakoululainen, jolla assi-piirteitä ja ongelmia puheen ymmärtämisessä. On päivittäin ainakin kerran pahalla tuulella, sitten voi pahastua ihan mitättömistä jutuista ja koko paska alkaa alusta. Viimeksi eilen kävi näin, kun oli sängyssä, ja ehdotin että juteltaisiinko jostain muustakin kuin hänen ykkösmielenkiinnonkohteestaan (josta oli puhuttu jo vartti). Alkoi ärisemään, meni peiton alle ja sanoi minua tyhmäksi + hoki että kiukuttaa.
Muutenkin on raskasta kun huomauttelee niposti, jos esim. sanon jonkun asian toiseen kertaan. Joskus meinaa mennä hermot.
Oletko joskus kokeillut sitä, että rankaisisit lasta rumista puheista? Jos tunteiden sanoitus kerran saa aikaan vain sen, että lapsi hokee, että kiukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koitan ottaa niin paljon aikaa itselleni kuin vain kehtaan. Minulla on alakoululainen, jolla assi-piirteitä ja ongelmia puheen ymmärtämisessä. On päivittäin ainakin kerran pahalla tuulella, sitten voi pahastua ihan mitättömistä jutuista ja koko paska alkaa alusta. Viimeksi eilen kävi näin, kun oli sängyssä, ja ehdotin että juteltaisiinko jostain muustakin kuin hänen ykkösmielenkiinnonkohteestaan (josta oli puhuttu jo vartti). Alkoi ärisemään, meni peiton alle ja sanoi minua tyhmäksi + hoki että kiukuttaa.
Muutenkin on raskasta kun huomauttelee niposti, jos esim. sanon jonkun asian toiseen kertaan. Joskus meinaa mennä hermot.
Oletko joskus kokeillut sitä, että rankaisisit lasta rumista puheista? Jos tunteiden sanoitus kerran saa aikaan vain sen, että lapsi hokee, että kiukuttaa.
En ole. Lapsi on superherkkä muutenkin, ja pelkkä äänenkorotus voi olla syynä itkuun. Tosin olen muistuttanut, ettei ketään nimitellä, ja siihen yleensä lopettaa (mutta jää jumiin kiukkuunsa). Tuota jumiutumista on huomioitu jo päiväkodissa aikoinaan, esim. aamulla tapahtunut pieni harmistus muistuu mieleen aina vaan uudestaan pitkin päivää. Kukaan ei ole toistaiseksi antanut toimivaa neuvoa tähän liittyen.
Ap nostaa.