En halua mennä Lappiin, koska sinne menee kaikki
Lappia mainostetaan rauhallisena ja puhtaana, ja nyt kaikki keltaiset mediat on vaatimassa sinne matkailua. Käy kuten Turussa saariston rantatien turismille, moni jätti lähtemättä kun uutiset vaativat sinne lähtemistä ja paikalliset kärsivät.
Väitänkin, että Sanoman kaltaiset moraalittomat yritykset ovat Suomen kaltaiselle maalle ja sen yrittäjille enemmän kuin haitallisia.
Kommentit (5)
Lappi on vähän isompi kuin Turun saariston rantatie. Kyllä siellä tilaa on!
Nää Levit, Ylläkset, Saariselät, ym. on vastenmielisiä turistirysiä, jotka on rakennettu ainoastaan rahan kiilto silmissä. Nyt nämä luonnontuhoaja omistajat itkevät kun ulkomaiset turistit ei pääse riistettäviksi. Suomalaiset juopot sinne kuitenkin menee rellestämään ja tuhoamaan paikallista luontoa moottorikelkkoineen ja raha/mahapusseineen. Good riddance!
En minäkään tänä kesänä halunnut mennä, enkä Norjaan, vaikka aiemmin olen käynyt joka vuosi.
Päätös pysyä kotona on jo tehty, rajat pidetään ilmeisesti auki joten sieltähän sitä koronaa taas Suomeen tulee oman muodostuneen kannan lisäksi.
Eihän sinne kukaan tolkun ihminen menekään koronalinkoilemaan ja levittämään virusta ympäri maata ja maailmaa.