Lue keskustelun säännöt.
Mieheni puhuu rumasti minulle, eroanko jo ?
03.10.2020 |
Alkuraskaus oli minulle (ja miehelle) vaikeaa aikaa, nyt on puoliväli meneillään ja kaiken jälkeen kuin ihmeen kaupalla olemme yhdessä. Alkuraskauden aikana mies haki naispuoliselta työkaveriltaan huomiota, ”koska tuntui hyvältä kun joku kehui kun kotona sai vaan huudot”, puhe oli pervoa ja kaksimielistä, muttei koskaan edennyt tekoihin tai tapaamiseen (olivat samassa firmassa, eri työpaikalla), eikä kuulemma olisi ikinä niin tehnytkään. Annoin anteeksi, koska tiesin, että itse olin ollut kamala raivotar monta viikkoa, mutta eihän tuo silti oikeutettua ole. Minulla on edellisestä suhteesta tytär, joka on aivan todella kiintynyt mieheeni ja on tärkeä osa perhettä. Olemme seurustelleet yli vuoden, suhteessa mies on myös valehdellut esim menneisyydestään (antanut kuvan, että hänellä olisi ollut esim lapsuudessa traumaattisia asioita, joita ei oikeasti ollut tapahtunut ja myönsi tämän). Annoin nämäkin anteeksi, koska oli vilpittömän pahoillaan ja sanoi, että oli tottunut elämään kys valetta, niin alkuaikoina se tuntui oikealta ratkaisulta.
Nyt hän on alkanut pelaamaan, lähinnä pleikkaria ystävien kanssa. Lupasin, että voi mennä viettämään aikaa tänään kavereidensa kanssa (aikovat pelata) ja tulee vasta huomenna. Hän on paljon töissä joten ei nähdä kovin paljon arkena, niin sovittiin että menee vasta illemmalla. Nyt sanoikin, että täytyy hakea joku pelijuttu hänen vanhemmiltaan, että lähtee tuntia aiemmin, kun sanoin ettei kyllä ole reilua, niin sanoi vaan että ”turpa kiinni, voin lähteä hetikin, en kyllä haluaisi, mutta en jaksa kuunnella valitusta”. Tiedän, että myöhemmin pyytää tätäkin anteeksi, niinkuin aina, ilman, että käytös muuttuu. Olen itse myös ollut kireä, mutta tuntuu, että nyt esim kun olin itse täysin rauhallinen tilanteessa ja puhuin nätisti, niin hän sekoaa siitä ja alkaa ilkeilemään, että saisi provottua minut suuttumaan. Oltiin vieläpä mun vanhemmilla, sanoi tuon heidän kuullen ja jopa mun oma isä vakn nauroi. Ollaan tästäkin puhuttu, että lapsen aikana ei voi mulle noin puhua, vaikka kuinka ärsyttäisi. Nytkään omasta mielestäni tilanteessa ei ollut edes riitaa, huomautin vain että mistä ollaan sovittu.
Otin häneltä avaimen, laitoin pelikamat pussiin, kihlasormuksen perään ja avaimenperän ilman avainta. Ennen olisin itkenyt, nyt lähinnä vaan naurattaa. Tässä suhteessa on ollut mustasukkaisuutta hänen puoleltansa. Aina riidoissa syy olen jotenkin minä, mutta sitten ”luovuttaa” ja väittää ymmärtäneensä ja olevansa pahoillansa. Tosi fiksua oli tehdä tällaisen helmen kanssa lapsikin. En halua sanoa, että olisin itse täydellinen, mutta miten hän voi edes puhua mulle noin mun tyttären kuullen. Ei taida arvostaa mua ollenkaan, kai se vaan on uskottava, vaikka miten vannoo päivittäin rakkauttaan.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Mieheni”-trolli on herännyt lauantain tylsyyteen ja väsännyt tällä kertaa vasemmalla kädellä tällaisen tekeleen.
Vain noin vuosi valheiden täyttämää aikaa takana ja silti piti se lapsi tehdä...
Eipä tuossa muu auta kuin rivakka potku munille 👠🥚🍆🥚
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain noin vuosi valheiden täyttämää aikaa takana ja silti piti se lapsi tehdä...
Säälittävä akka. Toinen lapsista kokee eron seuraukset toistamiseen ja toinen ei koskaan saakaan sitä yhteisasumista isänsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain noin vuosi valheiden täyttämää aikaa takana ja silti piti se lapsi tehdä...
Säälittävä akka. Toinen lapsista kokee eron seuraukset toistamiseen ja toinen ei koskaan saakaan sitä yhteisasumista isänsä kanssa.
Ja kuinkahan monta kertaa lapset ehtii vielä saman kokemaan. Heti vaan levittämään jalat jollekin miehelle ja lisää sisaruksia.
Vaadi asiallista kohtelua ja käyttäydy itse asiallisesti.
Jos provosoidut kun provosoidaan, tilanne ei pysy selkeänä ja saatat päätyä syyttämään itseäsi toisen teoista.
Kyllä saa olla vihainen ja pettynyt etenkin jos toinen alkaa sekoilemaan raskauden aikana, mutta vain omaan toimintaan voi vaikuttaa, ja toimimalla rauhallisesti voi olla että toinenkin rauhoittuu.
En tarkoita että tuollaista pitäisi sietää. Ei pidä.
Mutta on eroja, ja on pitkitettyjä, turhanpäiväisiä sekoiluja, ja itse kukin voi toiminnallaan vaikuttaa siihen kumpaan vaihtoehtoon päädytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomenna ollaan taas niin onnellisia, että oikein itkettää tälläistä vanhempaa rouvaa.
ööö... Miksi mies tarvitsee sun luvan pelaamiseen? Itse (naisena) tukahtuisin sellaisessa parisuhteessa, missä tarvitse kumppanilta lupia asioiden tekemiseen. Meillä omat tekemiset ovat ilmoitusluontoisia asioita. Yhdessä oleminen maistuu paljon paremmalla, kun yhdessä ollaan omasta halusta, eikä siksi, että on luvattu kumppanille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unohtui mainita, että riitojen ulkopuolella olemme kuin unelmapari. Nauramme, teemme yhdessä asioita, keskustellaan syvällisiä, yllätämme toisemme. Mies sanoo kauniitakin asioita ja osaa olla herttainen. On ostanut vauvalle ja mulle kaikkea tukivyöstä imetystyynyyn. Sitten joskus vaan hänellä napsahtaa joku kusipäisyys päälle. Mistä tällänen voi johtua ees?
Ap
Toi "ihana" mitä kuvailet on ihan tavallista. Ton takia ihmiset on ihmissuhteissa.
Toi ei tosta ole parempaan suuntaan menossa. Mieti näytätkö lapselle mallia jossa suhteen vuoksi tulee sietää mitä tahansa?
Ei se auta muilta kysyä pitäiskö erota vai ei. Päätös on sinun ja sen kanssa sitten elettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän suhde kuulostaa tosi typerältä ja naurettavalta. Olisin ennemmin yksin kuin tuollaisessa.
Ei ollut kovin uskottava sepustus.
Voiko joku selittää myös, miten voi olla mahdollista, että mies ei oikeasti koskaan tarkoita anteekspyyntöä. Hän saattaa esim pyytää anteeksi, mutta jos en anna ja pidän oikeuteni, hän sekoaa uudestaan ja hetken päästä koittaa uutta anteeksipyyntöä. Lopuksi säälin häntä ja annan anteeksi. Sitten hän esim uskottelee itselleen, että keskustelut ovat menneet tietyllä tavalla (miten ei ole oikeasti) ja että esim olisin huutanut hänelle vaikka olisin oikeasti puhunut rauhassa ja hiljaa. Sitten pyytää anteeksi mutta taas hetken päästä syyttelee minua, jos en anna heti anteeksi. Onko tää joku luonnehäiriö?
Unohtui mainita, että riitojen ulkopuolella olemme kuin unelmapari. Nauramme, teemme yhdessä asioita, keskustellaan syvällisiä, yllätämme toisemme. Mies sanoo kauniitakin asioita ja osaa olla herttainen. On ostanut vauvalle ja mulle kaikkea tukivyöstä imetystyynyyn. Sitten joskus vaan hänellä napsahtaa joku kusipäisyys päälle. Mistä tällänen voi johtua ees?
Ap