USAn 1. väittely antaa suuntaa - Trump voittaa
Biden teeskentelee köyhää Trumpin rinnalla. Hän mm. naljailee väittelyssä, kuinka Trump pelailee golfia. Jostakin kummasta syystä pelkästään Bidenin maksamat verot ovat 300 000 euroa. Hänen vuositulonsa ovat vähintään noin miljoona dollaria vuodessa. Hän on jatkuvasti sillä golf-kentällä, jolla väittää Trumpin viihtyvän.
Biden kutsuu istuvaa presidenttiä pelleksi. Hän itse vaikuttaa rikkaalta muumiolta, joka haluaa puolustaa järjestelmää, joka on köyhdyttänyt miljoonia amerikkalaisia. Tehtaita on siirretty länsimaista Kiinaan ja muualle Aasiaan ja halpoihin maihin, missä työntekijöiden oikeuksista tarvitse välittää.
Trump toteaa, että Bidenillä on ollut 47 vuotta aikaa muuttaa asioita, eikä vieläkään ole valmista. Juuri Bidenin kaltaiset ihmiset ovat käyttäneet valtaa länsimaissa vuosikymmeniä. Alempien luokkien asiat ovat koko ajan vain huonontuneet ja tuon muumion ja seniilin toimesta ne edelleen huononevat.
Ihan selvää on myös, miksi Trump on ns. älykön mielestä tyhmä ja Biden jotakin äärimmäisen hienoa. Sitä tunnetta kannattaa hävetä. Ehkä kumpaakaan ei tulisi valita, mutta jos tässä ovat vaihtoehdot, niin ehdottomasti valitsisin Trumpin. Jos yhtään on empatiakykyä köyhtyviä ihmisiä kohtaan, vihaa Bideniä ja niitä ihmisiä, jotka hänen takanaan pitävät yllä itseään rikastuttavaa systeemiä.
Aliarvioin palstalla eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kannatuksen. Nyt luulen, että Trump voittaa niukasti Bidenin.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Bidenin poika käyttää huumeita. Biden tunnusti vaaliväittelyssä. Miksi?
Trumpin kannattajat valehtelevat kuten idolinsa. Sanoi että on ollut huumeongelma. Ei että käyttää nyt.
Miksi? Siksi, että ei valehtele. Jatkuva valehtelu on yksi persoonallisuyshäiriön oire (eli luonnevika). Sinä ja idolisi kärsitte tuosta. Ymmärrän että te ette ymmärrä miksi joku puhuu totta.
Jos olisin amerikkalainen, kampanjoihin sen puolesta, että kukaan ei äänestäisi kumpaakaan. Silloin kumpikin saisi yhden äänen itseltään.
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmistolainen valtamedia panikoi kun Trump voittaa vaalit, taas uusi iskun vihervasemmistolaisuuden tuhoon
Olet siis Proud Boys ja Trailer park boys samassa natsissa.
Vierailija kirjoitti:
Trump voittaa ylivoimaisesti. Biden on täysin kyvytön mihinkään ajattelua vaativaan hommaan ja Kamala on yksinkertaisesti kamala.
Ai sun äänelläkö Trump voittaa? :D Usassa kannatusluvut näyttävät ihan jotain muuta.
Median mukaan Biden kyllä johtaa selkeästi, eli siinä mielessä en ole lainkaan varma Trumpin voitosta. Toisaalta, eipä olisi ensimmäinen kerta kun valem.. anteeksi valtamedia valehtelee tietoisesti ja ”ennustaa” täysin väärin.
Vierailija kirjoitti:
Biden on oikeasti seniili muumio. Miljonääri seniili muumio, joka teeskentelee köyhien ystävää. Tällä puolikuolleella on ollut melkein 50 vuotta aikaa politiikassa muuttaa köyhien tai köyhtyvien asioita parempaan suuntaan, mutta hänessä ei ole ollut toveriensa kanssa miestä siihen. Päinvastoin, hän ja hänen toverinsa ovat entisestään rikastuneet samalla kun äänestäjänsä ovat köyhtyneet.
Trump häviää näille roistoille korkeintaan niukasti, jos häviää.
Äärioikeistolaiset valkoisen ylivallan kannattajat panikkoivat kun heidän idolinsa valehteli heille että vastustaja on harmiton seniili. Kun näkee itse miten "seniili" pyyhkii omalla johtajalla pöytää tuska ja ahdistus on valtava.
Miten se valehteli kannattajilleen naama pokalla tuostakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmistolainen valtamedia panikoi kun Trump voittaa vaalit, taas uusi iskun vihervasemmistolaisuuden tuhoon
Olet siis Proud Boys ja Trailer park boys samassa natsissa.
Käräjille Vehkoon seuraksi moinen solvaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmistolainen valtamedia panikoi kun Trump voittaa vaalit, taas uusi iskun vihervasemmistolaisuuden tuhoon
Olet siis Proud Boys ja Trailer park boys samassa natsissa.
Hän on kyllä Helsinki City boy
"Ihan selvää on myös, miksi Trump on ns. älykön mielestä tyhmä ja Biden jotakin äärimmäisen hienoa."
Tuo minulle se "älykkö", jonka mielestä Biden on "jotakin äärimmäisen hienoa", niin minä tuon sinulle Antti Tuiskun tyttöystävän!
Näissä vaaleissa ei ole kyse Bidenista. Näissä vaaleissa on kyse vain ja ainoastaan Donald Trumpista. Oikeastaan ei voida edes puhua vaaleista, vaan kansanäänestyksetä, jonka kysymys kuuluu: vieläkö neljä (4) vuotta?
En ymmärrä ketä palvelee kun kirjoittelee Yhdysvaltain presidentinvaaleista jonnekin Vauva-palstalle.
Onko se vaan oman mielenterveyden parantamista, kun ens keskiviikkona on taas uusi aika lääkärille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biden on oikeasti seniili muumio. Miljonääri seniili muumio, joka teeskentelee köyhien ystävää. Tällä puolikuolleella on ollut melkein 50 vuotta aikaa politiikassa muuttaa köyhien tai köyhtyvien asioita parempaan suuntaan, mutta hänessä ei ole ollut toveriensa kanssa miestä siihen. Päinvastoin, hän ja hänen toverinsa ovat entisestään rikastuneet samalla kun äänestäjänsä ovat köyhtyneet.
Trump häviää näille roistoille korkeintaan niukasti, jos häviää.
Äärioikeistolaiset valkoisen ylivallan kannattajat panikkoivat kun heidän idolinsa valehteli heille että vastustaja on harmiton seniili. Kun näkee itse miten "seniili" pyyhkii omalla johtajalla pöytää tuska ja ahdistus on valtava.
Miten se valehteli kannattajilleen naama pokalla tuostakin?
Väkivaltaisen mellakoinnin ja muun BLM-perseilyn seniili puolustaja ei kyllä pyyhkinyt kenelläkään pöytää ”shut up, man”-tiuskimisillaan ja muilla dementikon horinoillaan. Ei sillä etteikö myös Trump olisi ollut surkea tuossa väittelyn irvikuvassa.
Minusta oli uskomatonta miten Biden hillitsi itsensä. Itsekin kuiville päässeen päihdeongelmaisen isänä en olisi kyennyt kuuntelemaan niin törkeitä juttuja kuin mitä Trump sanoi Bidenin pojasta ja perheestä, olisin mätkinyt turpaan.
Donald Trump on öykkäri ja sika joka ansaitsisi kunnon selkäsaunan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ketä palvelee kun kirjoittelee Yhdysvaltain presidentinvaaleista jonnekin Vauva-palstalle.
Onko se vaan oman mielenterveyden parantamista, kun ens keskiviikkona on taas uusi aika lääkärille.
Kerro sinä kun täällä itsekin kommentoit?
Vierailija kirjoitti:
Median mukaan Biden kyllä johtaa selkeästi, eli siinä mielessä en ole lainkaan varma Trumpin voitosta. Toisaalta, eipä olisi ensimmäinen kerta kun valem.. anteeksi valtamedia valehtelee tietoisesti ja ”ennustaa” täysin väärin.
Enhän minäkään voi esim. työpaikalla kertoa, että äänestän persuja, koska joutuisin hyvisten kiusaamaksi. Kun on tarpeeksi hyvä ja oikeassa oleva, niin on varaa halveksia muita.
Trumpin törky- ja seksijutuhan on käsitelty jo moneen kertaan niin demokraattien kuin mediankin taholta, joten ehkä seuraavassa väittelyssä otetaan esille useat Bideniä seksuaalisesta ahdistelusta syyttäneet naiset? Kommenttia asiaan voisi tiedustella myös em. naisia julkisesti tukeneelta Kamala Harrisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biden on oikeasti seniili muumio. Miljonääri seniili muumio, joka teeskentelee köyhien ystävää. Tällä puolikuolleella on ollut melkein 50 vuotta aikaa politiikassa muuttaa köyhien tai köyhtyvien asioita parempaan suuntaan, mutta hänessä ei ole ollut toveriensa kanssa miestä siihen. Päinvastoin, hän ja hänen toverinsa ovat entisestään rikastuneet samalla kun äänestäjänsä ovat köyhtyneet.
Trump häviää näille roistoille korkeintaan niukasti, jos häviää.
Äärioikeistolaiset valkoisen ylivallan kannattajat panikkoivat kun heidän idolinsa valehteli heille että vastustaja on harmiton seniili. Kun näkee itse miten "seniili" pyyhkii omalla johtajalla pöytää tuska ja ahdistus on valtava.
Miten se valehteli kannattajilleen naama pokalla tuostakin?
Niinpä. Tämä oli Trumpilta todella tyhmä valhe. Ensinnäkin hän näyttää sen jälkeen epäluotettavalta ja on nolannut kannattajansa jotka ovat yhtä lailla sitä seniiliä huutaneet. Lisäksi, mikä mahtavinta, nyt Biden on suuri voittaja joka kerta kun avaa suunsa vaikka olisikin hieman hidas :D.
Tottakai Trump voittaa. Jenkit ovat tunnetusti idiootteja.
Oranssinaamaa sairaampaa valehtelija öykkäriä ei ole maailmassa toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bidenin poika käyttää huumeita. Biden tunnusti vaaliväittelyssä. Miksi?
Trumpin kannattajat valehtelevat kuten idolinsa. Sanoi että on ollut huumeongelma. Ei että käyttää nyt.
Miksi? Siksi, että ei valehtele. Jatkuva valehtelu on yksi persoonallisuyshäiriön oire (eli luonnevika). Sinä ja idolisi kärsitte tuosta. Ymmärrän että te ette ymmärrä miksi joku puhuu totta.
Entinen (?) narkkari, nykyinen Ukranalaisen kaasuyhtiön lobbari ja venäläisen rahan vastaanottaja.