Mikä on suurinta, mitä olet lapsienteosta saanut?
Lapset tuo tullessaan paljon murhetta, kiirettä ja vaivaa. Mutta koitetaan nähdä ne ihanimmat asiat, mitä lapset ovat tuoneet tullessaan. Kertokaapa lapsettomalle, mitä asioita nämä on.
Kommentit (4)
Perheen. Kolme maailman tärkeintä ja rakkainta ihmistä, joiden kanssa ollaan eletty yhden vanhemman perheenä jo kohta 6 vuotta. Lapsilla on myös hyvä suhde toiseen vanhempaansa ja sen puolen sukuun.
Meillä on loistava tiimi, hoidetaan kotihommat ja lemmikit yhdessä, pelaillaan shakkia ja korttia, välillä konsoleilla, tehdään ruokaa yhdessä... Käydään loistavia keskusteluja.
Eli kolme elämäni merkittävintä ihmissuhdetta olen väistämättä saanut. En oikein edes tajua tuota iänikuista hokemista huolista ja murheista, vaikka yksi lapsistani on vielä erityislapsikin. Kaikki on kuitenkin enimmäkseen kiinni siitä omasta asenteesta.
Kaksi rakkainta ja tärkeintä ihmistä elämääni. Totuus on, että omat vanhemmat, sisarukset, puoliso tai ystävät eivät pääse lähellekään tässä tärkeysjärjestyksessä, vaikka hekin rakkaita ja tärkeitä ovat.
Minun lapseni, ainokaiseni, on onnekseni hyvin samanluonteinen kuin minä.
Sain lapsestani samalla harrastuskaverin itselleni (vielä näin aikuisenakin). Ja lapsi on poika ja minä äiti. Harrastamme kilpahiihtoa.
Lapsenlapset 💝