Mikä Sinua raivostuttaa eniten appivanhemmissa?

Lapseni isän äiti änkeytyi laittamaan miehen rakentamaan omakotitaloon (ei ollut meidän yhteinen, vaan hänen projektinsa, mutta muutettiin siihen vähäksi aikaa) verhoja ja muita sisustuksia. Jouduin poistamaan hänen viritelmiään, jotka eivät olleet makuuni. Muuten mukava, mutta tungetteli tosiaan liikaa.

Nykyisen mieheni äiti oli helmi ihmiseksi ja anopiksi kaikin tavoin.

Kysy itseltäsi ap: Miten voisit olla miniänä parempi ihminen? Miksi oikei levität epäsopua sukupolvien välille?

Eniten ärsyttää se, ettei heitä tunnu kiinnostavan poikansa elämä juuri lainkaan. Mutta eipähän ole vaivaksi.

Turre (nimi muutettu). Anoppi harrastaa lamppuharjakoiransa eläinlääkäreitä. Turrea, terve 6 v, on käytetty lääkärissä tutkittavana noin 10000 euron edestä (ei vakuutusta). Saahan sitä tehdä tuloillaan mitä lystää, mutta Turre omistajineen tarvitsee aina kyytiä, eikä anoppi välitä kysyä, kuka on milloinkin töissä, vaan varailee lääkäriaikoja ja märisee, kun muut eivät priorisoi Turren hyvinvointia omien menojensa edelle. Hyi meitä.

Ei raivostuta. Appiukko kuoli jo yli 10v sitten, mutta oikein hyvä appi oli. Samoin anoppi on ihana ihminen. Mitä muuta voivatkaan olla kun poikansakin on upea tyyppi.

Ovat molemmat kuolleita. Mulla oli heihin todella hyvät välit.

Appea en ole ikinä tavannut. Anoppi taas on klassinen narsisti. Hän ei ikinä kyllästy kertomaan kuinka ihan jokainen meille ostettu matto/huonekalu/vaate on huono ja vääränlainen. Jokainen muutos on väärin, lasten nimet on väärin. Mun sukulaiset on tyhmiä. Esikoinen on enkeli, kuopusta ei tarvitsisi olla edes olemassa. Tungettelee, tietää kaiken paremmin kuin minä tai mieheni lapsistamme jne. Kaikkeaan kauhea ihminen. Jostain syystä ei vierailla kovin usein.

Se että suosivat miehen siskon perhettä, hoitavat heidän lapset, auttavat rakennusprojektissa jne.

Ovat unohtaneet, että meilläkin on lapsia, siis heidän lapsenlapsiaan, koska ne lasten serkut on niin paljon tärkeämpiä. Me taas ei apua saada, lapset on hoidettu itse ja talokin rakennutettiin noin varoin.

Niin ja siihen päälle sitten kehuskelevat, kuinka tuo miehen sisko niin taitavasti sisustelee ja kuinka hyvä vävy on laittamaan ruokaa. Jopa joo, eipä juurikaan olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Ei raivostuta. Appiukko kuoli jo yli 10v sitten, mutta oikein hyvä appi oli. Samoin anoppi on ihana ihminen. Mitä muuta voivatkaan olla kun poikansakin on upea tyyppi.

Helposti.

Vierailija kirjoitti:

Se että suosivat miehen siskon perhettä, hoitavat heidän lapset, auttavat rakennusprojektissa jne.

Ovat unohtaneet, että meilläkin on lapsia, siis heidän lapsenlapsiaan, koska ne lasten serkut on niin paljon tärkeämpiä. Me taas ei apua saada, lapset on hoidettu itse ja talokin rakennutettiin noin varoin.

Niin ja siihen päälle sitten kehuskelevat, kuinka tuo miehen sisko niin taitavasti sisustelee ja kuinka hyvä vävy on laittamaan ruokaa. Jopa joo, eipä juurikaan olla tekemisissä.

Samanlaiset välit omiin appivanhempiin. Taitaa olla yleistä tuo yhden lapsen suosiminen 🙁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei raivostuta. Appiukko kuoli jo yli 10v sitten, mutta oikein hyvä appi oli. Samoin anoppi on ihana ihminen. Mitä muuta voivatkaan olla kun poikansakin on upea tyyppi.

Helposti.

?

Nykyään ei raivostuta mikään, eikä aikaisemminkaan varsinaisesti raivostuttanut, mutta joskus hieman otti päähän anopin toistuvat kyselyt lapsentekoaikeista. Olemme vapaaehtoislapsettomia ja kerroimme sen moneen kertaan, mutta se ei vain mennyt perille. Joskus anoppi jopa ehdotteli, että meidän pitäisi ottaa kehitysmaasta adoptiolapsi. Onneksi emme enää ole lapsentekoiässä.

Kuolleet.

Appea en ole ikinä tavannut ja anoppikin kuoli jo 54 vuotiaana, pari vuotta sitten. Huippu tyyppi oli.

Ärsyttää se että 10v sisään eivät ole viitsineet tavata lapsenlapsiaan kertaakaan, koskaan eivät ole viettäneet aikaa, leikkineet, hoitaneet tms.

Sen sijaan tytärtä autetaan 365pv vuodessa. Kaikin tavoin. Ostetaan kodinkoneet, lastenvaatteet, etelänmatkat, ja hoidetaan lapsia ja siivotaan, leikataan nurmi ja kolagaan

Poika saa sitten ehkä kerran viidessä vuodessa minuutin puhelun.

Jokapäiväinen soittelu, utelu ja asioihin, elämään puuttuminen. Todella raskasta ja ärsyttävää.

Appiukon narsismi, anopin marttyyrisyys = järkyttävä itsepetos, jota tekee pahaa katsella vierestä.

En tapaa niitä enää kun lapseni ovat jo aikuisia. Sen puoleen rauha maassa.

Mutta siis ei pidä lähtökohtaisesti ihmetellä sitä jos ei kaikkien kanssa tule niin hyvin juttuun. Sehän on sula mahdottomuus kun ihmiset ovat erilaisia ja eri sukupolvet varsinkin.

Ovat aina olleet nuorempien lastensa ja heidän perheidensä suosijoita. Kuitenkin vanhin poika, joka sattuu olemaan mieheni, on aina hoitanut omat asiansa tosi hyvin ja nyt kun vanhempansa alkavat toden teolla vanheta ja tarvitsevat enenevässä määrin apua, apu tulee juuri meiltä, vaikka appivanhempien tyttären perhe asuu paljon lähempänä. 

Lisäksi anoppi on passannut apen piloille. 

Appi on hirvee kiukkupussi, joka haastaa riitaa koko kaupungin, sen taksikuskien, poliisin, tuomarien ja lääkärien, vakuutusyhtiöiden ja teleoperaattoreiden kanssa. 

Anoppi lisäksi suosii poikia ennen tyttöjä. 

Uskonnollisia fanaatikkoja. Tarvitseeko sanoa lisää. 

Kahtiajakautuneisuus välittämisessä. Eivät käy koskaan meillä, soita edes lapsille tai ole kiinnostuneita. Kuitenkin kun tapaamme joskus harvoin heidän luonaan, niin puuttuvat kaikkeen, aivan kaikkeen. Lastenkasvatukseen, minun ulkonäkööni, raha-asioihin. Eli samat ihmiset ovat sekä välinpitämättömiä että täysin rajattomia tunkeutujia. Erikoinen yhtälö, mutta näin olen sen järkeillyt.