vauvan yökyläily
Minkä ikäisen vauvan ootte laittanu yö kylään mummulaan/kummille/jollekkin muulle hoitajalle? meillä on siis 1,5kk ikäinen vauva ja joulukuussa olis tiedossa pikkujoulut toisella paikkakunnalla joihon halutaan miehen kanssa mennä...kun ei olla pitkään aikaan päästy mihinkää yhessä. tarkoitus olis myös lähteä jhatkoille baariin. onko ok laittaa hoitoo yöksi? vauva syö pullosta hyvin ei oo koskaan tissiä halunnut syödä.
Kommentit (25)
On ok! Meillä vauva on ollut isovanhemmilla jo muutaman viikon iästä öitä ehkä 2-3x kuussa. Hyvin on viihtynyt.
Ei ole okei. Yksi vuotias voi olla erossa yhden vuorokauden, kaksivuotias kaksi jne. Miksi pitää lähteä? Voi sitä mennä myöhemminkin. Nauti nyt kotona olosta ja ihanasta vauvasta. Ja miksi ihmeessä et imetä?
Ihan ok. Noin pieni vauva ei vielä paljon ympäristöstään perusta. Nukkuu ja syö enimmäkseen. Jos on tuttu hoitaja esim. mummi jota nähdään muutenkin usein niin ei ole mitään ongelmaa. Ihan vieraalle (siis vauvalle vieraalle) en kyllä jättäisi hoitoon esim. jos vauva ei ole kummia nähnyt kuin ristiäisissä, niin en antaisi hoitoon. Tai sitten kävisin ainakin ennen hoitoonmenoa usein kyläilemässä niin, että hoitaja tulisi tutummaksi vauvalle.
Meillä 3-vuotias oli ekan kerran mummolassa viikon kun lähdettiin kahdestaan lomalle. Ihan hyvin meni, vaikka joka päivä ikävöin ja tunsin hiukan syyllisyyttä.
On ok. Tosin minä en edes halunnunut tuossa vaiheessa mihinkään, olin niin hormoonipöllyssä vielä että en nähnyt kuin vauvan ja halusin olla koko ajan lähellä. Oma äitini tuli sitten jossain vaiheessa patistamaan minut edes joksikin aikaa shoppailemaan ja lupasi tarkistaa viiden minuutin välein että vauva hengittää ;)