Minkä arvoinen lahja on OK
Minkä arvoinen lahja on teidän mielestä OK?
Kyse on siis tilanteesta, kun 7-vuotias lapsi pyytää sukulaiselta/kummilta tms (tässä tapauksessa mummilta) synttäri-/joululahjaksi tai muuten vaan jotain tilanteessa, jossa vanhemmat eivät ole läsnä. Lahja ostetaan kysymättä vanhemmilta. Meidän tilanteessa on kyse tavarasta, jota olemme ole itse suostuneet ostamaan pojalle ihan perustellusta syystä.
Pojalla on pitkät koulumatkat (asumme keskellä-ei-mitään) ja on saanut nyt oman kännykän. Soittelee toisinaan mummille koulumatkoilta (mikä on mielestäni kiva), mutta on nyt hoksannut, että mummi tekee kaiken, mitä hän keksii pyytää. Tästä on juteltu mummin kanssa ennenkin ja aiemmin olemme olleet tilanteessa itse mukana toppuuttelemassa. Mummi on aina ollut sellainen, että ei sano lapsille koskaan ei (ja arvasimme, että tästä tulee ongelmia, kun lapset kasvaa).
Kommentit (2)
En tiedä onko lahjan arvolla sinänsä väliä jos mummi kerran haluaa lasta lahjoa. Mutta en tykkäisi että mummi tai kummi ostaisi lapselle lahjaa jota vanhemmat eivät perustellusta syystä ole halunneet ostaa.
Lahjan arvosta vielä, omia lapsiani olen evästänyt toivomaan isovanhemmilta vain muutaman kympin lahjoja, ei sen kalliimpia.
En nyt ihan ymmärtänyt kysymystä, mutta kyllä meidän lapsille saa isovanhemmat ostaa just sen hintaisia juttuja kun tahtovat.