Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Syrjäytyneistä/syrjäytetyistä.
07.11.2013 |
Paljon on ollut viime aikoina keskustelua asiasta. Mm. Yleltä on tullut useampiakin ohjelmia asiaan liittyen. Yhden asian olen pistänyt merkille näiden syrjäytyneiden, tai syrjäytettyjen (kuten yksi itseään kuvasi), kohdalla. Usein heidän puheissaan toistuvat tämän tyyliset lauseet: haluaisin kyllä mennä töihin tai opiskelemaan, mutta...
...kaikki me ei vaan olla mitään kahdeksasta neljään -tyyppejä.
...kaikilla ei vaan kestä pää mitään kahdeksan tunnin päiviä.
...työt joihin pääsisi on niin huonosti palkattuja, ettei kannata mennä.
...kaikkia ei vaan kiinnosta mitkään toimistohommat vaan haluttaisiin tehdä jotain luovaa ja taiteellista.
jne.
Eli siis ymmärränkö oikein mitä nämä ihmiset oikein haluavat. Haluavat työpaikan, johon ei tarvitse kouluttautua, vaan pääsevät suoraan huippuhommiin perustasontyön sijasta. Tai vaihtoehtoisesti kaikki voisivat olla jotain taiteilijoita tai räppäreitä. Ja palkkaa tulisi käteen vähintään se 3000 e/kk, vaikka työtunteja olisi lyhennetysti. Ja töihin voisi tietysti mennä ja tulla miten haluaa. Jos aamulla nukuttaa tai vituttaa, niin voi jättää menemättä.
Ja ihan pokkana nämä ihmiset sitten väittävät, että yhteiskunta on syrjäyttänyt heidät, kun ei löydy mitään joustoa.
Kommentit (19)
Sä yhdistelit nyt eri ihmisten sanomisia. Ja unelmiahan on jokaisella. Kyllä kai sinäkin haluat mieluiten tehdä työtä, joka edes jollakin tavalla vastaa toiveitasi. Toiselle työn tärkein kriteeri on että se ei ole 8-16 työajalla, toiselle se, että ei ole toimistotöitä, kolmanelle se, että palkka on hyvä.
Minulle esim. yksi tärkein työhön liittyvä toive on, että se ei ala ennen kahdeksaa. Sitten voin tinkiä jostakin muusta.
Kyllä yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä. Ei s eole mitään keksittyä säälidiipadaapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta mitä näiden ihmisten eteen oikein voisi sitten tehdä? Miten heitä voisi oikeasti auttaa? Esimerkkejä?
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:03"]
Mutta mitä näiden ihmisten eteen oikein voisi sitten tehdä? Miten heitä voisi oikeasti auttaa? Esimerkkejä?
[/quote]Työpaikka olis varmaan aika kiva. Mä ainakin selviäisin heti masennuksestani jos saisin sopivan työpaikan.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 10:34"]
Sä yhdistelit nyt eri ihmisten sanomisia. Ja unelmiahan on jokaisella. Kyllä kai sinäkin haluat mieluiten tehdä työtä, joka edes jollakin tavalla vastaa toiveitasi. Toiselle työn tärkein kriteeri on että se ei ole 8-16 työajalla, toiselle se, että ei ole toimistotöitä, kolmanelle se, että palkka on hyvä.
Minulle esim. yksi tärkein työhön liittyvä toive on, että se ei ala ennen kahdeksaa. Sitten voin tinkiä jostakin muusta.
Kyllä yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä. Ei s eole mitään keksittyä säälidiipadaapaa.
[/quote]
Mielestäsi "yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä". Siis tieten tahtoen ja tahallaan joku on aktiivisesti toiminut niin, että joku toinen syrjäytyisi? Kuka sellaista tekee ja miksi? Eikä sitäpaitsi toistaiseksi ole sellaista yhteiskuntaa nähty, jossa kukaan ei putoaisi kärryiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunnan ja kanssaihmisten syyttely omista ongelmista on hyvin yleistä. Istun tässä penkillä klo 9.30 arkiaamuna ja kittaan Valdemaria, kun ei annettu tilaisuutta opiskella ja tehdä töitä. Joopa joo.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 10:34"]
Sä yhdistelit nyt eri ihmisten sanomisia. Ja unelmiahan on jokaisella. Kyllä kai sinäkin haluat mieluiten tehdä työtä, joka edes jollakin tavalla vastaa toiveitasi. Toiselle työn tärkein kriteeri on että se ei ole 8-16 työajalla, toiselle se, että ei ole toimistotöitä, kolmanelle se, että palkka on hyvä.
Minulle esim. yksi tärkein työhön liittyvä toive on, että se ei ala ennen kahdeksaa. Sitten voin tinkiä jostakin muusta.
Kyllä yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä. Ei s eole mitään keksittyä säälidiipadaapaa.
[/quote]
Mielestäsi "yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä". Siis tieten tahtoen ja tahallaan joku on aktiivisesti toiminut niin, että joku toinen syrjäytyisi? Kuka sellaista tekee ja miksi? Eikä sitäpaitsi toistaiseksi ole sellaista yhteiskuntaa nähty, jossa kukaan ei putoaisi kärryiltä.
[/quote]On tehty politiittisesti sellaisia päätöksiä, jotka edesauttavat heikompien putoamista. Tai eivät ne kaikki edes ole mitään heikkoja alunperin vaan on ihan tarkoituksella haluttu pudottaa osa ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En väitä, että olisin ikinä ollut itse suoranaisesti syrjäytymisriskissä, mutta muistan kyllä, kuinka itsekin ajattelin nuorena suurinpiirtein noin. Ahdisti ajatus siitä, että joutuisi olemaan töissä tai koulussakaan jonkun säännöllisen ajan, joka päivä, "elämän loppuun asti"... Kuitenkin rahaa halusi saada, ja mielellään paljon, mutta ei liiemmin huvittanut tehdä sen eteen mitään. Omalla kohdallani yksi merkittävä tekijä oli liian lepsut vanhemmat. Ei mua patistettu koskaan kesätöihin eikä oikeastaan kotitöihinkään, äiti passasi meidät. Myöskin kotona oli hyvin salliva ilmapiiri, esim. sossun apuja nauttivia kohtaan. Tietysti ihan hyvä niin, eiväthän avun tarvitsijat huonompia ihmisiä ole, mutta ei mulle koskaan sanottu, että mieluummin tekisin rahaa itse, kuin hakisin sitä luukulta. Valehtelin vain hakeneeni kesätöitä, mutta kun ei löytynyt, niin oli ihan ok vaihtoehto hakea sitä sosiaalitoimistosta (vanhempani olivat töissä, mutta pienipalkkaisia eikä säästöjä juurikaan ollut). Opintolainaa sain hakea ihan reippaasti, koska halusin. Ei se opintoihin mennyt, hauskanpitoon ja elämiseenkin pieni osa, ajatuksella että mähän maksan nämä sitten aikuisena pois ihan vaivatta, kun saan kuitenkin sen verran hyvää liksaa... Öö, mistähän hyvästä, kun kouluakin tuli käytyä ihan opistoasteen verran! Juu, koulunkäyntiinkään tai jatko-opiskeluihin ei ikinä painostettu, oikeastaan edes kannustettu. Mitään ei ollut pakko tehdä, mikä mua ei huvittanut. Kirottu vapaa kasvatus...
No, mulle kävi muutaman rälläysvuoden jälkeen ihan hyvin, sain työkkärin kautta työllistymispaikan ihan mieluisasta duunista, ja kunhan pääsin sisälle siihen työnteon rytmiin, pääsin tuon jakson loputtua työllistymään samalle alalle, josta nyt on vakipaikkain ja palkkakin on ihan kohtalainen (ja sain ne opintolainatkin lopulta maksettua...).
En ole vanhemmilleni katkera, mutta ehkä hieman syyttävää sormea sinnekin päin suuntaisin. Hyvät vanhemmat ovat, melko liberaalit vaan ja aika lailla ihan itse olen saanut opetella järjestämään lopulta asiani (tai siis, äitihän asiani hoiti sinne 18-vuotiaaksi asti, soitti kaikki puhelut puolestani jne., sitten vasta piti raakileena opetella) ja opetella elämään ihmisten tavoin. Omat lapseni aion todellakin kasvattaa tiukemmalla kurilla ja suuremmin vaatimuksin kuin minut on kasvatettu: koulunkäynti ON tärkeää, asioiden hoitamisen opettelu ON tärkeää, säästäminen ON tärkeää jne. Tärkeää on myös auttaa toisia, mutta ei saa heittäytyä ihan täysin muiden autettavaksi, vaan on otettava vastuuta omasta elämästään.
Kuitenkaan en ollut mikään ongelmanuori, pärjäsin koulussa ihan ok, en joutunut väärille teille tai mitään, missä olisin joutunut/päässyt jonkun ammattilaisen silmätikuksi, joka olisi opastanut mulle näitä asioita silloin, kun en itse tajunnut, eivätkä vanhemmat sitä koskaan tehneet. Siinä mielessä ajattelen, että kaikki nämä varhaisessa vaiheessa asioihin puuttuvat nuorisotoiminnan muodot voivat parhaimmillaan olla nappiratkaisu, myös opinto-ohjausta ja yleistä elämänhallintaa olisi tärkeää opettaa nuorille jo ajoissa, kaikille näitä asioita kun ei koskaan kotona opeteta... Eikä nuoren tarvitsisi olla jo heitteillä, kun asioihin puututaan. Myös ne hiljaiset ja kiltit voivat olla vähän hukassa, kunnes ovat yhtäkkiä niitä syrjäytyneitä. Jos itse en olisi säkällä saanut sitä työllistymispaikkaa, niin en tiedä olisinko koskaan jaksanut nähdä vaivaa hakeakseni töitä, kun sitä rahaa sai soppalastakin...
Töitä ei vaan riitä kaikille. Siinä on ihan sama opiskella toiseen ammattiin, kun ei siinäkään hommassa riitä töitä kaikille. Jos henkilö a saa paikan, b ei saa; jos b saa, a ei saa. Kokonaiskuvaa ei mitenkään paranna se, että saadaan ihmiset itsevarmoiksi ja hehkeiksi ja päihittämään muut työhaastatteluissa - aina joku putoaa pois. Eli työpaikkoja pitäisi vaan yksinkertaisesti olla enemmän. Toisaalta jos ajatellaan vielä laajemmin, tämä pallo posahtaa sitä nopeammin, mitä enemmän keksimme tuottaa työpaikoilla uusia turhia härpäkkeitä tai mitä useampi porhaltaa autolla aamuisin töihin siirtelemään papereita pinosta toiseen. Pitkällä tähtäimellä luulen, että ihmiset ja maapallon voisi pelastaa ihan toisentyyppisellä yhteiskuntasysteemillä, ei tällaisella jatkuvaan kulutuksen kasvuun perustuvalla kilpailulla, mutta siitä ei ole suotavaa Suomessa puhua, koska kaikki kritiikki tarkoittaa aina kommunismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:21"]
Yhteiskunnan ja kanssaihmisten syyttely omista ongelmista on hyvin yleistä. Istun tässä penkillä klo 9.30 arkiaamuna ja kittaan Valdemaria, kun ei annettu tilaisuutta opiskella ja tehdä töitä. Joopa joo.
[/quote]
Ei se ihan noin yksinkertaista ole. Erinäisistä syistä voi käydä niin, ettei niitä sinänsä kyllä kaikille olemassa olevia mahdollisuuksia saa käytettyä nuorena.
Esim. veljeni on hyvä esimerkki. Huippuälykäs, herkkä ihminen, joka joutui koulussa vakavasti kiusatuksi. Sairastui teininä paniikkihäiriöön ja sosiaalisten tilanteiden fobiaan. Pystyi kuitenkin lukemaan lukion loppuun ja meni yliopistoonkin fysiikkaa opiskelemaan. Sitten tuli kuitenkin armeija, jota ei kestänyt vaan oli pakko keskeyttää henkisistä syistä. Tämä oli hänelle jotenkin niin suuri häpeä, että alkoi hoitaa sitä alkoholilla. Opinnot jäivät ja viina valtasi alaa. Nykyisin on sairaseläkkeellä masennuksen takia ja elelee aika totaalierakkona ja syrjäytyneenä.
Sitten on niitä, joilla ilman edes noin vakavia ongelma, nuoruus on vaikea. Koulu ei välttämättä kiinnosta yläasteella ja lukiossa teini-iän kuohuissa, vaan saattaa kiinnostaa ihan muut asiat. Sitten kun sinulla on ihan paskat paperit yläasteelta, et välttämättä pääse mihinkään oikein opiskelemaan, ja on rajallista mitä voi asialle enää tehdäkään (kymppiluokkia ja ammattistartteja voi toki kokeilla, jos jotain edes urkenisi). Mutta aika vaikeaa se on sen jälkeen, jos on mennyt monellekin vaikeassa iässä jättämään koulut retuperälle.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:23"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 10:34"]
Sä yhdistelit nyt eri ihmisten sanomisia. Ja unelmiahan on jokaisella. Kyllä kai sinäkin haluat mieluiten tehdä työtä, joka edes jollakin tavalla vastaa toiveitasi. Toiselle työn tärkein kriteeri on että se ei ole 8-16 työajalla, toiselle se, että ei ole toimistotöitä, kolmanelle se, että palkka on hyvä.
Minulle esim. yksi tärkein työhön liittyvä toive on, että se ei ala ennen kahdeksaa. Sitten voin tinkiä jostakin muusta.
Kyllä yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä. Ei s eole mitään keksittyä säälidiipadaapaa.
[/quote]
Mielestäsi "yhteiskunta on ihan oikeasti syrjäyttänyt osan ihmisistä". Siis tieten tahtoen ja tahallaan joku on aktiivisesti toiminut niin, että joku toinen syrjäytyisi? Kuka sellaista tekee ja miksi? Eikä sitäpaitsi toistaiseksi ole sellaista yhteiskuntaa nähty, jossa kukaan ei putoaisi kärryiltä.
[/quote]On tehty politiittisesti sellaisia päätöksiä, jotka edesauttavat heikompien putoamista. Tai eivät ne kaikki edes ole mitään heikkoja alunperin vaan on ihan tarkoituksella haluttu pudottaa osa ihmisistä.
[/quote]
Tarkenna vielä: kuka on halunnut pudottaa kenet ja miksi? Kuka saa etua siitä, että ihmisiä on täysin hukassa ja sivuraiteella? Ei mielestäni kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on siinä että nykyajan työ on paljon vaativampaa kuin agraariyhteiskunnassa, jonne kaikenlaiset persoonallisuushäiriöt maastoutui paljon paremmin.
Aktiivista syrjäyttämistä kohdistuu pienten lasten äiteihin, iäkkäisiin, sairaisiin. Esimerkiksi entisessä työpaikassani savustettiin juuri ulos kaikki yli viisikymppiset, kaikki joilla jokin kremppa ja/tai joilla pieniä lapsia. Nuoret kolmekymppiset miehet jyrää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. On ollut vanhempien eroa, alkholismia, pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksikäyttöä jne. Nuoruuteni vietinkin erilaisissa laitoksissa. Tästä kaikesta huolimatta en ole syrjäytynyt. Olen ottanut vastuun omasta elämästäni, kouluttautunut ja työllistynyt. Eihän se toki helppoa aina ole ollut.
Minun onkin hyvin vaikea ymmärtää sitä, kun vedotaan vaikeaan lapsuuteen tms. Onhan se onnistuminen näillä eväillä ehkä vaikeampaa, muttei todellakaan mahdotonta. Jokainen on kuitenkin loppu peleissä vastuussa itsestään, kukaan muu ei voi toisen puolesta näitä asioita tehdä.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:54"]
Minulla on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. On ollut vanhempien eroa, alkholismia, pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksikäyttöä jne. Nuoruuteni vietinkin erilaisissa laitoksissa. Tästä kaikesta huolimatta en ole syrjäytynyt. Olen ottanut vastuun omasta elämästäni, kouluttautunut ja työllistynyt. Eihän se toki helppoa aina ole ollut.
Minun onkin hyvin vaikea ymmärtää sitä, kun vedotaan vaikeaan lapsuuteen tms. Onhan se onnistuminen näillä eväillä ehkä vaikeampaa, muttei todellakaan mahdotonta. Jokainen on kuitenkin loppu peleissä vastuussa itsestään, kukaan muu ei voi toisen puolesta näitä asioita tehdä.
[/quote]
.
Olen pahoillani kaikesta kokemastasi ja iloinen, että selvisit :) Laajemmassa mittakaavassa ajatellen rankat lapsuuskokemukset sun muu kuitenkin varmasti lisäävät todennäköisyyttä syrjäytyä, ja tämä tuskin kuitenkaan on näiden syrjäytyneiden oma tahto. Samoista kokemuksista ihmiset selviävät kovin eri tavalla, ja samalla tavalla myönteisetkin asiat vaikuttavat ihmsiin eri tavalla. Joltakin voi kuolla koko suku ja silti porskuttaa, jollain riittää kissan kuolema suistamaan alamäkeen. Jollekin kummilapsen hoitaminen on paska velvollisuus, jollekin ihana mahdollisuus viettää aikaa rakkaan lapsen kanssa. En usko, että kukaan syrjäytynyt ottaa itseään niskasta kiinni siksi, että joku niin sanoo. Jos se olisi niin helppoa, hän olisi sen tehnyt jo itse. Luulen, että oma tahto ja ulkopuolelta tuleva apu (mitä se kelläkin sitten on työkkärin keskusteluista terapioihin) yhdessä ovat tehokkainta. Ajattelen, että ns. syrjäytyneitä on joka lähtöön, eihän esim. meitä kaikkia äitejäkään voi niputtaa homogeeniseen ryhmään "nykyäidit" tms.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:54"]
Minulla on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. On ollut vanhempien eroa, alkholismia, pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksikäyttöä jne. Nuoruuteni vietinkin erilaisissa laitoksissa. Tästä kaikesta huolimatta en ole syrjäytynyt. Olen ottanut vastuun omasta elämästäni, kouluttautunut ja työllistynyt. Eihän se toki helppoa aina ole ollut.
Minun onkin hyvin vaikea ymmärtää sitä, kun vedotaan vaikeaan lapsuuteen tms. Onhan se onnistuminen näillä eväillä ehkä vaikeampaa, muttei todellakaan mahdotonta. Jokainen on kuitenkin loppu peleissä vastuussa itsestään, kukaan muu ei voi toisen puolesta näitä asioita tehdä.
[/quote]Niin, minullakin on ollut vaikea lapsuus. Ilmeisesti minä en ollut tarpeeksi vahva, ja sairastuin itsekin, joten en onnistunut ponnistamaan ylös.
Ymmärrän toki että terveen ihmisen on vaikea käsittää etteivät kaikki ole terveitä ja omaa samoja voimavaroja. Aloittajan viestissä tuo "kaikkien pää ei kestä 8 tunnin päiviä" viittaa jo selkeästi siihen, että voimia ei ole, voi johtua masennuksesta tai muusta, mutta ei se tarkoita välttämättä vain laiskuutta. Kun ei kykene toimimaan kuin muutaman tunnin päivässä tehokkaasti, niin ei kykene.
Minä olen ns. syrjäytynyt, en käytä päihteitä. Syyt miksi en ole työelämässä ja miksi uskallan siltä myös jotain vaatia:
1. Olen mielenterveysongelmainen eikä vointini yksinkertaisesti kestä sitä, että teen kahdeksan tunnin päiviä. Työkkäri taas vaatii, että haen kokopäivätöitä heidän listoillaan enkä pääse kuntoutusasiakkaaksi, kiitos uudistuneen systeemin, joten en hae sitten ollenkaan.
2. Mitättömällä palkalla ei tulla toimeen eikä se lisää elämänlaatua mitenkään, että joutuu sossun luukulle vaikka kävisi töissä. Jos kävisin kokopäivätöissä, palkka saisi olla 1600€ ylöspäin jotta olisin valmis uhraamaan aikaani siihen. Asun pk-seudulla, jossa vuokrat haukkaavat puolet tuostakin summasta.
3. Olen ollut palkattomissa harjoitteluissa ja kursseilla aiemmin. On ihan sama, miten hommansa hoitaa, työpaikkaa ei saa kukaan vaan käteen isketään erinomainen työtodistus jossa korostetaan sitä että olit vain HARJOITTELEMASSA työntekoa, vaikka olisit tehnyt 99% samoja hommia kuin työkaverisi. Esim. minä olin elintarvikemyymälässä ja tein seuraavat työt ILMAN VALVONTAA TAI OHJAUSTA: hävikin seuraaminen, hyllyttäminen, asiakaspuheluihin vastaaminen, kassa, sähköpostien kirjoittaminen, varaston tilanteen seuraaminen, siivoaminen, asiakkaiden neuvominen laidasta laitaan, kahvittaminen...mitäkähän tuossa oli sitä "harjoittelua"? Vaan kun sairauksieni vuoksi työhistoriassa on ammottava aukko, ei nykypäivänä ketään työnantajaa kiinnosta antaa mahdollisuutta mielenterveyskuntoutujalle. Ja koska en pääse töihin, en saa myöskään Kelaa avuksi terapiakorvauksiin. Eli en pääse terapiaan, koska ei ole varaa -> ei ole varaa, koska olen työtön -> olen työtön, koska olen mielenterveysongelmainen ja tarvitsen terapiaa. Mahtavaa, eikö?
Sisuunnuin syksyllä tilanteeseeni ja kerroin halustani lähteä opiskelemaan, johon työkkäri vastasi että harkitsevat voivatko tukea minua (ns. työttömyysetuudella opiskelu). Sain sitten ajan ammatinvalintapsykologille, vaikka tiesin jo, mille alalle haen. Tunnin siellä istuin, itsevarmana menin...ja epävarmana tulin ulos! Psykologi kehui suunnitelmaani realistiseksi, mutta selvästi yritti vaikuttaa alavalintaani, vaikka myönsikin että valitsemani ala työllistää suht hyvin. Sitten alkoi kyselemään peruskoulutodistusten perään ja ihmetteli, miksen tiedä paikkakunnan käytäntöjä aikuiskoulutuspuolella paremmin. Hämmentyneenä selitin etten ole täältä kotoisin, ja että päästötodistuksella ei tee mitään, koska se on 15 vuotta vanha ja -sen aikaisen elämäntilanteen vuoksi- todella huonolla keskiarvolla varustettu. Kysyin, eikös aikuiskoulutukseen voi muka hakea ilman tuollaisia todistuksiakin ja kerroin että aikoja sitten toin ne todistukset työkkäriin. "Joo mutta ei me niitä säilytellä täällä, katsotaan vaan läpi..". Aha. Nyt minulla on sitten vajaa viikko aikaa lähteä soittelemaan kotipaikkakunnalleni, että mistäs saisin parin päivän varoitusajalla vanhan todistukseni (kouluakaan ei enää ole olemassa..). Kauhean vaikeaksi on tehty tämäkin homma! Olisin ollut kiinnostunut lähtemään jollekin työkkärin kurssille loppuvuodeksi, mutta kuulemma sellaisia ei enää järjestetä. "Eikä sulla ole mikään hätä, ihan nyt vaan rauhassa selvitellään tätä.." No voi helkkari, jos mulla on tarve jotain tehdä, miksei sitä tueta?? Elättelin toiveita, että olisin päässyt jonnekin alkuvuodesta, edes sille kurssille sitten. "Ehkä kevään haku ois sopiva...laitan sun työssähaun voimaan maaliskuuhun saakka. Varataan mulle pari aikaa ja ihan rauhassa mietitään.."
Nyt en enää tiedä, haluanko lähteä opiskelemaan, kun tästäkin tuli tämmöinen saatanan soppa. Ja minähän en saa olla töissä ennen opiskelua, koska vain työttömien opiskelua tuetaan!
Voi hyvä luoja sinua! Siis sinulla ei ole koulutusta ja odotat saavasi yli 1600 euron kuukausipalkkaa! Osa-aikatyöstä?
Ja kuka oikeasti jättää alkuperäiset opintotodistukset työkkäriin???
Sinun täytyy myös ymmärtää, että oppilaitoksiin järjestetään haku kahdesti vuodessa. Syksyn haku meni jo, joten keväällä vasta on seuraava mahdollisuus.
Älä kuitenkaan luovuta vielä. Nämä eivät ole vielä vastoinkäymisiä lainkaan, hieman vain alkuvaikeuksia.
Alue: Aihe vapaa
Ensinnäkin, kaikki tai suurin osa syrjäytyneistä ei ole tuollaisia.
Toinen juttu on se, että osa kyllä on, mutta mikä siihen on syy? Usein se syy on nimenomaan sen syrjäytymisen ja siitä seuraavan masennuksen ja mahdollisesti päihdeongelmankin aiheuttama toivottomuudentunne. Nämä ihmiset eivät minusta yleensä ole pohjimmiltaan sellaisia, vaan heistä on tullut sellaisia koska kaikki toivontunne on mennyt. Toisenlainen startti itsenäiselle elämälle ja moni heistä voisi olla oikein ahkera ja tunnollinen veronmaksaja.
Toki pieni osa on sellaisia joilla vaan muuten on täysin epärealistisia haaveit akuten nyt joku laulajana itsensä elättääminen, niin jääräpäisesti ettei sen laulajanurahaaveilun ohessa voi edes tavallista päivätyötä tehdä. Mutta kovin monella ei tuollaisia haaveita, tai haaveita suurista palkoista ole kyllä.