Itsekkään miehen naiselle kysymys: millainen oli seurustelu-

Jälkikäteen ajateltuna oli. Älyttömiä riitoja oman perheensä kanssa. Aiheet tyyliin luokkaa tämä karkkipussi oli mun, enkä anna siitä sulle. Paitsi että joskus oli karkkipussia mitättömämmästä asiasta kyse.

Asuimme tulloin lapsuudenkodeissa. Exä halusi aina olla heillä, koska minun kotiini oli pidempi matka. Eipä sitten ajatellut että olihan minullakin pitkä matka hänen luokseen.

Nämä nyt oli kuitenkin pieniä juttuja. Helvetti aukesi vasta kun muutimme saman katon alle. Yhtäkkiä pitikin sopia raha-asioista ja muista.

Hän tienasi huomattavasti enemmän kuin minä ja kaikki piti maksaa tasan. Ei siinä mitään, mutta kun kauppalaskutkin tasattiin. Hyvä, jos ostokset olisivat olleet leipää, maitoa, munia jne. Mutta kun silloin kun mies oli kaupassa ne olivat Susettea, sipsejä, limua, sisäfilettä jne.

Oletetaanko tässä, että itsekkyys on huono asia? Koska oma mieheni on itsekäs, ja se on minusta ihan okei. En haluaisikaan kumppaniksi mitään kynnysmattoa.

Up

Seurusteluvaiheessa aina piti olla miehen luona ja vaan miehen kavereiden kanssa.  Oikeastaan vaan elettiin miehen ehdoilla. Jos jotain itselle mieluisaa halusin tehdä niin se oli sitten tehtävä yksin.

Kyl se perseily alkoi tosissaan vasta kun muutettiin yhteen. Avoliittoa kestikin huikeat puoli vuotta ennenkuin sain tarpeekseni.

Ei se oikeastaan näkynyt, kuin vain hurjana itsevarmuutena minun tapauksessani. Siihen kai ihastuinkin ensin, kun mies tiesi mitä halusi ja teki paljon asioita minunkin puolestani, vaikutti oikein herrasmieheltä.

No, ei sitä sitten loppuunsa ollut. Jos ei joku asia hänen päänsä mukaan mennyt, niin järkyttävä huuto ja riehuminen. Haukkuminenkin kärjistyi siihen lopulta, että teinpä mitä tahansa niin olin jollain tapaa huono. Ja auta armias jos satuin lähtemään ystävieni kanssa viettämään iltaa ilman häntä, sitten vasta olinkin huora joka vaan jakelee itseään kylillä..

Onneksi älysin erota.