Tuleeko lastensuojelu tutuksi, jos totaali-yh
jos yhdeksäsluokkalaisen yh alkaa tehdä reissutyötä n. 4 kuukauden ajan niin, että on arjet pois kotoa ja viikonloppuisin lapsen kanssa? Ja lapsi olisi siis itsekseen arkisin, toki apua ja läheisiä lähellä, mutta ei teinin luona.
Kommentit (18)
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 14:19"]
Musta olisi ollut hirveää jos olisin joutunut 15-vuotiaana olemaan viikot yksin kotona.
[/quote]
Jaa a, minä olin kun isä lähti silloin tällöin toiselle puolelle Suomea paneskelemaan on/off-naisystäväänsä. Siinähän se meni. Oli ainakin oma rauha.
Isäni onneksi olin ns. kiltti tyttö eli en juonut, polttanut tai ravannut kaupungilla. Viihdyin kotona kirjojen parissa.
Nykyään moisesta taitaisi tosiaan joutua lastensuojelun hampaisiin. Tai varmaan olisi jo tuolloin, ei siitä nyt ole aikaa kuin 13 vuotta.
Minä olin tuon ikäisenä viikonloput yksin, kun äiti huiteli miesystäviensä luona. Jätti vain ruokarahaa pöydälle. Muistan pelänneeni iltaisin, istuin olohuoneessa lukemassa enkä uskaltanut mennä omaan huoneeseeni nukkumaan, kun kaikki varjot ja ulkoa tulevat äänet muuttuivat päässäni pelottaviksi.. Se oli kauheaa, en tekisi omalle lapselleni. Muistan vieläkin ne yksinäiset illat, vaikken muuten mitenkään arka tai raukka ollutkaan.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 14:19"]
Musta olisi ollut hirveää jos olisin joutunut 15-vuotiaana olemaan viikot yksin kotona.
[/quote]
Ja minä muutin omilleni 16-vuotiaana...
Minä muutin 15-vuotiaana 70 km päähän opiskelemaan. Siellä soluasunnossani pärjäsin viikot ihan itsekseni ilman vanhempia tai muitakaan sukulaisia. Ei lastensuojelu kaiketi ollut mitenkään kiinnostunut, koulu asumisenikin järjesti, joten eiköhän ihan ok.
Omat lapseni ovat nyt 13- ja 14-vuotiaat, enkä kyllä ihan hetkeen heitä olisi päästämässä omilleen, en edes viikonlopuksi, saatikka viikoiksi.
No haloo, osa muuttaa yhdeksännen luokan jälkeen jo toiselle paikkakunnalle omaan asuntoon. Jos ei 15-vuotias pärjää viikolla kotona yksin niin melko avuton tapaus saa kyllä olla.
On eri asia asua jossakin koulun asuntolassa, jossa on muitakin nuoria kuin olla yksin kotona. Tuon ikäistä ei voi vielä jättää yksin, vaikka niin olisi joku joskus tehnyt.
Jotkut muuttaa opiskelupaikkakunnalle ja asuvat solussa tai asuntolassa kun peruskoulu päättyy. Jos lapsi on syntynyt alkuvuodesta niin samanikäisiä voi olla amikset tai lukiolaiset.
Jos lapsi on kunnollinen ja tunnollinen hän periaatteessa pärjäisi itsekseen. Mielestäni riippuu lapsesta pärjääkö. Pitää muistaa että mopo voi lähteä käsistä. Kaverit tulee kylään ja biletetään kun aikuisia ei paikalla yms.
Sossua ei meillä ole näkynyt, lapset joutui olemaan pari viikkoa ja muutamasta viikosta osan keskenään töideni takia ollessaan 12 ja 14. Viikonloput olin kotona.
Heistä oli toisilleen turvaa, yksin en olisi jättänyt. Huolehdin että ruokaa oli kaapissa ja rahaa niin että voivat käydä kaupasta lisää.
Soiteltiin usein.
Totaali yyhoolle kyllä, mutta ei yyholle jolla on apua ja läheisiä lähellä.
Onko lapsella joku aikuinen, joka katsoo perään arkena?
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 13:02"]
Onko lapsella joku aikuinen, joka katsoo perään arkena?
[/quote]
...toki apua ja läheisiä lähellä
Jotenkin ymmärsin ettei tuon ikäistäkään saa jättää viikoksi yksi. Eli jos joku soittaa poliisin heittelejätöstä, niin aikuisen pitää olla lähellä tai saatavissa paikalle. En kyllä voi mitään lain kohtaa esittää. Vain konkreettisen tapauksen.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 13:02"]
Onko lapsella joku aikuinen, joka katsoo perään arkena?
[/quote]
...toki apua ja läheisiä lähellä
[/quote]
Jos se apu ja läheiset ovat jossain toisessa osoitteessa, niin eihän se ole perään katsomista.
Toivottavasti. Kuulostaa ihan kamalalle.Eikö ole mahdollista että isovanhemmalla asuisi tai isovanhempi teillä viikot? Mieti kun kaverit saa tietää, että lapsesi luona voi viikot bilettää, vaikka olis kiltti tää sun lapsi niin ne kaverit ehkä ei. Tai mieti kun lapsi pelkää iltaisin.Kuinka lähellä ja saatavilla se apu on?
Ei tuo kuulu niille ollenkaan jos kaikki sujuu ilman suurempia ongelmia. Ikinä et juuri millekään matkalle edes pääsisi ja koko elämä pelkkää koulunkäyntiä ensin omaasi ja sitten muiden. Kun muutenkin on vaikea saada sovitettua kalentereita ja sitten kun ne saa niin silloin on vaan lähdettävä. Yhdeksäs luokkalainen on jo 15 vuotias ja ainakin tytöt pärjää ja jos sisaruksia niin onnistuu nuorempikin.
Musta olisi ollut hirveää jos olisin joutunut 15-vuotiaana olemaan viikot yksin kotona.
Onnistuu varmaankin, mutta joku tavoitettavissa oleva huoltaja lapsella täytyy olla. Ja kouluun täytyy ilmoittaa tilanne ja kuka lapsesta huolehtii, muuten saattavat pistää lastensuojelun asialle, jos tilanne tulee ilmi. Ja tietysti kaikkein tärkein, ratkaisun täytyy olla lapselle ok. Itsekin kyllä suosittelisin isovanhemmilla tai tuttavilla asumista ainakin osaksi aikaa. Luulisi jonkun ratkaisun löytyvän, kun kyseessä kuitenkin tilapäinen, muutaman kuukauden jakso.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 14:07"]
Ei tuo kuulu niille ollenkaan jos kaikki sujuu ilman suurempia ongelmia. Ikinä et juuri millekään matkalle edes pääsisi ja koko elämä pelkkää koulunkäyntiä ensin omaasi ja sitten muiden. Kun muutenkin on vaikea saada sovitettua kalentereita ja sitten kun ne saa niin silloin on vaan lähdettävä. Yhdeksäs luokkalainen on jo 15 vuotias ja ainakin tytöt pärjää ja jos sisaruksia niin onnistuu nuorempikin.
[/quote]
Niin. Elämässä on velvollisuuksia. Työt ja koulut. Ne on ensisijaisia. Lomat vasta sitten, kun on mahdollista. Jessus!
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 12:57"]
jos yhdeksäsluokkalaisen yh alkaa tehdä reissutyötä n. 4 kuukauden ajan niin, että on arjet pois kotoa ja viikonloppuisin lapsen kanssa? Ja lapsi olisi siis itsekseen arkisin, toki apua ja läheisiä lähellä, mutta ei teinin luona.
[/quote]
Et kai ole tosissasi? =O