Kysyin naapurilta, mitä kuuluu. Vastasi "Sitä samaa arkea".
Millainen vastaus tuo olevinaan on? Näimme rappukäytävässä aamulla. Lähti töihin.
Aina silloin tällöin tapanani kysellä miten voi ja mitä hänelle kuuluu.
Kommentit (21)
Hän ei halua kertoa sinulle asioitaan. Vieläkään.
No mitä muuta sitä pitäisi jollekulle puolitutulle rappukäytävässä vastata. Etenkin, jos ei kuulu mitään sen ihmeempää kuin sitä samaa arkea.
Mitä odotit tai halusit hänen sitten vastaavan?
On kiusallista ja vaikeaa sanoa, että "En halua sinun kanssasi keskustella kuulumisistani" tms. Ehkä jopa hieman epäkohteliasta, vaikka se totta olisikin.
Minä oon yhdelle mielenterveystapaukselle lopulta näin sanonut. Ei tuntunut kivalta, kun toinen ihan hyvyyttään sinänsä kyseli kuulumisia ja ehkä kaipasi ystävääkin, mutta minä valitettavasti en.
Sitä samaa arkea =eipä oikeastaan mitään. Töitä, vapaa-aikaa iltaisin ja viikonloppuisin (olettaen että päivätyö). Mitään erikoista ei ole tapahtunut.
Ei ole epäkohteliasta, mutta naapurillasi ei ole ollut tapahtumarikasta elämää. Tai sitten hän ei vaan halua puhua tapahtumistaan.
Joskus kun erehtyy jollekin kertomaan kuulumisiaan silleen, mitä oikeasti kuuluu, niin saattaa huomata, ettei sitä toista oikeasti kiinnosta kuunnella. Enkä nyt tarkoita, että sinä olisit ollut tuollainen, mut moni muu on. Esim. jopa oma isäni ja veljeni on tuollaisia. Vaikka luulisi, että edes perheenjäsenilleen voisi kertoa asioitaan ja heitä edes vähän kiinnostaisi. Aika äkkiä sitä ainakin ite oppinut, että vastaa vaan kaikille jotain nopeata ympäripyöreää ja kysyy perään, entä mitäs sulle? Tosin sitten vastapuoli saattaa kertoa hyvinkin pitkästi. Tykkään toki kuunnella, ei siinä. Tai en tiiä, mikä mulle on tullut nykyään, mut musta tuntuu, etten enää osaa jutella kenenkään kanssa "oikein". Paitsi jos pysyn noissa tosi lyhyissä jutuissa ja kyselen hymyssä suin toiselta, mitäs sulle...
Se on ihan tavanomainen vastaus. Ei kukaan odotakaan yleensä naapurn ohimennen kysymään tuollaiseen kysymymykseen kuulumisten kertomista, itse asiassa jos naapuri ei ole ennestään hyvä tuttu jonka kanssa juttelee muutenkin paljon, vaikuttaisi vähän sosiaalisesti kömpelöltä alkaa siinä jaarittelemaan kuulumisiaan. Parempi on vastata jotain peruskohteliasta ja yleispätevää kuten "ihan hyvää, kiitos", "sitä samaa", "no mitäs tässä", vähän kuin englanninkielisissä maissa "how do you do" ei odota vastausta voinnista vaan esim. "fine, how do you do", huolimatta siitä kuinka paskasti voi.
Mä oon aina ihmetellyt mitä näihin puolituttujen kysymyksiin pitäisi vastata? Mitä sä odotat?
Jos menee huonosti, niin onko hyvä vastaus "täyttä pskaa, ukko petti, ero tuli, täytyy käydä spt-testeissä, sain tänään paniikkikohtauksen ja nyt ahdistaa ja haluaisin vetää prseet, ei vttu mä en jaksa tätä elämää enää!!!"?
Jotenkin arvelen, että haluat kuitenkin sen kohteliaan vastauksen et "ihan ok, entäs sulle".
Kuulostaa ihan elämän murjomalta psykopaatilta, jolla on se viimeinen pinna napsahtamassa ihan just. Sinuna välttelisin enkä kyselisi enää kuulumisia.
Eli ei mtn mielenkiintoista jonka viittis kertoa. Samaa työssäkäyntiä, sohvalla oloa, siivoamista yms. Ei mtn erikoista
Normaali meidän kulttuurin mukainen vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Normaali meidän kulttuurin mukainen vastaus.
Normaali useimpien kulttuurien mukainen vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Normaali meidän kulttuurin mukainen vastaus.
Ja hyvä sellainen. Joku vaikka jenkeistä matkittu tyhjänpäiväinen small talk nyt vaan on rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon aina ihmetellyt mitä näihin puolituttujen kysymyksiin pitäisi vastata? Mitä sä odotat?
Jos menee huonosti, niin onko hyvä vastaus "täyttä pskaa, ukko petti, ero tuli, täytyy käydä spt-testeissä, sain tänään paniikkikohtauksen ja nyt ahdistaa ja haluaisin vetää prseet, ei vttu mä en jaksa tätä elämää enää!!!"?
Jotenkin arvelen, että haluat kuitenkin sen kohteliaan vastauksen et "ihan ok, entäs sulle".
Se on kunnon paskatesti.
Jos vastaat että päin vittua niin tiedetään että olet heikompaa ainesta jonka olisi parempi siirtyä haudan rauhaan.
Jos vastaat että elämä hymyilee ja kaikkea mukavaa tapahtuu niin tiedetään että sinut kannatta jättää henkiin, ja mahdollisesti tehdä lähempää tuttavuutta.
Jos vastaat tästä väliltä jollain arkisella vakiolla niin tiedetään että päin vittua menee mutta tiedät paikkasi, vaikutus heimosi hyvinvointiin siten parhaimmillaan siedettävä joten pääset pälkähästä tällä kertaa
Ole ap tyytyväinen, ettei naapuri alkanut udella sinulta yksityiskohtaista selontekoa sinun elämästäsi.
"Siä samaa arkea" on lyhyt ilmaisu siitä, että
- ei olla oltu viime aikoina missään pidemmässä reissussa
- ollaan oltu kutakuinkin terveinä
- ollaan käyty töissä kuten ennenkin
- ei ole ollut mitään isompia juhlia
- ei ole ollut mitään isompia muutoksia elämässä
- ollaan käyty kaupassa, oltu kotona, laitettu ruokaa, siivottu, käyty harrastuksissa jne
Vastaan aina joko tuon, tai tässähän tämä. Koska se on totta.
Peruslattauksia, mitä voi heitellä puolitutuille, työkavereille jne. Toimii myös "Ei kurjuutta kummempaa" tai "Same old, same old"
No nyt on kyllä sen sortin kyylä tämä ap ettei mitään rajaa. Ettei saa edes noin vastata, kun jo valittaa asiasta. Ei halunnut puhua sen enempää, mikä on normaalia, jos ap:n uteliaisuus tiedetään talossa. Täysin kohtelias vastaus.
Aha.