Onko muita alkanut ärsyttää tuo ainainen kännyköiden räpläys?
Oltiin sitten ravintolassa, odotushuoneessa tai julkisessa liikennevälineessä, aina kaikki istuvat hiljaa ja räpläävät itsekseen kännykkäänsä! Yksi ravintola oli lohkaissut nerokkaasti ja laittoi lapun seinälle:
"We don't have WiFi. Please talk to each other!"
Kommentit (32)
Eräs ei laskenut puhelinta kädestään edes työhaastattelun ajaksi. Ei saanut paikkaa.
Meillä oli eilen koululaisten Halloween-bileet. Pojan kaverit istuivat koko illan kännyköidensä parissa, eivätkä nuo kovista esittävät jullit lopulta uskaltaneet edes maistaa mitään tarjoiluja eikä osallistua mihinkään ohjelmiinkaan. Kännykät vaan, miksi edes tulivat?? Tytöt huomauttivat monesti, että on epäkohteliasta räplätä kännyköitä juhlissa, mutta vastaus oli "So?".
Kyllä. Ihan sama jos ihmiset esim. yksin bussissa tai kahvilassa räpeltävät puhelimiaan, mutta jos ollaan seurassa niin todella huonoa käytöstä! Ja sama koskee perhe-elämää, eli jos joku on koko ajan nenä kiinni jossain ruudussa niin eipä sekään kauhean hyvä ole.
Mullakin on älypuhelin ja käytän sitä myös netin selailuun, mutta en aina ja kaikkialla!
Kävin eilen Itiksessä ja meinasin tukehtua raivoon kun ihmiset haahuilivat zombeina kännykkään tuijottaen. Saanko seuraavalla kerralla töniä heitä pois edestä?
Lentokentän portilla, 20 minuuttia ennen kun portti avataan niin kaikilla naamat kännyissä kiinni ja kamala näpytys. Paitsi minulla, otin kännyn vasta esiin kun näytin siitä sähköisen lähtöselvityskoodin kun oli minun vuoro mennä putkeen ja koneeseen.
Samoin bussijonossa eilen seitsemän aikaan illalla, noin 15 ihmistä näpyttää kännyjä kuin viimeistä päivää, kaikki 10-vuotiaasta 60-vuotiaaseen, minä olin ainoa joka en ja varmaan ne muut kuvitteli etten edes omista kännyä (minulla on oma ja työkänny eli kaksi mutta koen niiden näpyttelyn tarpeelliseksi vain jos soitan, tekstaan ehkä 1-2 krt päivässä, katson sähköpostia tai tarkistan netistä sään tms) Yritän myös rajoittaa omaa netin käyttöäni max. 1 tuntiin päivässä. Suosittelen.
Ei nyt varsinaisesti ärsytä mutta ihmetyttää että mikä siellä on niin tärkeää ettei sitä voi hetkeksikään laittaa pois. Nämä ihmiset eivät varmaan koskaan tapaa ystäviään vaan vaihtavat kaikki kuulumiset jossain Facebookissa. Uutisiakin tulee päivän mittaan niin moneen kertaan ja monesta mediasta etten koe siihenkään tarvitseväni kännykkää. Toki joskus voi olla joku tilanne että pitää katsoa milloin juna tai bussi lähtee tms. mutta että ainaista räpellystä en ymmärrä.
Minullaki on älypuhelin ja tabletti, joita tulee käytettyä päivittäin uutisten selailuun, kommunikoitiin whatsappin kautta ja joskus (lähinnä näin viikonloppuisin) blogien ja av:n lukemiseen. En kuitenkaan tunne olevani lainkaan riippuvainen näiden käytöstä enkä ikimaailmassa käyttäisi niitä esim. työpaikalla. Päivittäin näen miten ihmiset tarkistavat saapuneita sähköposteja ja whatsappeja jopa leikkaussaleissa (en nyt puhu potilaista vaan lähinnä opiskelijoista ja leikkaussalin työntekijöistä). Mielestäni on äärimmäisen epäammattimaista räplätä puhelinta työpaikalla jos se ei siis kuulu työnkuvaan. Työpaikalla puhelimet kuuluvat pukukoppiin tai jos niitä ei sinne voi jättää niin taskuun, mutta ehdottomasti sammutettuina.
Todellakin, ei katsota kävelessä eteensä kun tuijotetaan vaan luuria. Kaupassa tukitaan hyllyjen edustat kun pitää luuriin höpöttää.
Minä en edes viitsi aina pitää puhelinta mukana, en minä sitä kaupassa tarvitse tai lenkkeillessäni. Töissäkin se jää huoneeseen lounaan tai kahvin ajaksi...
Miettikää miten sairaaksi tämä touhu on mennyt kymmenessä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää miten sairaaksi tämä touhu on mennyt kymmenessä vuodessa.
Niinpä. Nuorimmille kännykkäriippuvuus on sääntö eikä poikkeus.
Ei ärsytä. Ennen odotushuoneessa luettiin lehteä, nykyään selataan uutiset kännykällä. Työpaikan ruokatauolla räplään mieluummin puhelinta kuin kerron työkavereille yksityiselämästäni. En saa siitä ajasta palkkaa, joten vietän sen miten haluan.
Meillä on ollut työpaikalla yhteitoimintaneuvottelut. Niistä kerrottaessakin osa näytteli niitä. Ja elokuvissa joku vieressä luki ipadiltä jotain. Sen valo häiritsi.