Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomat, tämä se vasta elämää on!
19.07.2006 |
Lapseton ystäväni " sääli" meitä, kun meillä on kaksi lasta, ja hyvä avioliitto. En kuulemma elä enää elämää. Sanoin, että tämä se vasta elämää onkin. Mielestäni se, että menee baariin joka pe ja la, ja etsii epätoivoissaan valomerkkiin asti jotakuta, joka kiinnostuisi edes yhden illan, se on mielestäni " säälittävää" . Meillä molemmilla on ikää , siis ystävälläni ja minulla 37 vuotta. Ymmärrän kyllä hyvin sen, että kaikille perhe-elämä ei ole ajankohtainen, mutta ei meitä perheellisiä tarvitse sääliä. Olemme usein itse osamme vapaaehtoisesti valinneet. Sain koluta baareja 26 vuotiseksi asti, ei se niin ihanaa ollut. Saan mennä sinne halutessani vieläkin, ei vain enää usein kiinnosta, koska kotona on ihanempaa.
Kommentit (8)
Tarvitsee oikein kehua, yök t. lapseton omasta tahdostaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapseton tarkoita välttämättä sitä, että juoksee baareissa joka viikonloppu.
Elämä ei olisi elämisen arvoista, jollei puolustaisi omia valintojaan tai polkujaan. Nekin asiat, mitkä eivät ole omia valintoja, pitää perustella oikeiksi... muutenhan sitä katkeroituu.
En vaan ymmärrä miksi siitä pitää tehdä kilpailu? Varmaan kumpikin kadehtii jotain toiselta? Jotain ihan pientä asiaa.
mun bestis saa juosta baareissa tai käydä monta kertaa ulkomailla tms. elää ihan miten vaan haluaa, en mä sitä paheksu. Mutta toivoisin hänen ymmärtävän, että minulla on nyt tällainen vaihe, pienet lapset ja työ ja se vaikuttaa elämääni oleellisella tavalla.
t. kakkonen
Kaikkien säälittävimpiä ovat nämä perheelliset, joiden elämä ei ole saanut yhtään muuttua lapsen tulon myötä. Baarissa pitää juosta joka viikonloppu ja hirveät tappelut aina puolison kanssa, kumpi " joutuu" jäämään kotiin lasta hoitamaan, jos mummut ja papat ei pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin elämässä ei olisi muita vaihtoehtoja, kun joko ravata bailaamassa taikka pukata muksuja. Hm.
ollaan saman ikäisiä kuin sinä, ja parhaan (lapsettoman) ystäväni mielestä
olen ' jämähtänyt' kotiin, kun elämäntapani ei enää ole *täsmälleen samanlainen* kuin ennen lasten syntymää. Ja sehän on vain se yksi ja ainoa oikea elämäntapa, se jota hän elää?