Te, jotka olette kotoisin paikkakunnilta missä kaikki tuntee kaikki ja on vielä siteitä sinne ahdistaako sinne jääneet joilla menee huonosti?

Kaupungissa kamalinta on ihmisten kylmyys. Spuget on vaan spugeja. Itse asuisin mielummin maalla, vaikka en toki arvosta kaikki tietää kaiken -juoruilukulttuuria. Mutta Eeämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin menestyksen ja niin korkean elintason tavoittelu kuin vain rahkeet riittää. Kaupungissa tuo surullisen usein hämärtyy. Moni oikeasti herää tähän elämän ainutlaatuisuuteen vasta kuolinvuoteellaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaupungissa kamalinta on ihmisten kylmyys. Spuget on vaan spugeja. Itse asuisin mielummin maalla, vaikka en toki arvosta kaikki tietää kaiken -juoruilukulttuuria. Mutta Eeämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin menestyksen ja niin korkean elintason tavoittelu kuin vain rahkeet riittää. Kaupungissa tuo surullisen usein hämärtyy. Moni oikeasti herää tähän elämän ainutlaatuisuuteen vasta kuolinvuoteellaan.

Öh? Kaupungissa eletään ihan normaalia ja mukavaa elämää iloineen ja suruineen.  Elintasokilpailua on ihan samalla tavalla maalla.

-eri

No ei. Kesäisin täällä näkee kaikkia julkkiksia Ylen johtoportaasta lähtien, sekä näyttelijöitä laidasta laitaan. Siellä ne julkkikset jonottavat jommassakummassa paikkakunnan toisesta ruokakaupasta. Piristää, ja itse asiassa yhteistä historiaakin löytyy. Moni heistä ei ihan sattumalta täällä lomaile, vaan sukurasitetta löytyy. Kaunis kunta, kaunis kesä, kauniit kesäasukkaat ja vähemmän kauniit alkuasukkaat.

Ei tee pahaa.

Jossain vaiheessa teki, mutta just poistin yhden tällaisen henkilön Facebook kavereista.

Sen viinan, masennuksen, itsesäälin ja itsetuhon vielä ymmärsin ja katsoin, mutta sitten kun tyypiltä alkoi tulla ”mulle on iha v sama mikää korona , tulee jos on tullakseen mua ei haittaa mä mitää rajotuksia ja maskeja ” - - - niin tiesin menettäneeni ihmisen lopullisesti ns älyn toiselle puolen ja se oli siinä.

Ko ihmistä ja hänen piiriään on yritetty auttaa niin monin eri tavoin. Käytännössä viimeisin haettu kotoa melkein mielenkiintoiseen harjoittelupaikkaan jne jonne tulijoita olisi.. mutta ei. Lisäksi hankala että jos ihminen ei itse katkolle ja hoitoon lähde niin mitäpä teet.

Pitkään ihmisessä oli vielä empatia ym jäljellä mutta sitten tapahtui se viimeinen kynnyksen ylitys mikä juopoilla käy - itsekkyys. Ja sen kynnyksen takaa takaisin on tosi vaikea kavuta. Tämä ihminen alle 30.

Olin kouluaikoina hyljeksitty ja outona pidetty. Yliopistossa vasta puhkesin kukkaan. Nykyään minulla menee hyvin, on akateeminen työ, ystäviä samalta alalta ja menossa ensi kesänä naimisiin. Jotkut entiset miespuoliset luokkakaverit ovat ottaneet yhteyttä kun profiilikuva vaihtui, mutta enpä heitä hyväksynyt kun en oikeasti tunne.

Lähinnä mietin että en olisi kouluaikoina uskonut pääseväni naimisiin ja vielä ensimmäisten joukossa, koska minua ei koulussa ymmärretty eikä pidetty viehättävänä. Vähän myös ihmetyttää he, jotka vapaaehtoisesti jäivät siihen kuolevaan kylään. Mutta kukin tavallaan, ei ole minun asiani surkutella muiden elämää, joka saattaa heidän mielestään olla ihan hyvää elämää.

Ei. Ahdistun jos asun kotipaikkakuntani lähellä. Tarvitsen vähintään 200km, että voin tuntea olevani vapaa noista haamuista. En kaipaa ihmisiä sieltä, jokainen on valintansa tehnyt. En käytä energiaani heidän kohtaloidensa murehtimiseen. Ja irrottautuminen myös heistä, on tehnyt minusta entistä vapaamman ja onnellisemman. Lähellä asuminen ahdistaa ja tulee tunne, että minun tarvitsee tehdä jotain. Kauempana tätä ei tapahdu.

Ei ahdistaa, koska synnyinpaikkakuntani on täynnä kusipäitä eikä kiinnosta paskan vertaa jos heillä menee huonosti.