Miten jaksaa miehen kanssa joka ei välitä eikä arvosta???

up

Jätä miehesi nyt jo henkisesti. Päätä ettet enää välitä hänen mielipiteestään, vaan alat elää omaa elämääsi. Päästä kaikki halveksunta ja välinpitämättömyys valumaan lävitsesi, älä kiinnitä mitään huomiota miehesi asenteeseen. Ole tasaisen ystävällinen, välinpitämätön, etäinen. Ala elää itsellesi, tee asioita joista itse pidät ja joista lapset pitävät.

Hyväksy, anna olla, unohda, älä välitä. Siinä avain. Ole itse onnellinen, unohda että sinulla on "mies".

Mä kestin tuollaista elämää lähes 14 vuotta, 3 lastakin oli ja peruskunnollinen mies.

Nyt jälkikäteen olen äärimmäisen onnellinen että ymmärsin lähteä ajoissa!! Olin yh 3 vuotta (hienoa aikaa lasten kanssa) ja tapasin nykyisen ihanan mieheni. Lapset ovat jo lähes 20 vuotta saaneet nähdä normaalin onnellisen parisuhteen mallin ja siitä olen tyytyväinen! Esikoispoikakin oppi näkemään miten naista tulee kohdella ja rakastaa, mistä kaikesta hyvä parisuhde rakentuu. Ja tyttäret rakastavat isäpuoltaan joka on aina jaksanut tukea ja huolehtia heistä.

sain alle 20v ensimmäisen lapseni, seurustelin lapsen isän kanssa noin 4vuotta viimeinen vuosi oli yhtä tuskaa, muten uskaltanu erota luulin ajattelevani lapsen parasta ja uskoin etten pärjäisi taloudellisesti. Ystäväni kannustivat minua eroamaan miehestä ja kun viimein löysin asunnon koko elämäni muuttui. Alussa eroaminen oli yhtä helvettiä pienen lapsen kannalta, mutta se ilo ja vapauden tunne mikä siitä tuli oli jotain uskomatonta. Aloin taas elämään ja ajankanssa lapsenikin tottui tilanteeseen. Nyt minulla on ihana mies joka arvostaa ja kunnioittaa. Äidin hyvä olo sisälläpäin vaikuttaa myös suuresti lapseen. Älä tuhlaa elämääsi siihen mikä ei tunnu hyvältä, elämä on liian lyhyt siihen.. No se on vain minun mielipiteeni :).

Paljon jaksamista ja voimia sinulle!

Sanotaan, että lasten koti on vanhempien parisuhde.
Jos välillänne ei ole todellista parisuhdetta, on perheenne jo tietyllä tavalla rikkoutunut ja lapsenne joutuvat elämään perheessä, jonka ydin ei olekaan vanhempien välinen liitto.  Parisuhde tarkoittaa, että pitää olla molemminpuolista kunnioitusta ja sitoutumista, muuten sitä ei ole.
Suosittelisin välittömästi hakeutumaan perheterapiaan sen kartoittamiseksi, onko liittonne vielä pelastettavissa (hyvin monissa tapauksissa on, jos yhteistä halua ja sitoutumista löytyy) mutta myös sen läpi käymiseksi, että jos parisuhteenne on oikeasti loppunut, miten selviätte erosta.

Perheasiain neuvottelukeskukset ovat kirkon ilmaispalveluja. Niihin kuitenkin on maksuttomuudesta johtuen jonoja. Oman paikkakuntasi löydät tästä
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

Näiden lisäksi on lukuisia maksullisia pariterapeutteja. Mm Kataja ry:LlÄ http://www.katajary.fi/

Annatpa lapsillesi TODELLA normaalin kuvan siitä millainen on parisuhde ja kuinka kumppania kohdellaan. Mietipä nyt ihan oikeasti millaisessa ympäristössä lapsesi kasvavat! He tulevat pitämään kuollutta parisuhdetta normaalina, ja todennäköisesti toistavat samaa paskaa sitten omassa elämässään, sietäien kumppaneiltaan ties miten paskaa kohtelua kun luulevat että se on millaista parisuhteessa on. Toisinsanoen, pilaat lastesi elämän valitsemalla itsellesi helpon tien pysyä tutussa suhteessa. Olet itsekäs.

Muutes, millainen oli omien vanhempiesi parisuhde? Mistähän sinä olet moisen mallin saanut, hmm....

Mua oikeasti auttoi todella seksuaalinen sivusuhde. Sain ikäänkuin etäisyyttä avioliittooni. Olemme yhä naimisissa ja nyt onnellisesti.

Onko seksielämännekin siis kuollutta? Älä jää lasten takia roikkumaan kuolleeseen liittoon. Siinä teet väärin heitäkin kohtaan. Jos sä olet masentunut ja yhteys puolisoon ei toimi, niin kulissiliitto vaikuttaa kyllä lapsiinne. Saavat väärän parisuhteen mallin.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:58"]

Annatpa lapsillesi TODELLA normaalin kuvan siitä millainen on parisuhde ja kuinka kumppania kohdellaan. Mietipä nyt ihan oikeasti millaisessa ympäristössä lapsesi kasvavat! He tulevat pitämään kuollutta parisuhdetta normaalina, ja todennäköisesti toistavat samaa paskaa sitten omassa elämässään, sietäien kumppaneiltaan ties miten paskaa kohtelua kun luulevat että se on millaista parisuhteessa on. Toisinsanoen, pilaat lastesi elämän valitsemalla itsellesi helpon tien pysyä tutussa suhteessa. Olet itsekäs.

Muutes, millainen oli omien vanhempiesi parisuhde? Mistähän sinä olet moisen mallin saanut, hmm....

[/quote]

Tähän kommenttiiisi täytyy todeta, että itse olen perheestä, jossa näytettiin kaikki tunteet. Rakkautta piisasi. Mietipä miksi nyt vaadin ja haluan sitä omaan parisuhteeseeni!!

Mies sen sijaan on sellaisesta perheestä, jossa ei mitään tunteita näytetty enkä ole kovin suurta arvostusta nähnyt hänen vanhempiensa välillä. joten tämä lienee miehelleni normaali tilanne. Ainakaan mikään ei ole muuttunut vaikka monesti olen asiasta keskustellut, itkenyt, huutanut jne. Mikään vaan ei muutu!

ap

Komppaan kolmosta. Minä olen itse eroperheestä. Vanhemmat erosivat kun olin 8- vuotias ja monta vuotta meillä meni ihan järkyttävää perhehelvettiä. Tavallaan sellainen sumu oli kokoajan kotona, siellä ei viihdytty.

Oli järkyttävää lähteä kotoa pois mutta nopeasti sitä huomasi että mitenkä olo parani kun vanhemmat eli sitä samaa elämää mutta eri osotteissa.

Meistä lapsista tapeltiin ja sain nähdä isää mielestäni liian harvoin. Se oli joka toinen viikko ja silloin pe-su. Perjantaina pakkasin tavarat isälle ja lauantaina ja surin kun kohta taas tiet eroaa.

Mutta ero oli vanhemmilleni oikea päätös: molemmat on eläneet haluamaansa elämää ja me lapset ollaan molemmille tärkeitä. Omat vanhemmat eivät ehkä omalta tuskaltaan nähneet meidän lapsien tuskaa niinkuin olisi ollut hyvä ja opimme asioita kantapään kautta mutta elämä on joskus vaikeaa.

Minä päätin siis jo alle 10- vuotiaana että minä en katsele koskaan huonoa miestä ja pärjään yksinkin. Mutta elän ihanassa suhteessa ja tätä hoidan. On ihana elää ihmisen kanssa joka välittää sinusta. Minusta sinäkin tarvitset sitä.

Lapsillasi on sinut aina ja miehen päätöksiiin et voi vaikuttaa (olette yhdessä tai ette) mutta minusta sinun hyvyys on aina sinun plussaa ja lapset sen tulevat aikanaan näkemään.

Sinä jos arvostat itseäsi ja haet elämää jossa on hyvä olla niin lapset sen tulevat ymmärtämään ja pienikin lapsi huomaa jos kotona ei kaikki ole hyvin. Ei heille voi kulisseja pitää. Pahimmillaan oppii teidän kautta toimimaan noin omissa suhteissaan.

Sinun pitää rakastaa itseäsi. Ymmärtää että olet hyvän suhteen arvoinen. Ei niin että kun kerran sait lapsia niin et voisi siitä kuviosta poistua. Joskus kannattaa oikeasti nähdä suhteenpäättymisen hyvätkin puolet!!

Kyllä sitä yksinkin pärjää. Ja saattaa löytää elämänsä rakkauden ja ehkä jopa iloita siitä että se kumppani joka ei sopinut itselle löytää myös jotain hyvää itselleen. Ette ole toisiinne kahlittuja. Parisuhde on valintaa ja tahtotilaa, ei kuitenkaan niin että valitsee jäädä vaan sieluttomaan kotiin.

Tämä on sinun elämää ja varmasti äitisi toivoisi että löytäisit onnen kuin vaan siedät. Ei kukaan voi tietää muutenkaan elämänsä pituutta. Tiedän kurjia kohtaloita joissa nuori vanhempi sairastuu vakavasti tai vammautuu loppuelämäkseen. Se että nyt otat elämäsi hepposesti etkä näe miten nopeasti se voi musertua on harmi.

Sinä elät nyt, eikä sitä voi vaan päättää että alan elämään vaikka 15 vuoden päästä kun lapset "isompia". Jää kammottavan suuri osa elämästäsi vaan elämättä jos toimisit noin!  :(

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:15"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:58"]

Annatpa lapsillesi TODELLA normaalin kuvan siitä millainen on parisuhde ja kuinka kumppania kohdellaan. Mietipä nyt ihan oikeasti millaisessa ympäristössä lapsesi kasvavat! He tulevat pitämään kuollutta parisuhdetta normaalina, ja todennäköisesti toistavat samaa paskaa sitten omassa elämässään, sietäien kumppaneiltaan ties miten paskaa kohtelua kun luulevat että se on millaista parisuhteessa on. Toisinsanoen, pilaat lastesi elämän valitsemalla itsellesi helpon tien pysyä tutussa suhteessa. Olet itsekäs.

Muutes, millainen oli omien vanhempiesi parisuhde? Mistähän sinä olet moisen mallin saanut, hmm....

[/quote]

Tähän kommenttiiisi täytyy todeta, että itse olen perheestä, jossa näytettiin kaikki tunteet. Rakkautta piisasi. Mietipä miksi nyt vaadin ja haluan sitä omaan parisuhteeseeni!!

Mies sen sijaan on sellaisesta perheestä, jossa ei mitään tunteita näytetty enkä ole kovin suurta arvostusta nähnyt hänen vanhempiensa välillä. joten tämä lienee miehelleni normaali tilanne. Ainakaan mikään ei ole muuttunut vaikka monesti olen asiasta keskustellut, itkenyt, huutanut jne. Mikään vaan ei muutu!

ap

[/quote]

Niin, eli kasvatat nyt lapsiasi ympäristössä jossa heistä kasvaa miehesi kaltaisia. Mietipä sitä hetki.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:20"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:15"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:58"]

Annatpa lapsillesi TODELLA normaalin kuvan siitä millainen on parisuhde ja kuinka kumppania kohdellaan. Mietipä nyt ihan oikeasti millaisessa ympäristössä lapsesi kasvavat! He tulevat pitämään kuollutta parisuhdetta normaalina, ja todennäköisesti toistavat samaa paskaa sitten omassa elämässään, sietäien kumppaneiltaan ties miten paskaa kohtelua kun luulevat että se on millaista parisuhteessa on. Toisinsanoen, pilaat lastesi elämän valitsemalla itsellesi helpon tien pysyä tutussa suhteessa. Olet itsekäs.

Muutes, millainen oli omien vanhempiesi parisuhde? Mistähän sinä olet moisen mallin saanut, hmm....

[/quote]

Tähän kommenttiiisi täytyy todeta, että itse olen perheestä, jossa näytettiin kaikki tunteet. Rakkautta piisasi. Mietipä miksi nyt vaadin ja haluan sitä omaan parisuhteeseeni!!

Mies sen sijaan on sellaisesta perheestä, jossa ei mitään tunteita näytetty enkä ole kovin suurta arvostusta nähnyt hänen vanhempiensa välillä. joten tämä lienee miehelleni normaali tilanne. Ainakaan mikään ei ole muuttunut vaikka monesti olen asiasta keskustellut, itkenyt, huutanut jne. Mikään vaan ei muutu!

ap

[/quote]

Niin, eli kasvatat nyt lapsiasi ympäristössä jossa heistä kasvaa miehesi kaltaisia. Mietipä sitä hetki.

[/quote]

Juuri tätä mietinkin 24/7!!

Haluaisin tehdä sen mikä on lasten kannalta parasta. Itse pystyn kärvistelemään liitossa jossa mua ei arvosteta, jos tiedän että lapsilla on hyvä olla. Kun tietäisi mikä on heille parhaaksi! Kun me emme tosiaan riitele, mutta emme rakastakaan. (Omassa lapsuudenkodissa tehtiin molempia, miehen ei kumpaakaan).

En halua tehdä mitään itsekkäitä ratkaisuja, joissa mietin vain itseäni.

Nyt jos uuden puolison "valitsisin", kysyisin todella tarkkaan millainen ilmapiiri hänen lapsuudenkodissaan on ollut! Se on vissi!

Millä logiikalla rakkaudettomassa kodissa (vanhempien parisuhde ON lasten koti) voisi mitenkään olla lapsille hyväksi? Takerrutkohan nyt liikaa ehjän kodin ideaaliin, eli arvostat pelkkää "vanhemmat eivät ole eronneet" niin korkealle ettet huomaa ettei se pelkästään tuo mitään arvoa lapsille? Minusta sinun pitäisi ymmärtää, että lapsille on paaaaljon tärkeämpää ne seikat että äiti on onnellinen ja että joko näkevät ONNELLISEN parisuhteen mallin, tai etteivät ainakaan näe huonon parisuhteen mallia. 

Ei mikään kulissin ylläpito korvaa lapsille sitä että he nyt näkevät kuinka äitiä/naista ei tarvitse rakastaa eikä arvostaa ja ettei pariskunnan kuulu näyttää toisilleen rakkautta.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:35"]

Millä logiikalla rakkaudettomassa kodissa (vanhempien parisuhde ON lasten koti) voisi mitenkään olla lapsille hyväksi? Takerrutkohan nyt liikaa ehjän kodin ideaaliin, eli arvostat pelkkää "vanhemmat eivät ole eronneet" niin korkealle ettet huomaa ettei se pelkästään tuo mitään arvoa lapsille? Minusta sinun pitäisi ymmärtää, että lapsille on paaaaljon tärkeämpää ne seikat että äiti on onnellinen ja että joko näkevät ONNELLISEN parisuhteen mallin, tai etteivät ainakaan näe huonon parisuhteen mallia. 

Ei mikään kulissin ylläpito korvaa lapsille sitä että he nyt näkevät kuinka äitiä/naista ei tarvitse rakastaa eikä arvostaa ja ettei pariskunnan kuulu näyttää toisilleen rakkautta.

[/quote]

Tämä kirjoituksesi antoi ajattelemisen aihetta.

ap

Minäkin kuulen joka päivä olevani ääliö ja maanvaiva. Kaikki minulle tärkeät asiat voi joko vihaisena hajottaa tai puhua että pitäisi hävittää. Hermostuessaan voi käydä käsiksi vaikka ei lyökään, mutta repii ja pitää kovaa kiinni, huutaa ja paukuttelee ovia, ainutta ystävääni pitää myös haukkua ja hänen tapaamista rajoittaa. Myös sukulaisiani voi haukkua tai vähätellä ja omalle sukulaiselleen kertoo heti jos olen tehnyt jotain "tyhmää", mutta minä en saisi puhua meidän ongelmista kenellekään, koska teen hänestä silloin syyllisen kaikkeen ja saan typeriä vaikutteita muilta. Mielipiteitäni on vaikea sanoa ääneen, koska asioista ei voi keskustella normaalisti.. mies alkaa heti korottaa ääntään ja syyttää minua itsekkääksi ja uhkaa lähtevänsä ja jos yritän puhua ongelmista tai perustella mielipidettäni niin usein lähteekin ovesta ulos jos en tottele kun hän sanoo että ole hiljaa. Puhelimeen on vastattava hänelle heti jos soittaa tai muuten olettaa minun puhuvan jonkun miehen kanssa ja sitten pitää näyttää puhelin kun tulee kotiin.

Miksi pitäisi ylipäätään jaksaa miehen kanssa, joka ei välitä eikä arvosta? Miksi et välitä ja arvosta itse itseäsi, vaan suostut elämään onnettomassa parisuhteessa? Minä toivoin lapsena, että vanhempani eroaisivat, koska näin että he eivät olleet onnellisia yhdessä ja sitä tilannetta oli niin raskas seurata vierestä. Tuskin kukaan miettii, että "vanhemmat olivat yhdessä onnettomia mutta onneksi elivät huonossa parisuhteessa, eivätkä eronneet, huh!" Tiedostan myös omaksuneeni jossain määrin äidiltäni sen mallin, että olen pysytellyt huonoissakin suhteissa ajatellen sen nyt vain olevan osani. Mieti siitä näkökulmasta, että oma lapsesi kertoisi sinulle olevansa vastaavassa tilanteessa. Neuvoisitko häntä pysymään liitossa?

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:46"]

Miksi pitäisi ylipäätään jaksaa miehen kanssa, joka ei välitä eikä arvosta? Miksi et välitä ja arvosta itse itseäsi, vaan suostut elämään onnettomassa parisuhteessa? Minä toivoin lapsena, että vanhempani eroaisivat, koska näin että he eivät olleet onnellisia yhdessä ja sitä tilannetta oli niin raskas seurata vierestä. Tuskin kukaan miettii, että "vanhemmat olivat yhdessä onnettomia mutta onneksi elivät huonossa parisuhteessa, eivätkä eronneet, huh!" Tiedostan myös omaksuneeni jossain määrin äidiltäni sen mallin, että olen pysytellyt huonoissakin suhteissa ajatellen sen nyt vain olevan osani. Mieti siitä näkökulmasta, että oma lapsesi kertoisi sinulle olevansa vastaavassa tilanteessa. Neuvoisitko häntä pysymään liitossa?

[/quote]

Eka meinasin kirjoittaa, että helppohan sinun on lähteä, kun kerran mikään parisuhteessa ei ole hyvin. Mutta tajusin, että joku asiahan siellä sinua pidättelee, mikä ei ole niin helppo nähdä. Emme aina siksi ymmärrä toistemme valintoja. Jostain syystähän alkoholistin vaimo pysyy suhteessa.

Itse olen tilanteessa, jossa mietin lähtöä, koska koen vain kaverillisia tunteita puolisoa kohtaan. Ollut näin jo monta vuotta.  Miehessä ei ole mitään "vikaa", en voi syyttää häntä mistään. Siksi sanoin tossa yllä, että sinun on helppo lähteä, kun mies on noin "huono" puoliso.

Minä taas pelkään miehen tunteiden satuttamista eniten. En kestä ajatusta hänen surustaan ja siitä miten hän pärjää. Toki lapsiinkin aluksi sattuisi, mutta koen myös, että heillä olisi parempi, jos he näkisivät enemmän välittämistä vanhempien välillä. Heistä on ihanaa, kun koko perhe on yhdessä.

Mutta osaako joku sanoa, miksi minun on niin vaikea sallia itselleni onnea miehen tunteiden kustannuksella? Miten pääsisin yli siitä ajatuksesta, että en saa tehdä mitään, josta toiselle tulee paha mieli?

Mäkin taidan olla onnettomassa suhteessa. Meillä on 1-vuotias lapsi. Arki rullaa miehen kanssa ihan hyvin. Emme riitele ja hommat sujuvat. Mies osallistuu ihan ok lapsen hoitoon, tekee pätkätöitä ja sen sellaista. Mistään todellisesta rakkaudesta ei valitettavasti ole enää tietoakaan, ja minulle alkaa koko ajan valjeta selvemmin, että tämä mies ei ole sitä mitä minä haluan. Tekee pahaa sanoa noin, koska jollain tasolla kyllä rakastan miestäni.

Minä ajattelen lasta. Meillä ei ole miehen kanssa mitenkään paha olla yhdessä, joten tässähän tämä menee. Onnettomampi olisin varmasti jos asuisin lapsen kanssa kaksin, vielä pitäisi vuosi jaksaa olla ihan kotona. Tulisin varmaan tulluksi. Pelottaa myöskin rahallinen puoli, koska tämän kotoilun jälkeen aion alkaa opiskella.

Ap, kun sinä menet halaamaan miestäsi, mitä hän tekee/sanoo?

Oletko itse kehunut miestäsi aikoinaan.

Millainen seurustelusuhde teillä oli?

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 11:32"]

Mäkin taidan olla onnettomassa suhteessa. Meillä on 1-vuotias lapsi. Arki rullaa miehen kanssa ihan hyvin. Emme riitele ja hommat sujuvat. Mies osallistuu ihan ok lapsen hoitoon, tekee pätkätöitä ja sen sellaista. Mistään todellisesta rakkaudesta ei valitettavasti ole enää tietoakaan, ja minulle alkaa koko ajan valjeta selvemmin, että tämä mies ei ole sitä mitä minä haluan. Tekee pahaa sanoa noin, koska jollain tasolla kyllä rakastan miestäni.

Minä ajattelen lasta. Meillä ei ole miehen kanssa mitenkään paha olla yhdessä, joten tässähän tämä menee. Onnettomampi olisin varmasti jos asuisin lapsen kanssa kaksin, vielä pitäisi vuosi jaksaa olla ihan kotona. Tulisin varmaan tulluksi. Pelottaa myöskin rahallinen puoli, koska tämän kotoilun jälkeen aion alkaa opiskella.

[/quote]

Onko teillä vielä seksiä?

1-vuotias lapsi on kyllä niin pieni, että suhde on tavallaan "kriisissä" tuoreen vanhemmuuden takia. En tiedä kannaattko silloin vielä erota. Toisaalta ehkä helpompaa, kun on vielä noin pieni, ei tule niin sellaista kodinrikkojaoloa.

t. 17