Jos päätös pitää lukiot ja koulut auki näin korona-aikana on hänen/ hänellä tähän eniten vaikutusvaltaa?
niin saa mitä tilaa. Helsinki menettää veronmaksajiaan.
Toivomme, että korona olisi jo lievittynyt, eikä aiheuttaisi enää yhtä paljon vakavia sairastumisia kuin alussa, mutta kun asiasta ei ole varmuutta, olisimme odottaneet vahvempia toimia. Nyt altistuu aikuiset lastensa kautta!
Mekin olemme muuttamassa. Päätös varmistui koronatoimien myötä. Niiden alku oli hyvä, mutta jatko hajanainen ja vuotava kuin seula.
Kommentit (3)
Helsingin lukioiden ja peruskoulujen rehtorit. Avatkaa tekin suunne ja suositelkaa maskien käyttöä koulupäivien aikana. Valvokaa, että piha ei ruuhkaudu ennen koulun ovien aukeamista aamulla ja että ruokailut sujuvat ruuhkattomammin.
Tehkää tarmokas rutistus tässä vaiheessa, kuin ei varmaksi tiedetä, että onko korona lieventynyt vaiko edelleen yhtä vaarallinen kuin keväällä. Keskustelkaa toisten rehtoreiden kanssa ja toimikaa mieluiten yhdessä.
ap
Lapseni koulussa jo kolmas karanteeni. Olisinpa älynnyt jäädä vuorottelemaan ja siirtänyt lapseni koronasta vapaaseen maakuntaan, siihen puhtaimpaan.
Tervemenoa..