miten jotkut kehtaavat sanoa meriitikseen sen, että olivat Nokialla töissä?
Epäonnistuminenhan tuo on, enemmin vaikenisin ja poistaisin CV:stäni...
Kommentit (45)
"juu mä olin Nokialla joku nonnönöö ja varmaan sutkin näin siellä?"
- Ei, et vitt nähnyt
Siinä tyypillinen keskustelu Espoossa
No jos vaikka asui siellä ja kävi töissä.
Aika moni kumisaapasmiljonääri uskaltaa sanoa ääneen luoneen varallisuutensa Nokian kumisaapastehtaalla. Ja heitå on paljon.
Nokian kumisaapastehtaalla kun työntekijät saivat vaihtaa lomarahansa Nokian osakkeisiin. Ja parhaimmillaan yksi Nokia osakkeesta sai lähes 30€ ja ihan mukavat osingot.
Ja kyllä myös Nokian teknologian kanssa työskennelleet tekivät miljoonien potin.
Kyllä sillä on duunia saanut...
Minunkin pomo oli Nokialta, ja ihan pihalla toisesta alasta.
Jotkut ovat jopa syntyisin Nokialta.
Miksi ei uskaltaisi.
Nokialle halusi kaikki töihin ja aikoinaan sinne pääsi vain huiput, joille maksettiin mitä älysivät pyytää.
Miksei sanoisi? Nokia tuotti rahaa Suomeen vaikka kuinka paljon, vahinko vain että Apple oli askeleen edellä ja Nokialla kai ajateltiin että olisi mahdollisuus loputtomaan kasvuun ja voittamattomuuteen.
Nokian patentit mahdollistaa edelleen ison osan puhelinten tekniikasta. Ei kai toi "nolous" koske kuin päättävää johtoa joka sössi lähes kaiken mahdollisen, mutta onneksi ymmärsi ajallaan myydä kannattamattoman osan pois.
Miksipä ei. Ja moni on edelleen Nokialla töissä, miksi mennä merta etemmäksi kalaan, kun hyvä duuni on kävelymatkan päässä kotia.
Ja loistava julkinen liikenne Tampereelle.
Ap taitaa kadehtia vanhoja nokialaisia.
Itse olin siellä töissä, oli yhdessä vaiheessa mahtava työpaikka, hyvä meininki ja töihin pääsyä melkein odotti. No se muuttui sitten, mutta ikävä on noita hyviä aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Miksei sanoisi? Nokia tuotti rahaa Suomeen vaikka kuinka paljon, vahinko vain että Apple oli askeleen edellä ja Nokialla kai ajateltiin että olisi mahdollisuus loputtomaan kasvuun ja voittamattomuuteen.
Apple tulee tekniikassa muutaman askeleen perässä, mutta markkinoinnissa oli/on sitten saman verran edellä. Tosin Jobsin poistutua ei ole uusia tuotteita putkahdellut.
Vierailija kirjoitti:
No se muuttui sitten, mutta ikävä on noita hyviä aikoja.
Juuri tämä on se ongelma, vanhan höppänän nokia-ajoista kertominen on kuin inttimuistojen haikailu.
Siis miten meriitiksi? Eli jos kertoo missä on töissä, niin tulkitset heti sen työpaikastaan kertovan tulkitsevan sen jotenkin erityiseksi saavutuksesksi?
Taitaa olla ap:lla nyt ajatukset vinksallaan eikä nokialla työskentelevillä ihmisillä.
Jorma Ollila lausunto julkisuudessa, mitä mieltä hän on niistä, jotka kuittasivat rahat ja lähtivät ” sapattivapaalle” oli suoranainen järkytys ja isku näille ja heidän piireilleen!! Jorma ei ymmärtänyt eikä arvostanut tällaista karkureita ja kunnianhimonpuutetta alkuunkaan! Ei viitsinyt edes moikata kun tavattiin.
Voi voi ja mikä parku ja vslitus.
Sitten alettiin tälläkin palstalla kehumaan miten mukavaa elämää voidaan nyt elää, talo Salossa ja golfia Espanjassa.
Ei se paljon lohduta kun oma pomo pitää sua ihan arvottomana laiskurina.
Eikä se paljon mainetta nostanut Salossakaan, taikka Esbossa.
Entiset nokialaiset eivät pärjää missään pk-firmassa. Eivät osaa tehdä normaalia asiantuntijatyötä, kun olivat tottuneet Nokian humpuukihommiin. Lisäksi nämä teki Nokialle 10 vuotta hommia ja sen jälkeen vaihtaneet työpaikkaa 6 kk välein kun eivät onnistu missään.
Muistan sen speden ajan 90 luvun lopulla kun oli ylpeilyn aihe ”olla NOKIALLA töissä”. Minä en koskaan pitänyt siitä firmasta tai sen tuotteista. Puhelimetkin olivat mielestäni kilpailijoita huonompia. Jouduin käymään vierailuilla Nokian toimistoissa ja minusta ilmapiiri vaikutti tyypilliseltä kylmältä ja ylimieliseltä. Espoolaisten paratiisi. Sehän kostautui heille myöhemmin.
Tilpoomi insenjöörin elämän suurin haave vähintään 30 vuotta nuoremman vaimon lisäksi.
Olet omituinen. :D