Omakotitalossa asuvat, tykkäättekö jos naapuri tekee tuttavuutta?

ilmeisesti jäänny päälle kerrostalomentaliteetti jossa naapureista ei ole kuin haittaa.

No naapuri on kilometrin päässä et ei kauheasti tule juteltua, onneksi.

Asumme pikkukylässä, jollei ole sukua niin sitten tunnetaan kyllä muutenkin. Ja täällä on tapana olla tekemisissä naapurin kanssa, jaetaan yhteinen sanomalehti, kastellaan kukat ja tyhjennetään postilaatikko jos isäntäväki on reissussa. Sellanen vanhanajan meininki. Jossain lähiössä tämmöinen ei varmaan toimisi, kun porukka vaihtuu jatkuvasti. Täällä on samat suvut asuneet sata vuotta ja kaikki käyneet saman alakoulun, joten yhteisöllisyys on hyvin vahva vielä tänäkin päivänä.

Asumismuodosta lukuunottamatta tykkään, että tuntee naapureitaan vähän. Siitä on kummasti iloa, kun pystyy pyytämään naapuria katsomaan talon perään reissun ajan, tyhjentämään postilaatikon tai kastelemaan kukat. Tai hankkimaan vaikka pihatien asfaltoinnin yhteishankintana. Ei tarvitse ylin ystävä olla, mutta kun on edes vähän jutuissa, se helpottaa asioiden hoitamista.

Kyllä tykkään. On kiva tuntea lähellä asuvat ihmiset. Osaan kyllä sanoa, jos on huono hetki enkä ehdi seurustella.

Tykkään tutustua naapureihin, koska ne asuu kaikki kilometrin päässä eri suunnissa. Eli pihalla saa kyllä olla rauhassa, lenkillä saattaa törmätä. En kyllä halua mitään sen syvempää tuttavuutta, että tarvi kyläilyä tms harrastaa.

Voi kyllä esitellä itsensä ja muutaman kerran vuodessa vaihtaa sanan jos sattuu ulkona näkymään. Mutta tuon useammin en halua että tulee juttelemaan, naapuri ei tarkoita että oltaisiin jotain hyviä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Asumme pikkukylässä, jollei ole sukua niin sitten tunnetaan kyllä muutenkin. Ja täällä on tapana olla tekemisissä naapurin kanssa, jaetaan yhteinen sanomalehti, kastellaan kukat ja tyhjennetään postilaatikko jos isäntäväki on reissussa. Sellanen vanhanajan meininki. Jossain lähiössä tämmöinen ei varmaan toimisi, kun porukka vaihtuu jatkuvasti. Täällä on samat suvut asuneet sata vuotta ja kaikki käyneet saman alakoulun, joten yhteisöllisyys on hyvin vahva vielä tänäkin päivänä.

Tää on jotenkin hienoa näin kaupunkilaisen näkökulmasta. Miehen suvulla on mökki tuollaisessa paikassa, ja vaikka jonkun jälkeläiset alueella olisivat olleet kymmenen vuotta käymättä, sitten kun keski-ikäisinä pelmahtavat takaisin ovat taas kuin eilen olisi nähty.

Jos on samanhenkinen naapuri niin mikäs ettei tutustuessa.

Jos ihan eri planeetalta, niin eiköhän joku kohtelias kädenheilautus tai nyökkäys riitä, jos ollaan yhtäaikaa pihalla.

Liian lähelle tunkeva naapuri voi olla raskas juttu, ei saa omaa rauhaa omalla pihalla.

Mä kyllä tykkäisin. Mun vanhemmilla on samanikäiset omakotitalo naapurit kuin itse olen.

Meillä pohjoishelsinkiläisellä pientaloalueella naapurien kanssa ystävystyminen on iso plussa. Senon myös turvallisuustekijä. Esim. naapuriemme asuntomurto keskeytettiin, kun toiset naapurit näkivät

liikettä sisällä, vaikka tiesivät, että asunnpssa ei voi olla ketään. Samoin itse pystyin hakemaan naapurin lapsen päiväkodista, kun oli hätätilanne.

Tykkään. Mutta en halua jutustella kovin pitkään, sillä yleensä olen ulkona tekemässä jotain, eikä minulla ole rajattomasti aikaa. Tietty jos pystyn siinä juttelun lomassa tekemään sitä mitä tulin tekemään niin jutellaan sitten vaikka se koko aika. Meillä on mukavat naapurit joka sivulla. Vähintään moikataan kun huomataan toisemme, joskus suunnitellaan jotain yhteistä hommaa, joskus vaihdetaan huomioita vieraista kulkijoista.

Ei se että joku sattuu asumaan mun naapurissa, tee siitä ihmisestä sellaista että haluan olla hyvä kaveri. Toki naapuristosta voi sellaisiakin löytyä. Muuten mulle riittää että moikataan ja vaihdetaan pari mitään sanomatonta sanaa vaikka säästä postilaatikolla. Ovikello saa soittaa asian kanssa, mutta kylää ei tarvi tunkea.

En tykkää. Kyllä kohtelias pitää olla, mutta törkeän puolelle menee jos aletaan ovikelloja soittelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos on samanhenkinen naapuri niin mikäs ettei tutustuessa.

Jos ihan eri planeetalta, niin eiköhän joku kohtelias kädenheilautus tai nyökkäys riitä, jos ollaan yhtäaikaa pihalla.

Liian lähelle tunkeva naapuri voi olla raskas juttu, ei saa omaa rauhaa omalla pihalla.

Tämä.

Hyvät naapuruussuhteet, mutta ei syvempää ystävystymistä, jos ei satuta olemaan samanhenkisiä ihmisiä. Hämäläisessä pikkukylässä kuuluu kulttuuriin tervehtiä ja auttaa naapuria.

Saa kaupassakäynti- lastenhoito- ja puidenkaatoapua. Annetaan jakotaimia oman pihan kasveista, ylimääräiset omenat annetaan metsästäjille peuroille vietäväksi jne. Itselläni ei ole tapana kutsua naapureita kotiin kahvittelemaan. Jotkut tekee sitäkin.

Itse mietin muuttoa juurikin tuosta syystä. En jaksa tekstiviestejä ja ovikellon pimputtelua toiveena kahvikutsu, jota ei tule eikä ole tullut. Todella rasittavaa; ei saa olla rauhassa.

Mua alkoi ahdistaa naapurin yksinäinen pappa, joka hyökkäsi juttelemaan aina kun näki minut pihalla. Sitten kun muutettiin, naapurin tenava haki minusta aikuisseuraa, kun omia vanhempia ei kiinnostanut. Onneksi he muutti pois ja saan olla omalla pihalla rauhassa. Naapurien tervehtiminen postilaatikolla riittää minulle

En halua. En halua tietää nimiä, autoja, koirien kiimoja, lasten harrastuksia, en mitään!

Haluan olla kotonani rauhassa. Sen takia meillä ei ole edes ovikelloa.

Joudun työssäni feikkaamaan kiinnostusta ihmisten asioihin ja sitä en jatka oikeassa elämässäni. Myös kolmivuorotyö on täällä virka-aikanaapurustossa aivan uusi asia.

Tervehtiminen riittää jos jossain törmätään.En halua,eikä kiinnosta olla naapureiden kanssa missään tekemisissä.En halua nähdä,enkä kuulla heitä.

Haluan olla täysin omassa rauhassa.

Siksipä mietinkin muuttoa taajamasta jonnekkin korpeen.