Muiden luona hoidossa olevat lapset pärjäävät paremmin elämässään
Itse olen huomannut, että lapset, joita ei koskaan jätetä hoitopaikkaan kenenkään luokse yöksi niin heistä kasvaa suurella todennäköisyydellä nynneröitä. Sen sijaan olen huomannut, että lapset joiden annetaan viettää aikaa muidenkin kuin omien vanhempien ja perheen kanssa niin heistä kasvaa sosiaalisia ja pärjäävät hyvin elämässään sosiaalisten taitojensa ansiosta.
Totuus on tämä. Joten kasvata lapsesi helmoissasi. Älä sitten valita jos lapsesta tulee ujo nynnerö.
Kommentit (8)
tunnen kyllä itseni lisäksi lukuisia ihmisiä, joilla ei ole hoitopaikkoja olemassakaan.
Toki ei kaikista kasva nynneröitä, vaikka kasvaisikin vain oman perheen kanssa, mutta jos lapsella on muitakin aikuisia sekä tietysti myös lapsikontakteja niin pakostakin lapsi oppii sosiaalisemmaksi ja reippaammaksi.
on useampi aikuinen lapsella ympärillä! niin oli ennen vanhaan.
Vierailija:
niin pakostakin lapsi oppii sosiaalisemmaksi ja reippaammaksi.
Itse en ole ollut päivääkään vieraalla hoidossa. Maalla asuttiin, samassa taloudessa äiti, isä, veli, mummo ja pappa. Puolen kilometrin säteellä kodistamme kolme taloa, joissa yhteensä yhdeksän lasta, joiden kanssa leikkiä. Jos ei äiti perään katsonut, niin sitten katsoi mummo, kavereita tuli ja meni, serkkujen kanssa oltiin välillä parikin viikkoa yhtä soittoa toisemme luona. Eipä tarvinnut repiä lasta sängystä ylös aamulla hoitoon, sai herätä silloin kun halusi. Iän karttuessa sai (joutui) ottaa vastuuta erilaisista töistä kotitilalla.
19-vuotiaana muutin pois kotoa, opiskelemaan, arvaapa miksi? Lastenhoitajaksi. Työharjoittelupaikassa 30 vuotta alalla ollut sanoi, että kyllä ihmisestä näkee, että häntä ei ole tarvinnut rahdata hoitoon pienestä saakka, vaan on saanut kasvaa kotona.
Olisinkohan sosiaalialalla, jos olisin joku epäsosiaalinen nynnerö? Tule katsomaan.
Vierailija:
Itse olen huomannut, että lapset, joita ei koskaan jätetä hoitopaikkaan kenenkään luokse YÖKSI niin heistä kasvaa suurella todennäköisyydellä nynneröitä. Sen sijaan olen huomannut, että lapset joiden annetaan VIETTÄÄ AIKAA muidenkin kuin omien vanhempien ja perheen kanssa niin heistä kasvaa sosiaalisia ja pärjäävät hyvin elämässään sosiaalisten taitojensa ansiosta.Totuus on tämä. Joten kasvata lapsesi helmoissasi. Älä sitten valita jos lapsesta tulee ujo nynnerö.
Miksi tuo yöksijättäminen on niin tärkeää? Itse olen ollut paljon öitä poissa kotoa, sukulaisten ja ystävien luona, mutta silti olen luonteeltani enemmänkin ujo kuin ulospäinsuuntautunut. Joten eiköhän se ole ihan lapsen luonteesta kiinni, ei siitä, onko hän ollut YÖTÄ vieraiden luona!
kyllä sosiaaliseksi voi kasvaa, vaikka ei jatkuvasti jonnekin tuupittaisikaan toisten hoidettavaksi.