Meillä molemmat vastaavat omasta osuudestaan

Mutta tähän ei ollut kyllä helppo päästä. Alussa kannoin vastuun työnjakamisesta ja miehen opettamisesta, siis mitä pitää tehdä, miten ja mikä on taso, joka minua tyydyttää. Ei näin kärkevästi ihan keskustellen se meni. Osa asioista jäi enemmän minun harteille sillä puheella, että mies tekee iloisella mielellä kun pyydän. No se on sujunutkin ihan hyvin. Tuo vastuun kato taas huonommin. Jossain vaiheessa kyllästyin ja en enää pistänyt sormeani hänen osuuteensa. Siinä taisi lojua viisi roskapussia odottamassa sekä kylppärissä että keittiössä, tuoksu oli ihana! samoin en koskenut pöydällä kuivuviin puurokattiloihin (Niitä oli varmaan ihana pestä siinä täpötäydellä tiskipöydällä, kun olivat banskut ja puurot aika tiukassa) - mutta pikku hiljaa mies huomasi, että että ne työt tosiaan on hänen harteillaan. Minulla ei ollut aikomustakaan tehdä niitä. Ajattelin, että jos en voi enää hajun takia meidän kylppärissä peseytyä, käyn äidin luona - ei tämä voi ikuisesti kestää. Pitkä pinnani palkittiin. Minun ei tarvinnut sanoa mitään. Mies tosin sanoi sitäkin enmmän " mitä täällä oikein tapahtuu" mistä nämä kaikki roskat tulevat... p....!!! eihän täällä sovi edes kahvia keittämään, missä on mun eväsrasia??? (Sillä välin omat työni tehneenä hymyilin hyvä etten kikattanut naistenlehden takana ja varoin sanomasta mitään muuta kuin, juu on aika paljon tosiaan sitä tiskiä siellä...)