Mihin aikaan päivästä viet roskat?
Kommentit (12)
Silloin, kun tulee tarvetta viedä. Ei ole mitään tiettyä aikaa. Tänään vein heti aamusta. Käytän pieniä roskapusseja, koska en halua kerätä niitä turhan pitkään.
Tarpeen mukaan, mutta usein aamulenkin jälkeen.
Sitten kun pussi tulee täyteen eli noin joka toinen viikko.
Itselläni suunilleen pari kertaa kuukaudessa. Riippuu myös siitä mitä roskiksessa on. Ruoka hävikki on itselläni hyvin vähäistä. Silloin vien roskat, kun on täynnä. Aina silloin vien, kun lähden muutenkin ulos.
Yleensä vien ne samalla kun lähden jonnekin. Ja joo lähes joka päivä vien.
Aika usein myöhemmin illalla kun siivoilen keittiötä ja lapset nukkumassa. Joskus jätän aamuun ja vien ennen töihin lähtöä. Harvemmin sitten siivouspäivän yhteydessä ihan keskellä päivää.
Kerran viikossa kun käyn kaupassa päiväsaikaan, mulla tulee vähän roskia
Kysy alakerran mummolta.