15 vuotta sitten äiti-lapsiryhmässäni oli omituinen äiti, joka
halusi keinolla millä hyvänsä laulajaksi. Ei laulun takia, vaan halusi nimenomaan pelkäksi julkkikseksi. Laulutaitoa ei ollut nimeksikään. Tai no, jotenkuten pysyi nuotissa, mutta tekniikka oli ihan pieleen ja muutenkin oli vain omituinen. Ei hallinnut sosiaalisia tilanteita ollenkaan, jäi tuijottamaan silmiin pitkäksi aikaa, ei osannut lopettaa jonkun aivan typerän jutun kertomista (esim. elokuvan juoni), avautui liian henkilökohtaisista asioistaan (esim. vessassakäyminen tms.).
Yritti monta vuotta Suomessa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin tunkea itsensä, silloin ei vielä ollut näitä Idolseja tai Talenteja, ei ollut missään näkyvissä.
Luulin jo, että luopui haaveilustaan ja elelisi nyt tavallista elämää jossain Nurmijärvellä omakotitalossaan.
MITÄ VIELÄ! Törmäsi isoon mainokseen Saksassa viikonloppuna, mainoksessa oli paikallisen joogafestivaalin juliste, jossa tämä äiti lauloi mikki kädessä. Googlasin hotellihuoneessa ja sain tietää, että oli löytänyt oman urapolkunsa jostain meditaatiolaulusta ja oli ilmeisen kuuluisa ja suosittu noissa piireissä keskisessä Euroopassa.
Niin että pitäkään kiinni unelmistanne, vaikka tällaiset ääliöt pitäisivätkin teitä ihan hulluina :D
Kommentit (7)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 14:39"]
Mikä olikaan nimi?
[/quote]
Arvasin, että kysytään ja itsekin kysyisin. Jääkööt nyt kuitenkin sanomatta, kun on todellinen yksityishenkilö.
ap
Ap, sehän on julkkis, mikä siinä nimen sanomisessa olisi salaista? Kerroit oman mielipiteesi hänen laulutaidoistaan ja siitä, että on kunnianhimoinen. Et siis varsinaisesti tee hänestä paljastuksia...
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 14:43"]
Ap, sehän on julkkis, mikä siinä nimen sanomisessa olisi salaista? Kerroit oman mielipiteesi hänen laulutaidoistaan ja siitä, että on kunnianhimoinen. Et siis varsinaisesti tee hänestä paljastuksia...
[/quote]
Ei se kuitenkaan niin suuri julkkis ole, että täällä kukaan tunnistaisi. Omalla alallaan tunnettu. Tuskinpa sinäkään tunnet maailman kuuluisinta ja parasta fagotistia, vaikka kaikki fagotistit sen tietäisivät ainakin nimeltä? Ehkäpä siis joku meditoiva, joogaava, newagehörhö tietää tämän suomalaisnimen.
ap
porvoosta päivää että pätkähti.. joogapiirin laulaja, no vau!
Heh, aluksi luulin tämän olevan vain joku mollausviesti. Mutta ei ollutkaan. Kivat sille hörhöäidille, ei luopunut unelmistaan.
Tuliskohan mustakin vielä presidentti:)