Miten vanhemmat naiset ovat opettaneet sinua elämään miehen kanssa?

Äitini on oikein tasa-arvokuningatar, miehen pitää tehdä kotitöitä ja käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Mutta naisen pitääkin sitten kestää perheväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistä. Äiti asettui aivan täysin mieheni puolelle, kun jouduin väkivallan uhriksi eikä mies meinannut päästää minua suhteesta ollenkaan. Kuulemma mies ajattelee parastani ja parempaa on mahdotonta löytää, ja teen ison virheen jos lähden menemään.

Äiti opetti, että ensimmäisten yhteisten kuukausien aikana syntyy roolit, joista on vaikea myöhemmin päästä eroon. Jos siis ei halua lopun elämäänsä huolehtia yksin kotitöistä ja palvella toista, kannattaa alussa välttää kaikkea sellaista vaikka kuinka mieli tekisi alkuhuumassa leikkiä kodinhengetärtä ja esittää ehtoista emäntää. Alussa kunnon ihastus kantaa, vaikka palvelua ei olisikaan. Myöhemmin - jos palvelusta on tullut itsestäänselvyys - passaaminen voi olla taakka ja alkaa kiristää välejä.

Sen sijaan äiti kehotti teeskentelemään alussa vähän avutonta ja pohtimaan ääneen kaikkia kodin yhteisiä juttuja: ”onpas täynnä tuo roskis... pitäisiköhän se jo viedä...” tai ”mitähän sitä syötäisiin tänään ja huomenna... kumpikohan ehtisi kauppaan...” mutta EI saa toimitella noita pikkuaskareita automaattisesti ja mitään puhumatta, ettei toinen ala olettaa että nämä hommat vain jotenkin itsestään hoituvat sillä aikaa kun itse vetää lonkkaa sohvalla. Ja vaikka kuinka tekisi mieli pestä ja silittää toisen pyykit ja laittaa eväät valmiiksi, sitä saa alkaa tehdä vasta sitten kun toinen on ensin oppinut huolehtimaan niistä itse. Silloin se vasta tuntuu hemmottelulta.

Oli muuten hyvä neuvo! Olen ollut naimisissa pian 20 vuotta ja uskon, että koska alussa en ottanut mitään vastuuta minkään asian tekemisestä automaattisesti, mies tottui ajattelemaan että kaikki kodin työt kuuluvat molemmille. Ei noista arjen rutiineista nyt tietenkään tarvitse enää juuri ääneen jutella, kun kumpikin on heti alussa oivaltanut, että nämä nyt vain pitää hoitaa ja se on yhtä paljon kummankin asia. Ja kun nyt sitten teen miehelleni vaikka eväät, hän ilahtuu ja kiittää lämpimästi joka kerta.

Ja minä ilahdun ja kiitän, kun mieheni vaikkapa kiillottaa kenkäni tai kysyy, silitänkö sinullekin paidan.

Minä menin miehen kanssa yksiin jo nuorena, ja olin tottunut elämään omassa huoneessani melkoisessa sikolätissä, eikä kodin pidosta ollut mitään kokemusta. Siisteys ei ole muutenkaan koskaan ollut lapsuudenperheessäni niin nokonuukaa. Mies oli pari vuotta vanhempi ja jo yksin omillaan asunut, perheestä jossa kaikki oli aina tiptop. Ekat pari vuotta mies hoiti varmasti 80% kaikista kotitöistä ja minä lähinnä avustin. Sitten roolit alkoivat tasaantua ja nykyään hoidan itse enemmän (koska opin tykkäämään siitä), mutta minulla on silti mies joka ei puhise ja tuhise vaan tekee kotityöt mitään sanomatta, jos en itse ehdi ensin.