Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sanoiko sinun vanhempasi rakastavasi sinua kun olit lapsi?
14.08.2020 |
Minun lapsuudessa äitini eikä isäni ikinä sanonut, eikä muutenkaan ollut tapana osoittaa välittämistä sanoilla tai fyysistestikkään esimerkiksi halaamalla. Vanhempani olivat myös kylmiä toisilleen enkä ikinä ole nähnyt heidän esimerkiksi pussaavan. Olen miettinyt, että vaikuttaako tämmöinen omaan käyttäytymiseen parisuhteissa.
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät sanoneet. Sylissä pitivät ja kyllä välittäminen kävi ilmi kyllä.
Vähän jäyhiä maalaisia.
Ei ikinä kumpikaan vanhempi sanonut rakastavansa minua ja syliä en muista.
Halattu ei kuin vasta vanhempana aikuisena ja sekin väkinäistä ja torjuvaa.
Oman lapseni ja lapsen lasta kanssa halataan ja sanon rakkaaksi lastani ja lapseni lasta.
Aikoinaan kun seurustelin, ihmettelin, kun mieheni perheessä halattiin ja puhuttiin rakkaudellisesti.
N60
Vierailija kirjoitti:
Isä sanoi usein, äiti ei, mutta halasi, lohdutti ja huolehti muutenkin niin paljon että tiesin rakastavan.
Ihan sama juttu mulla, äitihän mut hoiti. Isä myös pahoinpiteli mua ja sen jälkeen pyysi anteeksi ja suuttui jos en heti antanut anteeksi ja unohtanut. Mä olen yhä sitä mieltä että jos teot puhuu toista kuin sanat, niin sanoilla ei ole mitään merkitystä.
Ei. Ei ole tainnut isä eikä vielä elossa oleva äitinikään sitä mulle koskaan sanoa. Ilmankos välini äitiini ovatkin etäiset.
Omille lapsilleni olen sanonut sen monesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ikinä kumpikaan vanhempi sanonut rakastavansa minua ja syliä en muista.
Halattu ei kuin vasta vanhempana aikuisena ja sekin väkinäistä ja torjuvaa.
Oman lapseni ja lapsen lasta kanssa halataan ja sanon rakkaaksi lastani ja lapseni lasta.
Aikoinaan kun seurustelin, ihmettelin, kun mieheni perheessä halattiin ja puhuttiin rakkaudellisesti.
N60
Ihana sanonta tuo "puhua rakkaudellisesi" <3
Äiti sanoi usein rakastavansa, kun olin pieni lapsi. Muutenkin usein halittiin ja pidettiin hyvänä. Kasvaessa nää asiat jäi pois, kun oli minun esiteinin mielestä noloa. Nykyään aikuisiällä ollaan opeteltu taas halaamaan äidin kanssa. Ootteko kaikki varmoja, ettette oo vaan unohtaneet? Monethan ei muista kovin hyvin varsinkaan varhaislapsuuttaan. En itse muista isän ikinä sanoneen että rakastaa, mutta mahdollista, etten enää vaan muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tähän päivään mennessä sanonut. En muista, että olisivat koskaan halanneet, pitäneet sylissä tai mitenkään osoittaneet välittävänsä. Koko elämäni aikana en ole kokenut olevani vanhempieni silmissä hyväksytty. Kyllähän se on jäljet jättänyt, kamppailen näiden asioiden ja tuntemusten kanssa varmaan lopun ikäni.
Isä pari kertaa ja on taputellut jne. Mutta myös kännissä uhannut tappaa ja rikkonut kämpän (kännejä oli joka vknloppu n 18 v ajan ) eli varsin ristiriitainen käsitys jäänyt siitä mitä vanhemmat minusta ajattelevat. Olen mt potilas ollut jo pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko siitä huolimatta normaali
Suurimmaksi osaksi joo :D olen vain huomannut, että minulle on myös hyvin epäluontevaa sanoa rakastavani jotain tai ylipäätään minusta on vaivaannuttavaa puhua tunteistani. Kai se liittyy tuohon lapsuuteen.
En muista, että olisi sanottu. Eikä istuttu taaperoiän jälkeen sylissä. Mutta vanhempani rakastivat meitä. Lapsien hyvinvointi oli heille todella tärkeätä, he huolehtivat hyvin meistä ja seisoivat aina puolellamme. 60-kuvun lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti on sanonut, isä ei koskaan. Äiti myös piti sylissä ja halasi kun oltiin lapsia. Kun kasvettiin isoiksi ei ole enää halannut muuten kuin onnitteluhalauksia yms. Mutta se kai onkin ihan normaalia.
Eivät ole sanoneet, mutta muuten olen hellyyttä heiltä saanut: sylittelyä, silittelyä. Aina olen myös saanut puhua kaikista asioista heidän kanssaan vielä aikuisiälläkin. Muistan, kuinka muiden kavereiden vanhemmat päiväkodissa sanoivat joka aamu heille että rakastavat. Tunnustan että tuntui oudolta ettei mulle sanottu niin, mutta silti koin olevani rakastettu. Vanhempani ovat Pohjanmaalta alueelta, jossa lestasiolaisuudella on vahva asema. Se on varmasti jättänyt jäljet vaikka he eivät ko. liikkeeseen kuulukaan. Olen nyt 30-v ja vanhemmat kuusikymppisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ei koskaan, isä aina kehui meitä lapsia
Ei, mutta sitten kun on aikuisiksi kasvettu niin äiti on herkkänä hetkenä sanonut, että ollaan siskon kanssa hänelle rakkaita. Minä olen aina avoimesti omille lapsille kertonut miten rakkaita he on. Saan aikuisilta lapsiltanikin viestejä välillä, että äiti mä rakastan sua❤️
Ei ole sanottu koskaan. Enkä oikein koe tulleeni edes rakastetuksi ja hyväksytyksi.
No ei todellakaan. Ei lapsena myöskään halattu tai sylitelty. Ei vaan kuulunut tapoihin. Ainoa kosketus pienelle lapselle oli selkäsaunat, tukistaminen ja risulla kipeästi vihmominen kintuille. Uudelle miehelleen äiti kyllä löpisi rakkaudesta ja useinkin, joten kyllä häneltä sen sanominen onnistui, paitsi ei minulle.
Miksikähän oli niin tärkeää osoittaa ne negatiiviset tunteet lapselle heti, mutta ei missään nimessä mitään positiivisia. Lasten ylpistymistä pelättiin ihan hullun lailla. Tunteeko kukaan kuitenkaan ketään joka olisi lapsena saamistaan kehuista tai hellittelyistä muuttunut ylpeäksi ja hankalaksi ihmiseksi?
Äiti ei koskaan, isä kännissä. Miksiköhän olen tunnevammainen..
Alue: Aihe vapaa
Ohis: Ei se edes ole vain elokuvien juttu. Ihan tosielämässäkin hokevat lavjuuta suunnilleen kaupan kassallekin. Kuulostaa jäyhän suomalaisen korvaan teeskentelyltä.