Työnantajan reaktio raskausuutiseen korona-aikana
Työskentelen vaihtuvien ihmisryhmien kanssa eli kohtaamani ihmiset vaihtelevat ja heillä on paljon kontakteja. Pääsääntöisesti teen töitä teinien parissa. Työssä ei voi pitää turvavälejä eivätkä nuoret välitä hygieniaohjeista, eikä korona heitä häiritse "koska ei se meihin nuoriin kunnolla tartu". Asun pk-seudulla, jossa koronatapauksia on riittänyt.
Olen nyt ensimmäisellä kolmanneksella raskaana ja edessä on työtehtävä, jossa on huomattavasti tavallista suurempi riski altistumiselle. Otin raskauden esille hyvissä ajoin työnantajan kanssa ja työnantaja suhtautui asiaan melko hyvin. Kysyin, voinko saada siirtoa toiseen tehtävään tuon suuremman riskin työtehtävän sijaan. Ymmärrän, että työnantajalle on vaikea saada sijaista tilalleni työyhteisöstä/rahaa sijaisen palkkaamiselle ei ole. Esimies sanoi, ettei raskaus ja sen heikentämä vastustuskyky ole peruste riskialttiin työtehtävän vaihtamiselle. Tätä perusteltiin sillä, että muut työpaikan riskiryhmäläiset eivät myöskään ole saaneet vapautusta ko. työtehtävästä. En vähättele ollenkaan muita riskiryhmäläisiä, mielestäni kenenkään riskiryhmään kuuluvan ei pitäisi joutua noihin riskialttiimpiin työtehtäviin.
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?
A) menisit ko. työtehtävään ja toivot, ettei tartuntaa tule
B) yrittäisit uudestaan keskustella esimiehen kanssa ja saada siirron riskialttiista tehtävästä muuhun tehtävään
C) hakisit sairauslomaa
D) muuta, mitä?
Kommentit (25)
kysyisin ensin neuvolan näkemystä asiaan ja jos se eroaa työnantajan näkemyksestä, kysyisin sen jälkeen ammattiliitosta neuvoa, että pitää tehdä.
Jos neuvolan näkemnys on sama kuin työnantajan, menisin tietenkin töihin.
Jos oot päiväkodissa tai lastenkodissa töissä, voit saada kelalta erityisäitiysvapaata tartuntariskin vuoksi.
Itse hain ja sain, pääsin pois flunssapesäkkeestä.
A ja FFP2/3 maski tai palkaton vapaa.
Suojatamineet päälle (maski, hanskat, puhdastilapuku jne)
Täällä on mammat huolissaan, että Ap on heidän työkaverinsa ja heille napsahtaisi sijaistettavaksi Ap:n työt 😂