Mihin se Henriksson-aloitus hävisi
On se kumma että täällä ei saa puhua tärkeistä asioista, pitäisi vain turhista seiska-julkkiksista jankuttaa että ketjut säilyisi maailman tappiin.
Anna-Maja(?) Hneriksson on juuri se ministeri, joka jarruttaa kaikkia rajoituksia, teki niin jo keväällä. Vaarallinen kansanterveydelle. En ymmärrä kuinka iso valta hänellä oikein hallituksessa on, kun tuntuu että ainoana masinoi keväälläkin rahoitusten purkua ja hymyili leveästi tiedotustilaisuudessa kun niitä purettiin, samaan höyryyn sanoi todella kummallisen lausuman, nimittäin sanoi että uusia poikkeusoloja ei enää saada aikaan, hänen mukaansa se on nyt tehty mahdottomaksi laissa. Jotenkin näin hän sanoi, melko omituista jos näin on, kun muut ministerit ovat vakuuttaneet että uuden aallon tullessa nyt saadaan rajoitukset nopeammin käöytäntöön kuin keväällä. Olisi kiva tietää mitä porsaanreikiä Henriksson on lakiin masinoinut ja mitä hänen porvarin päässään liikkuu. Valtio ei Henrikssonin mielestä saa rajoittaa ihmisen liikumisenvapautta ja kuluttamisenvapautta mitenkään.
Kukaan ei oikein kiinnitä huomiota tuohon Henrikssoniin, kun Marin ja nuoret ministerit vievät kaiken huomion mediassa ja somesuunsoittajissa, kannattaisi vähän tarkemmin seurailla Henrikssonin tekemisiä ja sanomisia, ties mitä vatuloi muiden selän takana.
Kommentit (5)
Oikeusministeri Henriksson: Hallituksen ei pidä viedä Suomea uudelleen poikkeusoloihin
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/760e21db-3462-454d-91b4-bd32b0b46…
Vastuuton ja typerä.
Yritä nyt ymmärtää että poikkeusolot eivät ole synonyymi rajoituksille. Lähes kaikki keväällä voimassa olleet rajoitukset oli tehty tartuntalain perusteella, ei poikkeuslakien.
"Henriksson huolestui keväällä siitä, miten nopeasti kansalaiset ja osa poliitikoista alkoivat poikkeusoloissa vaatia sellaisiakin rajoituksia, kuten ulkonaliikkumiskieltoja, joihin ei ollut mitään aihetta - ei varsinkaan Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa".
Voi kyynel mikä nössö.
Oikeusministeri vetoaa kansalaisiin, jotta nämä tuntisivat vastuunsa.
– Pidetään riittävästi etäisyyttä toisiimme, eikä pakkauduta tiiviisti, ei myöskään puistossa nurmikolle. Ja pidetään hyvästä käsihygieniasta kiinni. Se on kyllä a ja o. Mitä paremmin kaikki suomalaiset noudattavat tätä, sitä suurempi mahdollisuus on sille, että vain harva sairastuu, ja sitä parempi se on myös taloudellemme, Henriksson muistuttaa.
Luota sinä Anna-Maj vaan kansalaisten järkeen ja vastuuntuntoon, kun se tuntuu itseltäsikin puuttuvan päättäjänä. Sinun tehtäväsi on rajoittaa ihmisiä, kun ne eivät osaa itse itseään rajoittaa.
Sori kaikki kirjoitusvirheet. Esim rahoitusten*=raJoitusten jnejne.
Koittakaa ymmärtää jotenkin.