Tunnustaako täällä kukaan olevansa luonteeltaan laiska?

"Laiskuus on lahja, kun sitä osaa käyttää! - Tällainen sananlasku todella on. Luulenpa, ettei ihminen olisi keksinyt mitään arkiaskareita helpottavia laitteita tms. jos ei pohjimmiltaan olisi laiska ja haluaisi päästä helpommalla. Ei jaksa kävellä - keksittiin polkupyörä (ja autokin). Ei jaksa luututa lattioita - keksittiin pölynimuri jne

Laiska myös miettii monenlaisia muitakin keinoja, miten pääsee helpommalla, laiskana en esim. silitä lakanoita tai juuri mitään muutakaan, hankin vaatteita, jotka ovat helppohoitoisia, silittämättä siistejä.

Tunnustan kyllä ja kyllä se mielestäni on luonteenpiirre. Jätän asiat viimetippaan ja minun on muutenkin todella vaikea aloittaa projekteja. Minusta on ihana välillä vaan olla ja lorvia. En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat kokoajan menossa ja joilla kokoajan pitää olla joku projekti päällä. Yksi laiskuuteni ilmentymä on myös se, etten ole erityisen kunnianhimoinen, vaan tyytyväinen mukavaan peruselämiseen. Ei ole mitään erityistä hinkua yletä uralla johtavaan asemaan, vaan olen oikein tyytyväinen tällaisena "rivityöntekijänä".

Toisaalta laiskuuttani kompensoi sitten suunnaton tunnollisuus eli vaadittavat asiat teen ja teen ne kunnolla (vaikkakin viimetipassa). Jos olen luvannut jotain, niin sen myös hoidan oli se kuinka vastenmielistä tahansa. Myös älyä ja loogista ajattelukykyä löytyy, minkä ansiosta suoritin yliopisto-opintoni suhteellisen kivuttomasti laiskuudestani huolimatta.

Ei haittaa, jos joku moralisoi  laiskuudestani. Olen sujut sen kanssa ja voin sitten osittain huvittuneena seurailla näiden ahkerampien ihmisten hötkyilyä ja suorittamispakkoa.

olen laiska, tai ehkä sanoisin että passiivisuuteen taipuvainen ja saamaton.

Jos joku potkii perseelle tai pitää toimia paineen alla tai kiireessä niin saan kyllä paljon aikaan

Väittäisin olevani laiska, koska helpot hommat nopeasti pois alta, sitten teeskentelen että olenkin suorittanut hirmuisen urakan minkä jälkeen vastenmielisten hommien delegointi onkin helppoa ja minä voin litkiä tuoremehua loppuajan. Jees.

Minäkin tunnustan laiskuuteni, joka vaan pahenee mitä vanhemmaksi tulen. Toisaalta näen tuossa pahenemisessa myös sitä, että alan irottautua siitä ylitunnollisuudesta ja ylisuorittamisesta, johon mulla on ollut taipumusta ihan vaan kiltteyttäni ja miellyttämisenhaluani. Aiemmin lupauduin vaikka ja mihin avuksi ja tekijäksi, jopa niin että sain tosissaan kalenterin kanssa aikatauluttaa missä milloinkin piti olla ja mitä tekemässä, ja joskus olin niin väsynyt sen takia, että öisin kotona itkin pelkkää väsymystäni. Ja sitten, kun oikeasti tajusin, että osa ihmisistä käyttää mua hyväkseen ja hoidattaa mulla asioita, joita ei itse viitsi tehdä, itkin myös pettymystäni. Olin oikeasti halunnut itse olla vilpittömästi avulias niille, jotka sitä tarvitsivat, ja ajatellut, että saan apua sitten kun itsekin tarvitsen, vaan eipähän ole näkynyt vasta-apua. No, mutta sen jälkeen olen rakentanut melkoiset rajat - näin kotiäitinä en lähde ketään auttamaan, ellei lapsille ole hoitajaa, enkä minä itse järjestä sitä (aiemmin otin lapset mukaan tai hankin itse hoitajan), en todellakaan ota samalle päivälle useampaa menoa vaan totean, että en pysty/ehdi, kun olen luvannut auttaa jotakin toista/tehdä sitä tai tätä/pitää käydä kaupassa/on lapsen kerhoon vienti ja haku/olen menossa salille (aiemmin siirsin tai peruin omia menojani, juoksin yhden luota toisen luo ja sitten vielä kolmannen luo ja kävin kaupassa sitten kotimatkalla), ja jos mua ei vaan huvita tai tuntuu siltä, että pyytäjä vaan haluaa hyötyä minusta, kieltäydyn ja vetoan siihen, että pienten lasten äitiys on tarpeeksi rankkaa ja tarvitsen myös ohjelmattomia päiviä, jolloin saadaan lasten kanssa rauhassa olla vaan kotona. 

Joten nykyään mulla varmaan on laiskan maine, ja entiseen minuun verrattuna olenkin ihan patalaiska, joka tosiaan suunnittelee elämänsä niin, että pääsis mahdollisimman helpolla. Mutta mä en halua kokea samaa kuin eräs ystäväni, joka nelikymppisenä sairastui burn outiin, ei työnsä vaan avuliaisuutensa ja ylisuorittamisensa takia. Toisaalta sen tässä on jo nähnyt, että harvempi niistä, jotka apua pyytelivät, on ollut valmiita auttamaan minua, kun olen sitä tarvinnut, ja musta on suoraan sanottuna kummallista, että ne samat tyypit edelleen jaksaa soitella ja pyydellä milloin mitäkin apua. Yksi soitteli jopa, että jospa hän tulis teille syömään, kun ei oo hetkeen nähty, voitais syödä lohta ja uusia perunoita, hän voi sit tuoda karkkia jälkkäriksi. No, just sattui olee menoa, mutta tarjosin että voi tulla seuraavalla viikolla syömään, tarjolla olis makaronilaatikkoa :D 

Aika samat fiilikset kuin kakkosella, hän osasi tosi hyvin pukea sanoiksi myös minun ajatukseni. Olen tosi laiska, mutta onneksi edes vähän fiksu niin olen tähänastisessa elämässäni pärjännyt suht hyvin :) En tiedä olenko erityisen tunnollinenkaan, ehkä joissain asioissa.

Tietynlainen kunnianhimon puute mullakin näkyy, arvostan paljon sellaista rauhallista elämää ja mukavia koti-iltoja enkä jaksa koko ajan olla menossa, sen takia myöskään uralla kovin ylös asti eteneminen ei kiinnosta koska en ole valmis tinkimään lorvimisesta :)

höh, siis kolmosta tarkoitin... 7

Toki olen laiska. Jonka takia yritän aina keksiä miten asiat saisi tehtyä helpommin ja vähemmällä vaivalla. Työnikin liittyy asiaan, automatisoin muitten töitä.

Aina ihmettelen miksi suurin osa ihmisistä ei pyri samaan vaan puurtavat hiki hatussa samoja toistuvia tehtäviä ja hämmästyneenä katsovat kun yritän miettiä miten asian saisi tehtyä helpommin. Jotkut jopa pahastuvat siitä että jotain voisi tehdä helpommin, ihan kuin se olisi jotenkin väärin ja epämoraalista.

Laiskuus ilmenee kunnianhimon puutteena. Jos viitsisin panostaa enemmän, voisin edetä työssäni, saada lisää palkkaa ja statusta. Mutta sitten kun olisi johtajatasolla, oletettaisiin, että olen aina tavoitettavissa, työstressi ja vastuu vaivaisi vapaa-ajallakin. Ei vain ole sen arvoista. Tai vähintäänkin pitäisi palkan olla niin iso että voisin parin vuoden jälkeen jättää palkkatyöt. Ihan sellaiseen ei kyllä taidot riitä vaikka kuinka muuten ryhdistäytyisin.

Liikunnasta tykkään, eikä telkkari vain kiinnosta joten en ole mikään sohvaperuna. Mutta en viitisisi harrastaa liikuntaa pelkästään terveyden vuoksi. Tosi hyvä siis kunnon ja ulkonäönkin takia että esim juokseminen on mukavaa.

Viihdyn kotona. Rasittaa älyttömästi, kun joskus on viikolla joka ilta jotain iltamenoa. Onneksi olen järjestänyt elämäni niin ettei sellainen ole kovin tavallista.

Ei laiskuuttaan voi loputtomiin vaan selittää vaikka luonteenpiirteellä. Minusta moni nuorikin on vaan huonosti kasvatettu. Tai lapsi protestoi ja kasvaa kädettömäksi. Mutta ihminen oppii uusia asioita ja laiskuuttaan voi muuttaa -jos kiinnostaa. Minusta pitää vaan ymmärtää että siivoaminen ja tekeminen on ihmisestä lähteviä asioita. Jos koti on siivoton niin arvostaako sitä? Jos katsot dokkareita kehityismaista niin näet miten sielläkin pestään ja harjataan savimajoja!

Minusta se on vaan mahdollistamista. Ei siivoa jos ei siivoa. Tälläinen henkilö joka laiskuuttaan ei tee osoittaa muille miten hänen tekemättömyytensä on oleellisempaa. Se on valinta että nostaako peränsä vai jääkö makaamaan. Jos ei tee lapsiensa kanssa mitään niin se on valinta.

Jos laiska ihminen olisi yksin niin jossain välissä pitää vaan pestä ja jossain välissä pitää vaan tehdä ruokaa. Vaikka ei osaa niin pitää opetella. Pitä kysyä ja pitää lukea opas miten pesukone toimii.

Mutta kyllä se kaikki on kiinni ihmisestä. Minä en katselisi laiskaa ihmistä parisuhteessa. Miksi toinen voisi vaan olla tekemättä mitään? Jos ajattelee että koti on linna niin parisuhteessa jossa vaikka toinen on passattavana niin toinen on silloin palvelija. Miten tälläinen suhde voi olla tasa-arvoinen jos toinen kokee tulevansa hyväksikäytetyksi?

Laiskuus on jossainmäärin hyvä, minä itse määrittelen sen niin että koti on siisti, lapset nukutettu ja röhnötetään sohvalla katselemassa myöhäisuutisia ja siinä tulee vaikka mieleen että tarttis joku pikkunen juttu tehdä mutta jättää sen aamuun.

Kyllä. Tunnustan.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi asioita täytyy tehdä monimutkaisella tavalla, kun helpommallakin päästään samaan lopputulokseen.

Pyrin tekemään asiat aina helpoimmalla tietämälläni tavalla. Mielestäni sitä voi nimittää laiskuudeksi.