Lue keskustelun säännöt.
MIten pidätte ajatukset kurissa raskauden alussa?
12.07.2013 |
Koitan tässä toipua keskenmenosta (vko 13+4 pari viikkoa sitten). Eräs ystäväni yritti ilmeisesti kannustaa eteenpäin, kun hän totesi, että eihän se vielä tuossa vaiheessa kovin konkreettinen asia ole.
Olen kaikissa aiemmissa raskauksissa, kuten tässäkin, yrittänyt ajatella, että tässä voi käydy kuinka vaan ja ei ole minun vallassani raskauden kulku. Olen ollut muka tosi cool. No, nyt kun keskenmeno tulla tupsahti vielä sen jälkeen, kun sykekin oli jo todettu ja viikkoa ennen kaikki ok, huomaan olleeni vähemmän cool.
Olin kyllä puolihuolimattomasti miettinyt pinnasängyn paikan, äitiysvapaan alun, päivärahan määrän, töihin ilmoittamisen jne... Onko todella niin, että joku kykenee elämään suunnittelematta yhtään mitään alkuraskauden ajan?
Tietysti nyt pettymys ja suru on suurempaa, kun on tuolla pään sisällä pyörittänyt kaikenlaista. Ja jokaisen ajatuksen jälkeen itselleen todennut, että eipäs mennä asioiden edelle...
Ärgh, en tiedä miten tästä pääsen yli. Ajan kanssa kai. Plaah! Jos vielä joskus tulen raskaaksi, yritän olla miettimättä koko asiaa. Miten se muka on mahdollista?
Kommentit (4)
Otan osaa, kamala paikka =/
Kun itse odotin esikoista niin en tosiaan uskaltanut miettiä enkä varsinkaan hankkia mitään vauvatarvikkeita. Ensimmäiset vaatteet ostin varmaan kun olin 7 kuulla. Silloin myös hankittiin sänky ym.
Jäljestäpäin kyllä harmittaa että odotus meni pelätessä, mutta minkäs sitä luonteelleen voi.
Mutta se suru ja pettymys varmaan tulee on sitä mitenpäin tahansa.
Toivottavasti vielä saat oman nyytin syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei järjellä perustelemalla voi tukahduttaa surua. Mulla on vasta yksi lapsi, ja ekassa raskaudessa se lapsi varmaan onkin vähemmän konkreettinen - vaikka keskenmenoa surisi epäilemättä silti - mutta seuraavissa raskauksissa tietää jo, mitä se lapsen saaminen on.
Ei niitä ajatuksia voi pitää kurissa. On ihan inhimillistä miettiä etukäteen, millaista elämä olisi tulevan lapsen kanssa. Suru on prosessi, joka on käytävä läpi ei sille mitään voi. Voimia siihen!
Olen nyt 9. viikolla raskaana ja haaveilen jonkinlaisesta valikoivan muistinmenetyksen luovasta pilleristä. Pelkään keskenmenoa niin, että välillä en muuta pysty ajattelemaankaan. Raskautta ensin yritettiin kaksi vuotta, ja kun se sitten viimein alkoi, jatkuvasti tulee jotain pientä vuotoa. Ja siitähän tietää, että voi olla normaalia tai olla olematta.
Todella kadun sitä, että raskauden selvittyä aloin heti suunnitella nimiä jne. Nyt sitten lapsesta on jo aika konkreettinen mielikuva, vaikka siellä saattaa yhtä hyvin olla jokin eloton solumöykky.
Olen pahoillani keskenmenostasi!
Minullakaan ei pysy ajatukset "kurissa" raskauksien aikana. Itseasiassa, ei ennen sitäkään.. nyt tässä ollaan suunniteltu, että puolen vuoden kuluttua ryhdymme yrittämään kolmatta lasta, ja mä pyörittelen jo nyt mielessäni kaikenlaista...
Mun mielestä on hyvin normaalia ajatella raskautta jo alussa, kyllähän sinäkin olet ollut raskaana ja odottanut lasta, se on ollut ihan tosiasia. On surullista, että raskaus meni kesken, minun näkökulmastani olet menettänyt lapsen, ja se on surullista ja sitä saa tietysti surra! Tietenkin voi helpottaa omaa oloaan ajattelemalla, että "luontoäiti"/Jumala päätti nyt näin, jostain hyvästä syystä, ja nyt lapsesi on jossain paremmassa paikassa ja vielä jonain päivänä saat kohdata hänet? (Tällä tavalla minä ajattelen, toivottavasti et loukkaannu vaikka et samoin ajattelisikaan).
Voimia ja kaikkea hyvää!