Uhkailivatko vanhempasi sinua lapsena ja nuorena?

Äiti uhkasi usein että henki lähtee ja kävi käsiksi ja tosiaan yritti ottaa hengen pois.

Lisäksi muuta vakavaa kaltoinkohtelua, ulos kylmään jättämistä, hakkaamista.

Pelkään myös hylätyksi tulemista.

En muista, että olisi "oikeasti" uhattu millään tapaa. Kerran äiti suuttui kauhistuttuaan, kun lähdimme muksuina omin päin vähän hukkaan eli seikkailemaan ja uhkasi Koivuniemen herralla. Ei kuitenkaan toteuttanut uhkaustaan. Mutta ei se silloinkaan pelottanut. Jotenkin tiesi, ettei niin oikeasti käy. Kunhan suutuksissaan sanoi. En ole koskaan pelännyt vanhempiani.

Luulisinkin, että lapsen kannalta on yksittäisiä asioita tärkeämpää tietty perusturvallisuus ja se, että vanhemmat ovat tietyllä tapaa ennakoitavia ja luotettavia. Tietää, miten he toimivat. Tietää, että jokaisella on oikeus suuttua, olla surullinen, kyky pyytää anteeksi ja ennen kaikkea, että esimerkiksi teinin ja vanhemman väistämättömienkin yhteenottojen jälkeen elämä jatkuu. Vanhemmat rakastavat yhä, sanottiin teini-iän kuohuissa mitä vaan. Rakkaus sallii huonotkin hetket ja epäonnistumiset.

Voin kuitenkin hyvin kuvitella, miten jotkut persoonat saattavat olla ikäviä ja traumatisoivia kasvattajia. Siis ihmiset, joihin ei voi luottaa ja joille kanssakäyminen on jonkinlaista kummallista peliä. En usko, että ihminen, joka on epäluotettava tai ilkeä peluri, kykenisi vanhempana olemaan jotenkin kypsempi kuin kaikissa muissa ihmisuhteissaan.