Arhinmäki on kilahtanut lopullisesti
Ylioppilas P. Arhinmäki - tuo vanha elähtynyt hippi - on nostanut vasemmistoliiton keskeisimmäksi asiaksi sen, että raadolliset lihansyöjät ajetaan sukupuuttoon Suomessa. Tulevaisuuden Suomessa esiintyy vain oikeaoppisia ituja syöviä viherhippiäisiä ja kaiken tulee tietenkin olla luomua.
Vasemmistoliitto haluaa ilmeisesti karkoittaa kaikki duunarit pois puolueestaan ja on onnistumassa tässä yrityksessä vallan mainiosti. Raksamies Reiskaa tuskin voisi vähempää kiinnostaa asiat kuten vihervouhotus ja maailmanpelastaminen.
Kommentit (18)
Hyvä kun uudistuvat. Meikäläiset vihervasurit ovat olleet aika kodittomia, kun Vasemmistoliiton änkyräkommarit vastustaa kaikkea ja varsinaiset vihreäthän on semmonen kokoomuksen hassu luonnonsuojelujaosto. Saatan kuulkaa liittyä ekaa kertaa elämässäni ihan puolueen jäseneksi!
Vasemmistoliitosta on näemmä tulossa vihreiden siipipuolue. SDP jo profiloitui naisten puolueena, nyt myös vasemmistoliitto. Näin siis miehet tulevat loikkaamaan yhä enemmän perussuomalaisiin. Persuista tulee ensi vaalien suurin puolue. :)
Paavo lienee ainoa nuorehko vasuri, kenella on varaa luomuun.
Minne vasemmisto ajatuksiaan ulottaakin, siellä se tuhoaa kulttuurin. Ei ole mitään niin vastenmielistä kuin suomalainen vihervasuri.
Musta tuo Arhinmäki näyttää olevan kroonisessa pillunpuutteessa, niin mulkunoloisesti se käyttäytyy. Parempaa selitystä en keksi.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:01"]
Minne vasemmisto ajatuksiaan ulottaakin, siellä se tuhoaa kulttuurin. Ei ole mitään niin vastenmielistä kuin suomalainen vihervasuri.
[/quote]
Ruotsalainen vihervasuri on yleensä vieläkin kajahtaneempi tapaus kuin suomalainen. Vastenmielisiä he ovat kaikki silti.
Ulkomuodostaan päätellen Arhinmäki on kyllä tottunut mättämään kaikkea muuta kuin kasviksia.
Paavo on aina ollut pihalla ja sekaisin, siitä saakka kun otti ensimmäisen töherretyn jokerilogon tatuointina kroppaansa. Siitä sitten seurasi väkivaltaisen jengin perustaminen ja väkivalta, nuuska ja alkoholi. Miten tälläinen poju voi edes johtaa puoluetta, työväen kommunistista puoluetta kun ei ole koskaan tehnyt minuuttiakaan töitä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:39"]
Paavo on aina ollut pihalla ja sekaisin, siitä saakka kun otti ensimmäisen töherretyn jokerilogon tatuointina kroppaansa. Siitä sitten seurasi väkivaltaisen jengin perustaminen ja väkivalta, nuuska ja alkoholi. Miten tälläinen poju voi edes johtaa puoluetta, työväen kommunistista puoluetta kun ei ole koskaan tehnyt minuuttiakaan töitä.
[/quote]
No onhan tuo sentään ylioppilas, mikä on varmasti suuri saavutus Pavelle.
Nyt minä olen ihan pihalla. Aloittaja, olisiko sinulla antaa mitään lähdettä, missä Arhinmäki sanoo noin? Vai ihan itsekö olet keksinyt?
Viime puoluekokouksessa asia tuli julki ihan valtamedian kautta. Kannattaa seurata. Vasemmistoliitto on nyt virallisesti yhtä vihreä kuin vihreät on vasemmisto.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 13:25"]
Nyt minä olen ihan pihalla. Aloittaja, olisiko sinulla antaa mitään lähdettä, missä Arhinmäki sanoo noin? Vai ihan itsekö olet keksinyt?
[/quote]
En ole ap, mutta vastaan. Mm YLE uutisoi taannoin että "Vasemmistoliitto vaihtoi väriä".
Minulle tämä Vasemmistoliiton uusi linja sopii oikein hyvin. Saatan jopa seuraavan kerran äänestää heitä! Tähän asti olen ollut Vihreiden kannattaja, mutta minua on harmittanut että heillä ei ole oikeisto-vasemmistolinjalla oikein johdonmukaista linjaa, tai jos on niin enemmänkin oikeistolainen, mikä ei oikein sovi omiin arvoihini.
Kuitenkaan ympäristöasiat eivät ole ainoita asioita, joista esim. eduskunnassa päätetään, joten pelkän vihreyden voimin ei voi olla tehokas ja johdonmukainen puolue, enemmänkin lähinnä protestiryhmä. Vasemmistoliitolla on nyt hyvät mahdollisuudet kasvaa puolueeksi jolla on sekä ympäristönäkemys että selkeä linja yhteiskunnallisissa kysymyksissä.
En muuten ymmärrä miksi meitä vihervasemmistolaisia usein niin dissataan. Harvoinpa me ketään häiritsemme ja pyritään olemaan yhteiskunnan heikompien puolella kuten vasemmistolaisuuteen perinteisesti kuuluu.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 14:39"]
pyritään olemaan yhteiskunnan heikompien puolella kuten vasemmistolaisuuteen perinteisesti kuuluu.
[/quote]
Paitsi jos se heikompi sattuu olemaan mies. Siinä tapauksessa persut on enemmän puolellasi.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:13"]
Musta tuo Arhinmäki näyttää olevan kroonisessa pillunpuutteessa, niin mulkunoloisesti se käyttäytyy. Parempaa selitystä en keksi.
[/quote]
Hyviä juttuja vauvafoorumilla!
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:01"]
Minne vasemmisto ajatuksiaan ulottaakin, siellä se tuhoaa kulttuurin. Ei ole mitään niin vastenmielistä kuin suomalainen vihervasuri.
[/quote]Jippii! Minkä kulttuurin?
Jaa, työttömät persut sai näemmä tälle päivälle itsensä ylös sängystä, propagandamasiina alkaa taas pyöriä keskustelupalstoilla. Hohhoijaa.
Joo. Vasemmistoliitto on unohtanut täysin ketkä heitä ovat tähän asti äänestäneet.
-Korpikommunisti