Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Taas uusi avioero ja vakuuttelua, miten kaikki on hyvin!
17.06.2013 |
Tietenkin on hienoa, jos itse kokee elämän hymyilevän ja asiat sujuvat hienosti, mutta ärsyttää, kun muiden ei anneta surra, erityisesti lasten.
Tuttavapiiriini on osunut nyt useampi ero, ja yhteistä näille on se, että aikuiset ovat kyenneet kaikin puolin "hyvään" eroon eli suhteellisen sovussa on sovittu omaisuuden jaosta ja lasten huoltajuudesta. Tämän takia sitten kuvaillaan, että kaikki on hyvin eikä kukaan kärsi. Tosiasiahan tämä ei ole.
Tosiasiassa lasten maailma on mullistunut, ja kauheinta siinä on se, että he eivät saa näyttää suruaan ja pelkoaan vaan heidän on koko ajan pinnisteltävä vanhemmilleen, että kaikki on hyvin, koska vanhemmat ovat tätä mieltä eivätkä kykene hyväksymään surua. Väitän, että paljon eheämpiä aikuisia kasvaa niissä eroperheissä, missä on surtu eroa, itketty ehkä yhdessä ja annettu lasten vapaasti näyttää niitä surun ja vihan ja kiukun purkauksiaan.
Mutta tätä eivät nykyvanhemmat kestä. Eronkin pitää olla niin sopuisa ja ihana koko perheen ratkaisu, ettei siihen saa liittää yhtään negatiivista tunnetta. Surettaa niin tällaisten lasten puolesta!
Tällä en yritä sanoa, että pitäisi erota riitaisasti vaan sitä, että jokaisen vanhemman pitäisi kyetä tajuamaan, että ero on surullinen asia, jota saa surra ja pitää surra. Lapset menettävät siinä ehjän perheen ja joutuvat jakamaan kaksi kotia ja elämään kahdenlaista elämää kahdessa eri perheessä. He joutuvat ikävöimään aina toista vanhempaansa ja luovimaan melkoisissa ihmissuhdeviidakoissa. Tuntuu, että monet vanhemmat kuvittelevat, että lasten kaipuu yhteinäiseen perheeseen on kuitattu sillä, että tehdään kerran vuodessa yhteinen (ja teennäinen) lomamatka samaan kohteeseen ja pinnistellään se viikko täysin epäaitojen ihmissuhteiden kanssa. Sillä vanhemmat lunastavat sen huonon omantunnon lastensa suhteen ja vakuutavat sitten kaikille, miten hyvin heillä on asiat ja miten kivuton ja helppo se ero olikaan...
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:28"]
Kateelliset surkuttelevat lapsia kun eivät uskalla itse lähteä huonoista parisuhteistaan...
[/quote]
Miksi siitä pitää lähteä? Miksi ei voisi yrittää saada toimimaan?
Pl.väkivalta ja päihderiippuvuus, eikö voisi miettiä asioita tarpeeksi pitkälle siinä vaiheessa kun päättää pitää lapsen, että mitäs sitten jos käy jotain ja haluanko todella tehdä töitä tämän ihmisen kanssa vaikka se muuttuu vuosien varrella ja pitää huolta liitosta?
Ei niin, tietenkään. Koska vaihtaminen aina ok, kyllä ne lapset sopeutuu. aikuisen oikeus määritellä "huono parisuhde" perusteet ei ole koskaan kevyet, äänessä harvoin on ne jotka katuu lähtöään, ihmisen psyyke suojaa pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nykyvanhemmat" eli joku pari-kolme pariskuntaa sinun lähipiirissäsi?
Jahas, meillä oli sopuisa ero, ja jos joku kysyi, kerroin, että menee hyvin, kuten menikin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei lapset olisi saaneet kiukutella tai surra, miksi näin luulet?
Öh, no miksi ne sulle kaikkea kertoiskaan?
Itse sanoin lapsille, että minulle saa huutaa ja purkaa pahaa oloaan. Tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa minullakin tulee paha olo ja saatan huutaa takaisin. Mutta antaa tulla vain. En minä sitä muille kerro. Ympärillä oleville sanon, että lapset vaikuttavat selvinneen ihan hyvin erosta, mutta koskaanhan sitä ei tiedä.
Tosin mitään teenäisiä reissuja exän kanssa EN TODELLAKAAN tee. Pois se minusta.
Jos vanhemmat pystyvät todellakin noin suhtautumaan, että kaikki hyvin blaa blaa, on heillä jo uudet puolisot katsottuina.
Ei kukaan muuten pysty avioeron aikana/jälkeen sanomaan "kaikki hyvin".
Ja lapset sitten... pahaa tekee edes ajatella .(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kaveripiirini eroissa siis toinen puolisoista on se jättäjä, jolla on uusi katsottuna ja se toinen sitten tavallaan se selviytyjä. Erityisesti ärsyttää kuulla tämän jättäjän kommentteja siitä, miten kaikki on hyvin, kun hän itse on tietysti onnensa kukkuloilla uudessa parisuhteessa mutta toisaalta roikottaa sitä vanhaa siinä sivussa "lasten parhaaksi". Oikeasti lapsillekin olisi helpompaa, kun se eron alku olisi selkeä eikä sitä, että kodissa ramppaa vanhempien lisäksi toisen uutta puolisoa ja mahdollisia ihmissuhdekokeiluja. Yhteiset lomamatkatkin ovat vain lasten huijaamista. Nostetaan heidän toiveitaan ylös, jotta ne voidaan taas arjessa murskata.
Ymmärrän, ettei minulle kerrota kaikkea. Mutta miksi on tärkeää korostaa (niin jättäjä kuin jätettykin), että kaikki on hienosti, kukaan ei kärsi ja ero on niin helppo? Miksi ei voida tunnustaa, että rankkaa tämä on ja erityisesti lapsille? Se tunnustaminen olisi jo iso askel eteenpäin. Näin lapsillakin olisi oikeus näyttää niitä tunteitaan eikä tarvitsisi salata asioita muiden ihmisten läsnä ollessa.
Esim. siskoni erossa sisko oli jättäjä eikä lasten kuullen saanut erosta puhua lainkaan. Se kun oli kuulemma niin hoidettu. Nyt on toinen teini-iässä ja ihan hukassa itsensä kanssa mutta tietenkään tämä ei johdu erosta. Lapsi on vain luonteeltaan hankala. Toinen on vetäytynyt kuoreensa ja muuttunut parissa vuodessa ihan erilaiseksi, mutta sekin on luoteenltaan vaan tuommoinen. Sisko itse on onnellinen uudessa suhteessaan ja uuden vauvansa kanssa. Olipas tosiaan helppo ero!
En siis ymmärrä, miksi lähipiirille pitää teeskennellä ja laittaa ne lapset vielä salailemaan asioita, jos ero sitten oikeasti onkin rankka niin kuin se nyt luonnollisesti onkin. Miksi sitä ei voi sanoa ääneen? Miksi on niin vaikeaa todeta, että vaikka itselleni ero on ollut helpotus niin lapsille se ei sitä ole ja heillä on rankkaa?
Ap
Ei saa yleistää. Ap, näet vain yhden puolen tuttaviesi elämästä, et muuta, silti tunnut tietävän heidän ja heidän lastensa elämästä enemmän kuin he itse - senkin, että lapset pinnistelevät peitellessään suruaan, ettei vanhemmille vain tulisi paha mieli. Miten perustelet nämä kaikki väitteesi?
Minä surin eroani ennen kuin erosin, samoin tekivät lapset surutyönsä pitkälle ennen kuin erosta tuli virallinen, puolison puolesta en osaa sanoa. Tämän kaiken teimme keskenämme. Tuskin siitä tiesivät ystävät, tuttavat tai sukulaiset, ja miksi olisi pitänytkään tietää. Mielestäni avioero on yksityisasia.
Kun sitten vihdoinkin pääsin muuttamaan omaan kotiin lasten kanssa, tunsin silkkaa huojennusta. Olin mielestäni antanut itselleni parhaan lahjan eroamalla toimimattomasta parisuhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljenpoikani ei suostunut syömään mitään viimeisenä päivänä meillä kylässä ollessaan. Kun kysyin syytä hän sanoi, että äiti tulee pahalle tuulelle, jos hänelle ei ruoka maistu, kun hän menee äitin luo takaisin. Ajattelin vaan, että aika paljon pieni ihminen on oppinut esittämään, että aikuisilla tulisi hyvä mieli. Aikuiset voivat luulla, että ero on onnistunut, mutta sitä he eivät tajua mitä pienen ihmisen päässä liikkuu.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:22"]
Veljenpoikani ei suostunut syömään mitään viimeisenä päivänä meillä kylässä ollessaan. Kun kysyin syytä hän sanoi, että äiti tulee pahalle tuulelle, jos hänelle ei ruoka maistu, kun hän menee äitin luo takaisin. Ajattelin vaan, että aika paljon pieni ihminen on oppinut esittämään, että aikuisilla tulisi hyvä mieli. Aikuiset voivat luulla, että ero on onnistunut, mutta sitä he eivät tajua mitä pienen ihmisen päässä liikkuu.
[/quote]
Juuri näin!
Tämä on sitä samaa pa...aa mitä saa kuulla ja lukea että "kun vanhemmat ovat onnellisia, on lapsikin" (siis eronneina)
Voi luoja ihmiset on tyhmiä! :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:22"]
Veljenpoikani ei suostunut syömään mitään viimeisenä päivänä meillä kylässä ollessaan. Kun kysyin syytä hän sanoi, että äiti tulee pahalle tuulelle, jos hänelle ei ruoka maistu, kun hän menee äitin luo takaisin. Ajattelin vaan, että aika paljon pieni ihminen on oppinut esittämään, että aikuisilla tulisi hyvä mieli. Aikuiset voivat luulla, että ero on onnistunut, mutta sitä he eivät tajua mitä pienen ihmisen päässä liikkuu.
[/quote]
Juuri tätä yritän itsekin sanoa.
Minulla on tosiaan kokemusta siskoni ja kahden ystäväni erosta, joten mikään ekspertti en ole näiden perusteella. Mutta lasten erokokemuksista tiedän runsaasti, koska työskentelen ongelmallisten lasten ja nuorten parissa. Kyllä ne lapset venyvät uskomattomiin suorituksiin yrittäessään suojella vanhempiaan surulta. Miksi on niin pelottavaa monelle erovanhemmalle myöntää tämä? Miksi ei voisi kysyä siltä lapselta ihan ohimennen, miltä ero tuntui ja kertoa samalla itse, miten surulliselta se itsestä tuntui? Kun on lupa kertoa (ihan oikea lupa), saattaa se lapsi sanoa monia sellaisia asioita, mitä vanhempi ei ikinä olisi uskonut. Toisaalta jos vanhempi ei ole luja kallio lapsen elämässä, joutuu lapsi olemaan se luja kallio sekä itselleen että vanhemmalleen, ja eron tuhot näkyvät vasta aikuisena.
Ero voi olla hyvä ero, mutta iloinen asia se ei ole lapsille, ei sittenkään, vaikka ero helpottaisi heidän arkeaan huomattavasti. Huolehtiva vanhempi kertoo erosta koulussa, kyselee ja antaa lapselle luvan puhua erosta vapaasti ja huolehtii, että esim. koulukuraattori tai koulupsykologi juttelee lapsen kanssa asiasta. Ei se ole mitään liioittelua vaan ihan perustoimintaa, jolla varmistetaan, että ainakin yksi aikuinen kuuntelee sitä lasta eikä omia tuntemuksiaan.
Ap
Meillä ainakin lapset näyttävät voivan paremmin eron jälkeen kuin ennen sitä. Ei se lapsille kovin mukavaa ole, että saman katon alla elää kaksi ihmistä, jotka eivät tule toimeen keskenään ja joka asiasta tulee riitaa. Tai vaikka ei riideltäisi, niin ilmapiiri on vähintäänkin ahdistava ja kylmä. Omat vanhempani erosivat vuosikausia liian myöhään. Ei siitä minulle mitään hyötyä ollut. Uskokaa pois, ei ole kivaa olla lapsi, ja miettiä koko ajan miten voisi olla mahdollisimman paljon pois kotona. Pienillä lapsilla ei edes ole sitä vaihtoehtoa.
Meillä lapset saa kiukutella ja itkeä jos siltä tuntuu, ja kannustan heitä näyttämään negatiivisetkin tunteet eron suhteen siitä huolimatta, että itselleni tämä on hyvä ratkaisu. Ja lapsille. Nyt heidän ei tarvitse kuunnella aikuisten keskusteluja, välillä asialllisia ja välillä vähemmän asiallisia, ja olla kiltisti ja hiljaa kun vanhemmat yrittävät selvittää välejään. Nyt minulla (ja lasten toisessa kodissa) lapsille on paljon enemmän aikaa, koska vanhempien huono parisuhde ei sitä heiltä vie. Jaksan olla lasten kanssa ihan eri tavalla kuin aiemmin, koska itselläni on paljon parempi olla. Samoin luultavasti heidän isänsä. Ei tarvitse kiukutella turhasta ja hermostua joka asiasta (tiedän, ei tarvitsisi sitä tehdä muutenkaan vaikka kuinka on itse huonolla tuulella, mutta pystyykö joku oikeasti olemaan lapsille aina ihana, jos itsellä on paha olla?) Ahdistuneet ja kiukkuiset avio/avopuolisot ovat harvemmin kovin hyviä vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä siis sanon myös, että hyvin menee, en keksi yhtään syytä, miksi kertoisin kysyjille totuuden, että on vitun raskasta, vaikeeta, itkettää yms yms ja kakarat vaan riehuu, MIKSI sanoisin näin? Helpommalla pääsee, kun vakuuttelee, että kyllä ihan kivasti menee. SIKSI, että suurimman osan aikaa asiat sujuu hyvin.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:44"]Meillä ainakin lapset näyttävät voivan paremmin eron jälkeen kuin ennen sitä. Ei se lapsille kovin mukavaa ole, että saman katon alla elää kaksi ihmistä, jotka eivät tule toimeen keskenään ja joka asiasta tulee riitaa. Tai vaikka ei riideltäisi, niin ilmapiiri on vähintäänkin ahdistava ja kylmä. Omat vanhempani erosivat vuosikausia liian myöhään. Ei siitä minulle mitään hyötyä ollut. Uskokaa pois, ei ole kivaa olla lapsi, ja miettiä koko ajan miten voisi olla mahdollisimman paljon pois kotona. Pienillä lapsilla ei edes ole sitä vaihtoehtoa. Meillä lapset saa kiukutella ja itkeä jos siltä tuntuu, ja kannustan heitä näyttämään negatiivisetkin tunteet eron suhteen siitä huolimatta, että itselleni tämä on hyvä ratkaisu. Ja lapsille. Nyt heidän ei tarvitse kuunnella aikuisten keskusteluja, välillä asialllisia ja välillä vähemmän asiallisia, ja olla kiltisti ja hiljaa kun vanhemmat yrittävät selvittää välejään. Nyt minulla (ja lasten toisessa kodissa) lapsille on paljon enemmän aikaa, koska vanhempien huono parisuhde ei sitä heiltä vie. Jaksan olla lasten kanssa ihan eri tavalla kuin aiemmin, koska itselläni on paljon parempi olla. Samoin luultavasti heidän isänsä. Ei tarvitse kiukutella turhasta ja hermostua joka asiasta (tiedän, ei tarvitsisi sitä tehdä muutenkaan vaikka kuinka on itse huonolla tuulella, mutta pystyykö joku oikeasti olemaan lapsille aina ihana, jos itsellä on paha olla?) Ahdistuneet ja kiukkuiset avio/avopuolisot ovat harvemmin kovin hyviä vanhempia.[/quote]
En yritäkään estää avioeroja vaan penään lasten oikeutta surra perheensä hajoamista. Vaikuttaa siltä, että annat lastesi näyttää tunteensa ja asiat on teillä hyvin. Ihan varma siitä en kuitenkaan ole, kun korostat, että teillä on helpompaa eron jälkeen. Vanhemmilla on tapana olettaa, että lapset tuntevat samoin kuin he, ja lapsilla on tapana heijastella vanhempiensa tuntemuksia ja peittää ne omat todelliset tunteensa. Mutta on hienoa, jos annat lasten puhua asioista ja he luottavat sinuun ja kertovat niitä negatiivisia kokemuksia. Et siis välttämättä kuulu kohderyhmääni. Puhuin aikuisista, jotka eivät kykene tunnustamaan, että heidän lapsilleen ero on kova pala eivätkä anna lastensa näyttää todellisia tunteitaan siitä. Monesti vanhemmat myös johdattelevat lapsia esim. siten, että toteavat, miten paljon ihanampaa on olla rauhassa ilman riitoja eikö vaan. Siinäpä se tulikin jo. Lapset ovat saaneet tietää, miten heidän on asiaan suhtauduttava äitinsä kuullen.
Silti tärkeintä on se, että lapset puhuvat, itkevät, surevat ja ilmaisevat niitä negatiivisia tunteitakin. Jos lapset ovat tyytyväisiä eivätkä puhu erosta mitenkään, niin on melko varmaa, että heillä on asian suhteen isoja ongelmia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:07"]
Jahas, meillä oli sopuisa ero, ja jos joku kysyi, kerroin, että menee hyvin, kuten menikin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei lapset olisi saaneet kiukutella tai surra, miksi näin luulet?
[/quote]
Meneekö teidän perheellä hyvin, jos lapset eivät voi hyvin?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:07"]
Jahas, meillä oli sopuisa ero, ja jos joku kysyi, kerroin, että menee hyvin, kuten menikin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei lapset olisi saaneet kiukutella tai surra, miksi näin luulet?
[/quote]
Meneekö teidän perheellä hyvin, jos lapset eivät voi hyvin?
[/quote]
Ei todellakaan, melkoisen outo kysymys...
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:07"]
Jahas, meillä oli sopuisa ero, ja jos joku kysyi, kerroin, että menee hyvin, kuten menikin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei lapset olisi saaneet kiukutella tai surra, miksi näin luulet?
[/quote]
Meneekö teidän perheellä hyvin, jos lapset eivät voi hyvin?
[/quote]
Ei todellakaan, melkoisen outo kysymys...
[/quote]
Jos lapset kiukuttelevat ja surevat eroa, niin voivatko he silloin hyvin?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:07"]
Jahas, meillä oli sopuisa ero, ja jos joku kysyi, kerroin, että menee hyvin, kuten menikin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei lapset olisi saaneet kiukutella tai surra, miksi näin luulet?
[/quote]
Meneekö teidän perheellä hyvin, jos lapset eivät voi hyvin?
[/quote]
Ei todellakaan, melkoisen outo kysymys...
[/quote]
Jos lapset kiukuttelevat ja surevat eroa, niin voivatko he silloin hyvin?
[/quote]
Voi luoja, lapset kiukuttelivat joskus ihan nälkääkin ja surivat lemmikin kuolemaa, ja kyllä, silti meillä on mennyt ihan hyvin :) Eihän kiukuttelukaan tarkoita, että sitä kokoajan tapahtuu. Mutta joo, et edes halua käsittää.
Ja mitä tähän päivään tulee, he voivat hyvin, kiitos kysymästä.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 14:07"]
Jahas, meillä oli sopuisa ero, ja jos joku kysyi, kerroin, että menee hyvin, kuten menikin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei lapset olisi saaneet kiukutella tai surra, miksi näin luulet?
[/quote]
Meneekö teidän perheellä hyvin, jos lapset eivät voi hyvin?
[/quote]
Ei todellakaan, melkoisen outo kysymys...
[/quote]
Jos lapset kiukuttelevat ja surevat eroa, niin voivatko he silloin hyvin?
[/quote]
Voi luoja, lapset kiukuttelivat joskus ihan nälkääkin ja surivat lemmikin kuolemaa, ja kyllä, silti meillä on mennyt ihan hyvin :) Eihän kiukuttelukaan tarkoita, että sitä kokoajan tapahtuu. Mutta joo, et edes halua käsittää.
Ja mitä tähän päivään tulee, he voivat hyvin, kiitos kysymästä.
[/quote]
En tiedä mitään sinun lapsistasi. He voivat todellakin voida hyvin. Mutta tämä on se kupla, mikä aikuisilla on iskostettu takaraivoon. Jos minä voin hyvin ja olen helpottunut erosta ja elän onneni kukkuloilla uuden parisuhteen kanssa, niin se jotenkin automaattisesti tarkoittaa, että myös lapset voivat hyvin.
En oikein ymmärrä, miksi sitä lasten surua ja kiukkua ei voi sanoittaa ihan julkisestikin. Onko se jokin häpeä? Annatko lapsillesi kuvan, että surua ei saa näyttää muille ihmisille, että siinä on jotain hävettävää ja että jos sitä on pakko näyttää, niin näyttäkää sitten neljän seinän sisällä ja vain äidille ja muille todetaan, että meillä on kaikki hyvin? Kulissit pystyssä?
Edelleen on hienoa, että sinulla menee hyvin. Lapsista tässä nyt kuitenkin oli kysymys enkä osaa arvostaa sellaista tyyliä, että ongelmista ei saa puhua eikä niitä saa näkyä vaan todetaan vaan perusilmeellä, että kaikki hyvin.
Ap
No, minulla ei varsinaisesti mene hyvin, mutta lapsillani menee :) Meillä mitään kuliseeja ole, enkä tosiaan ole kieltänyt heitä puhumasta tms, harvalla kait on tarve näyttää negatiivisia tunteita vieraille, ehkä äiti tai isä on se tavallisin kohde? Ja jos minä puhun onngelmista, en mielelläni sitä tosiaan tee lasteni kuullen, mitä se heitä hyödyttäisi?
Luuletko, että he tykkäisivät tietää, että puhelimessa itken, kun meillä ei ole kunnolla rahaa, ei, parempi että tietävät, että tuon ruuat, vaatteet yms perusjutut, ilman että heidän tarvii niistä surua ja murhetta kantaa.
Ihan kiva ajatus ja huoli sulla on, mutta en tykkää yleistyksestä kolmen perheen kokemuksen takia...
Alue: Aihe vapaa
Tässä näkyy selvästi, että eronneen vanhemman on vaikea myöntää, ettei kaikki ole hyvin. Edelleen jankutetaan, että lapset nyt voivat olla surullisia monenlaisista asiosita ja ero on vain yksi pieni juttu, josta kaikki ovat helpottuneita, koska tosiasiassa se aikuinen on helpottunut.
Miksi ette anna lastenne surra? Heillä on oikeus siihen. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi ja että kaikki osapuolet ovat onnellisempia näin, mutta ihan aina ne lapset kuitenkin surevat perheensä hajoamista tai toisen vanhemman pärjäämistä, kotinsa vaihtumista tai kaveripiirin muuttumista tai ylipäätään elämän jakautumista moneen kotiin. Vaikka se jätetty vanhempi olisi ollut väkivaltainen mielipuoli, niin surua ja pelkoa se ero ja toisen vanhemman reagointi silti aiheuttaa.
Ymmärrän, että on vaikea tajuta, etteivät lapset ole tuntemuksineen oman itsensä jatkeita, mutta fiksu vanhempi hakisi tosiaan vaikka sitten ulkopuolista apua asian käsittelyyn, jos itse ei kestä lasten surua eikä voi antaa sille tilaa.
Ja muuten, eivät kaikki lapset sure jatkuvasti jotakin. Jos oma lapseni surisi esim. lemmikin kuolemaa, niin takuulla en kertoisi tutuille, että meillä menee upeasti. Juuri nyt lapseni jännittää koulun alkua ja olen siitäkin jo lähipiirille kertonut. Ihmiset, joilla on jotain salattavaa, sanovat fraaseja ja vihjaavat näin lapsilleen, että näin kuuluu sanoa ja tuntea, oikeita tuntemuksia ei saa näyttää.
Lapsiparat.